Vanhankaupunginlahden näkymiä ja linnustoa
entisaikoina
Silloin Viikissä ei ollut lintutorneja eivätkä tuon
ajan vähälukuiset lintumiehet olisi niitä
tarvinneetkaan. Näkymät olivat muutenkin avarat.
Vanhakaupunki-Viikki välillä kulkevalta Porvoon
maantieltä näkyi esteettömästi kosteikkoalueelle, mitään
rakennuksia tai rantametsiä ei ollut välissä.
Avoimuus ja aukeus luonnehti sata vuotta sitten
suomalaisen maaseudun maisemaa, jollaista Viikkikin oli.
Rantalaiduntaminen piti rannat matalakasvuisina
niittyinä. Pellot sijaitsivat perinteisesti kuivemmilla
rinnemailla. 1900-luvulla karjan peltolaiduntaminen
lisääntyi ja rehua alettiin tuottaa aikaisemman
luonnonniittyjen niittämisen sijasta yksinomaan heinä-
ja tuorerehupelloilla. Rantaniittyjä kuivatettiin
ojituksin peltomaaksi. Muu osa aikaisempaa mättäiköistä,
märkää niittyä vähitellen metsittyi rantalehdoksi tai
ruoikoitui. Viikissä näin tapahtui mm. nykyisen
Gardenian lounaispuolella. Aikaisemmin alavat ja kosteat
laidunniityt olivat ulottuneet lähelle Viikin
latokartanoa. Tällä niityllä pesi sellaisia alueelta
hävinneitä lintulajeja kuin kuovi, suokukko ja
jouhisorsa.
Myös peltojen lähellä olevat metsät ja kivikkoiset
mäet olivat laidunnuksen piirissä, pellonreunametsät
olivat nykyistä aurinkoisempia ja kuivempia.
Metsänreunojen linnustoon kuului nykyistä paljon
monilukuisempina sellaisia lajeja kuin peltosirkku,
pikkulepinkäinen, pensastasku ja kivitasku. Peltopyy
hyötyi perinteisestä maataloudesta heinälatoineen.
Olkikattoisia pieniä latoja löytyi aikoinaan
Viikistäkin.
Seudun metsät olivat aikoinaan niin syrjäisiä, että
ne tarjosivat suojaa aremmillekin metsälinnuille.
Kanalintuja on aikoinaan esiintynyt. Huuhkajan tiedetään
joskus pesineen Herttoniemen kallioilla. Varhaiset
tiedot metsälinnuista ovat tosin niukkoja, koska
lintumiehet kiinnittivät aikoinaan huomiota juuri
Vanhankaupunginlahden kosteikkoalueeseen.
Nyky-Viikissä on mielenkiintoista se, että vaikka
vanhat ympäristötyypit ovat maankäytön muutosten vuoksi
paljolti hävinneet, jotain tilkkuja näistä vanhoista
ympäristötyypeistä edelleen löytyy. Koetilan
eteläpuolen, Purolahden peltomaisema metsäsaarekkeineen
on maanviljelysseutua ja rantaniittyä. Lammassaareen
palautettu laidunniitty perinteiselle paikalleen. Vanhaa
kuusimetsää löytyy Kivinokasta.
>>Vanhankaupunginlahdelle pesimälinnuiksi asettuneet
uudet lintulajit vuosina 1860-2001 |