Helsingin kaupungin ympäristökeskus Oy Gardenia-Helsinki Ab
 Etusivu Linnut Nisäkkäät Hyönteiset Matelijat Kalat Kasvit ja sienet
 Yleistietoa  

Viikin ja Vanhankaupunginlahden linnusto

Viikin ja Vanhankaupunginlahden linnusto on hyvin monipuolinen ja alue onkin yksi Suomen parhaista lintupaikoista. Viikin pelloilla levähtävät muuttoaikoina sadat kiurut, kottaraiset ja sepelkyyhkyt. Talvella peltoaukean laidalla voi havaita isolepinkäisen myyriä vaanimassa. Yhteensä alueella on havaittu 289 lintulajia, joista 110 lajia on pesinyt alueella viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuosittain laajalla, yhtenäisellä kosteikko- ja peltoalueella pesii noin 2 500 lintuparia. Vuonna 2004 alueelle uusina lintulajeina on havaittu pikkuhuitti, rantakurvi ja leveäpyrstökihu.

Vanhankaupunginlahden kosteikko on ainutlaatuinen lintukeidas keskellä Helsinkiä. Se kuuluu läntisen palearktisen alueen vesilinnuston muutonaikaiseen levähdys- jaHaapana pesimäalueiden verkostoon, joka ulottuu arktisilta alueilta aina Afrikan laajoille kosteikoille. Keväisin ja syksyisin tuhannet vesilinnut levähtävät lahdella. Ramsarin kosteikkoalueiden suojelusopimuksen mukaisesti kaikilla tämän muuttoreitin varrella olevilla mailla on kansainvälinen vastuu vesilinnuston ja alueiden suojelusta.

Vanhankaupunginlahden kosteikkolintujen tutkimussarjat ovat Suomen vanhimmat, sillä lintuhavaintoja on tiedossa yli 150 vuoden takaa. Systemaattinen linnustonseuranta on aloitettu vuonna 1986. Suojelualueen merkitys lintujen tutkimus- ja havainnointikohteena on kiistämätön.

Lisätietoa Ramsarista:

 

 Historia
 Retkikohteet
 Lasten Viikki
 Opettajille
 Kartta
 Kysymyksiä
 

 Lisää linnuista:

 >Lajilista
 
>Muutokset

 >Seuranta

 >Vanhankau-
   punginlahden
   lintuvesialueen
   hoito- ja käyttö-
   suunnitelma


 Linnusto eri
 elinympäristöissä:

 >Avovesi
 >Rantaniityt
 
>Ruoikot
 >Pellot
 >Metsät
 
>Petolinnut