Helsingin kaupungin ympäristökeskus Oy Gardenia-Helsinki Ab
 Etusivu Linnut Nisäkkäät Hyönteiset Matelijat Kalat Kasvit ja sienet
 Yleistietoa  

”Mitä nuo mustat pönikät tuolla puissa on?” *

PitkospuillaVanhankaupunginlahti ympäristöineen on hauska retkikohde lapsille ja lapsiperheille kaikkina vuodenaikoina. Alueella riittää monenlaista luonnonnäytelmää seurattavaksi ja eläimiä ihmeteltäväksi. Voit haistella kevään tuulia tai niityn kukkia, sukeltaa syksyiseen metsään tai hiihtää etsimään eläinten jälkiä lumella.

Lyhyelläkin retkellä pääset näkemään monenlaista kiinnostavaa. Alueella liikkuminen on helppoa, sillä lahtea kiertävät kävelytiet ja kosteimmille paikoille on tehty pitkospuut. Talvella alueella risteilee latuja. Tässä muutama retkivinkki lapsille:


Pornaistenniemen piilokojuseikkailu

Pornaistenniemestä lähtevä luontopolku jatkuu pitkospuina lintupiilolle, josta on mukava tarkkailla lampareen lintuja. Hämärässä piilossa on jännittävää syödä vaikkapa eväät ja samalla ihmetellä ohitse uivaa suurinokkaista lapasorsaa. Pitkospuita pitkin taiteilemalla voit jatkaa matkaa ruovikon halki Lammassaareen asti. Liiku pitkospuilla rauhallisesti, että et putoa ja että huomaat ohi kiitävät sudenkorennot ja pitkospuille loikkivat sammakot!

Tutkimusta
Eväsretki Keinumäelle

Keinumäellä on Vanhankaupunginlahden vanhin lintutorni ja sen vierellä on mukavat eväspöydät. Varsinkin huhtikuun lämpiminä päivinä tämä on ehdoton mesta! Samalla voi kuunnella punarintojen kirkasta laulua, hyvällä tuurilla ruoikosta kuuluu kaulushaikaran kumea puhallus. Muistathan laittaa eväsroskat roskikseen, jotta paikka säilyy puhtaana eläinten ja muiden retkeilijöiden iloksi.


Mölylän kallio ja Synkän Metsän Salaisuus

Lahden itärannalla on Mölylän kallio, jossa on kiva tarkkailla lintuja ja syödä eväitä. Matkalla kalliolle voi kulkea vanhan kuusikon läpi. Kuusikko kuiskailee tuulessa salaperäisesti ja sen kätköistä voi löytyä erilaisten sienien, kääpien ja pökkelöiden lisäksi palokärki huutelemassa. Talvisin Mölylän kalliolle kiertää mukava hiihtolatu.


Metrolla Kivinokan lavalle

Metro Kulosaareen tai Herttoniemeen ja viuh olet hetkessä Kivinokassa, jossa olevalta lavalta voi katsella lahdella touhuilevia silkkiuikkuja. Tämä paikka sopii hyvin lastenvaunuilla kulkeville perheille tai pyörätuolia käyttäville, sillä lavalle pääsee suoraan ilman portaiden kiipeilyä. Matkalla lavalle on vihreä kuusikko, jonka kätköissä kiertelevä luontopolku on tehty erityisesti käsin kosketeltavaksi. Käypä kokeilemassa.

Lehmä
Hei kato lehmä!

Totta, Viikin pelloilla voit havaita aidon lehmän, sillä pelloilla laiduntaa Helsingin yliopiston koetilan karjaa. Voit tarkkailla lehmiä peltotieltä, mutta älä mene laitumille äläkä avaa veräjiä. Koetilan lehmät haetaan lypsylle kahdesti päivässä: jos olet paikalla kahden aikaan iltapäivällä, pääset näkemään lehmäkulkueen menoa utareet täynnä maitoa. Koetilan pihapiirissä on yleensä kesäisin nähtävissä myös vasikoita ja vuohia.
Jos olet liikkeellä sunnuntaina (klo 12-16) niin piipahdapa myös maatalousmuseossa. Siellä pääset tutkimaan, miten maatilaa ennen hoidettiin. Nähtävänä on kaikenlaista jännää tavaraa ja tarviketta vuosien takaa.
 


* Hakalan metsän puihin on kiinnitetty pieniä mustia pönttöjä.
Ne ovat lepakoille tarkoitettuja päiväpiiloja.
Jos olet liikkeellä elokuun illan hämärtyessä,
saatat nähdä niiden asukkaiden lehahtavan saalistusmatkalleen…
 

TAKAISIN YLÖS

 Historia
 Retkikohteet
 Lasten Viikki
 Opettajille
 Kartta
 Kysymyksiä