Vanhankaupunginlahti kaunokirjallisuudessa

Kirj. Eero Haapanen

Vanhankaupunginlahdella on osuutensa juuri sellaisissa teoksissa, jotka kertovat Pitkänsillan pohjoispuolen ihmisistä, Kalliosta ja Sörnäisistä. Tämä ei ole yllättävää, sillä Vanhankaupunginlahti oli todellisuudessakin juuri "sörkkalaisten" vapaa-ajan vieton aluetta. Sörnäinen ei ole ollut aivan Pispala, mutta Pitkänsillan pohjoispuolella on ollut ja on melko merkittävä osa kirjailijoiden kotipaikkana ja siten kirjallisuuden tapahtumapaikkana.

Kalliossa asuneen Alpo Roothin kirjojen henkilöt ovat usein liikkeellä Vanhankaupunginlahden suunnalla. Pitkänmatkanjuoksija, romaanihenkilö samannimisessä Alpo Roothin romaanissa (1989) lienee ainoa laatuaan, joka lymyilee kuin ornitologi viikkokausia Vanhankaupunginlahden ruoikossa. Pitkänmatkanjuoksija piileskelee siellä joidenkin muiden punakaartilaisten kanssa kesällä 1918. "Luin oikein sanomista, että elelin mahtavalla luonnonsuojelualueella, enkä ollut täällä yksin. Sitä todisti myös Uuden Suomen vaatimus, että kaislikot oli putsattava karkulaisista." Pitkänmatkanjuoksija kuitenkin välttää etsijät, toisin kuin jotkut toverinsa, joista yksi joutuu ammutuksikin. Aivan kurjaa ei hänellä kaislikkokoijassaan ole, hän kohtaa peräti keskellä hetteikköä lähistön talossa asuvaan punaleskeen. Leski alkaa vierailla ruoikossa päivittäin, koska on ollut miestä vailla keväällä tapahtuneiden teloitusten jälkeen. Kirjan kuvaus ruoikossa tapailevasta pariskunnasta on varsin vapaan mielikuvituksen värittämä. "Meno oli niin villiä, että me juuri ja juuri vältyimme putoamasta mereen". Tarkaksi ruoikkomiljöön ja sen eri käyttömahdollisuuksien kuvaukseksi ei romaanin kosteikkokuvauksia voi sanoa.

Aidoimmilta tuntuvat nuoremman Roothin romaanit, joissa kuvataan Sörkän jengielämää. Kämpässä (1969) käy nuorisojoukko Kivinokassa, "Kiviksessä", huonolla menestyksellä vanhempiensa mökissä aikuisten puuhia harjoittelemassa. Erittäin mehukas kuvaus veneretkestä Lammassaaren raittiusyhdistyksen iltamiin löytyy romaanista Viimeinen syksy (1979). Omalla veneellä tuleva "folkka" on naukkaillut ja jää kiinni, kun Jusan mukana oleva pullo putoaa laiturille. Jusa heitetään väkivaltaisesti takaisin veneeseensä. "Luulin vähän aikaa että Jusa oli kuollut, se makasi liikkumatta ja palkeet tyhjinä, sitten se kimposi pystyyn kuin kuolleista herännyt ja yritti pyrkiä laiturille selittämään. Vartija painoi jalallaan Jusan naamasta takaisin, Jusa huusi kengänpohja suuta vasten että fasistit, idiootit, kuppa-aivot, hitleriläiset, raittiusliiton rosvokopla. Vartija yritti potkaista, mutta Jusalla oli vielä sen verran hoksottimet tallella että väistyi. Se nosti kätensä vaakasuoraan ja huusi heil Hitler, lähettäkää piimää litkivälle toveri puheenjohtajalle terveisiä.". Joukko joutui lähtemään takaisin vesille. Tämä vuotta 1961 kuvaava kirja sisältää myös tehokkaan etovia kuvauksia Vanhankaupunginlahden saastumisesta. "Meri oli silmänkantamattomiin harmaiden paskalauttojen peitossa. (...) Kun korkki näykki paskakikkaroiden eikä kalojen kanssa samaan tahtiin, vetäisin lätsän silmilleni ja kävin pitkälleni heinikkoon". Verkkosaaren tienoilla onkiessa nukahtanut heräsi koska "pusikoihin oli tullut muutama spurgu ja mäkipeura ilakoimaan". Vanhankaupunginlahden länsiranta oli ilmeisesti "mäkipeurojen" esiintymisaluetta. Arvo Turtiaisen runossa Balladi Hermannin ruususta (1955) sille uralle joutuneen naisen loppu kuvataan hukkumisena saastuneen Vanhankaupunginlahden aaltoihin. (Mäkipeura = taivasalla elävä prostituoitu).

Vanhankaupunginlahti eläinten käyttämänä "ekologisena käytävänä" on esillä Roothin novellissa Uteliaat (1975). Siinä kaksi hirveä on eksynyt Sörnäisten teollisuusalueelle. Ne pakenevat uteliaita ihmisiä uimalla mereen. Väkijoukko ryntäilee Kulosaaressa hirvien perässä rantaan niin että toinen niistä ei uskalla nousta maihin, uupuu uidessaan ja hukkuu.

Tunnetuinta Vanhankaupunginlahden käyttö romaanin tapahtumapaikkana lienee Anja Kaurasen Pelon maantiede (1995) -romaanin kohdalla, josta on tehty myös elokuva. Teoriaan paneutunut feministijoukko siirtyy käytäntöön tekemällä mieshenkilöiden huolellisesti valmisteltuja rituaalimurhia Lammassaaressa. Ruumiit upotetaan Vanhankaupunginlahteen. Lammassaari lienee siirtynyt kirjan raaka-aineeksi kirjailijan melko lähellä sijainneen asuinpaikan vuoksi ja ehkä myös siksi, että siellä vuoden hiljaisena aikana on syrjäinen, aavemainenkin tunnelma.

Anja Kaurasen romaanissa Arabian Lauri (1997) Vanhankaupunginlahdella ja sen linnuilla on merkittävämpi osa kuin missään muussa romaanissa. Kertojaminä Sabu aloittaa Taideteollisessa valokuvauksen opinnot ja muuttaa asumaan Hämeentien päähän lintukaverinsa kanssa, jonka nimi on Raffe. Raffe Rundman opiskelee Viikissä, on vakavamielinen, maailmanparantaja ja "eko-orni", saanut vaikutteita "Kalastajalta" ja toimii vihreässä liikkeessä. Sabun uusi kaveri on Arabian Lauri, Taideteollisessa opiskeleva kohutaiteilija, muotoilija, jonka rahaan, juhlintaan ja yhä uusien kokemuksien etsimiseen keskittyvä elämä päätyy lopulta itsetuhoon. Sabu elää näiden kahden henkilön ja todellisuuden välimaastossa, tuntien vetoa kumpaankin. Sabu päätyy vuosien päästä entisen Jugoslavian alueelle kuvaamaan ruumiita, ja kovaa työtään hän keventää siinä sivussa lintuja havainnoimalla. Opintojensa lopputyönä Sabu kuvaa Lammassaaren mökkejä.

Sabu ja Raffe käyvät melko usein Viikissä linturetkillä. Kauranen luettelee romaanissa paljon lintulajeja ja lintuhavaintoja. Aivan osuvia ja uskottavia eivät hänen kuvauksensa aina ole. Romaanissa mennään mm. useaan kertaan Hakalan lintutorniin seuraamaan kurkien ja muiden lintujen yömuuttoa. Kovin lintuhavainto Viikistä on Sabulla kiljuhanhi Vanhankaupungin edustalta. Romaani tapahtuu vuonna 1986. Sen ajan- ja miljöön kuvaus on kauttaaltaan melko uskollista todellisuudelle. Muun muassa Pornaistenniemen edustalla tuolloin ollut laivanhylky mainitaan, ja siinä asuneet ja lohta salakalastaneet rantojen miehet.

Nykyistä Vanhankaupunginkoskea kuvataan lyhyesti Harri Vartion muuten vankasti Helsinginkadulla pyörivässä slangiltaan notkeassa romaanissa Bang ! (2000), jossa huumetuhoon ajautuva kertoja minä pysähtyy rauhallisempana hetkenään katselemaan suvannon uistelijoita. Ohikulkumatkallaan Kivinokkaa muistelee toinen seikkaileva romaanihenkilö Åke Tuuri Harri Nykäsen jännitysromaanissa Paha Paimen (1990). Vanhuuden päivillään täydellistä rikosta suunnitteleva Espanjan sodan veteraani on käynyt 1930-luvulla käynyt Kivinokan lavalla, jolloin siellä oli esiintynyt Dallape ja Henry Theel. Olavi Virran kanssa on ryypätty rannassa ja joskus käyty uimassa. Legendan mukaan eräs oli pystynyt uimaan kaupunkiin jatkoille vaatteet pään päällä.

Tunnetuin ja ehkä historian ensimmäinen romaanihenkilö, joka soutelee Vanhankaupunginlahdella, on Rakastunut rampa Sakris Kukkelman, " köyhä polseviikki". Joel Lehtosen suositeltavan romaanin ( ) päähenkilö vuokraa souteluunsa paikalliselta kalastajalta veneen viedäkseen naisseuralaisensa Kyläsaareen juhannustansseihin. Tästä soutelusta alkaa Kukkelmanin surkean elämän alamäki, kun souteluseura häipyy juhannusyöhön. Kukkelmanin mielitietyn vie tyylikkäämpien kavaljeerien mukaan Minni. Minnin esikuva todellisessa elämässä oli kirjallista salonkia pitänyt huijarinainen Minna Craucher, joka myöhemmin kiristi mm. Olavi Paavolaista.

Herttoniemessä asuneista kirjailijoista Henrik Tikkasella on ollut asunnostaan näköala komeasti Vanhankaupunginlahdelle ylimmässä kerroksessa osoitteessa Majavatie 11. Tikkanen on keskittynyt lähinnä sisäiseen maailmaansa kirjassaan Majavatie 11, katsellut ikkunastaan Herttoniemen vanhan mäen mäkihyppykilpailuita punaviiniä siemaillen - tarkkaillen vain hypyn alkuosaa, koska loppuosa ei näkynyt. Elämäänsä 1950-luvun Herttoniemessä hän kuvaa nukkumalähiöpioneerina yhdessä ensimmäisistä esikaupungeista "joissa ikävyys hiersi ja syyhytti ihoa kuin villapyjama.".