Pikkutikka
Tämä minitikka on Suomen pienin tikka, vain
talitiaisen kokoinen. Viikki on Suomen parhaita
pikkutikan esiintymispaikkoja, niitä pesii rantojen
tervaleppälehdoissa n. 10 paria. Keväällä pikkutikat
ovat näkyvimmillään, kun ne rummuttamalla kuuluttavat
elinpiiriään.
Pikkutikat kaivertavat pesäkolonsa pehmenneeseen
lahopuuhun, Vanhankaupunginlahdella useimmiten
tervaleppään. Pikkutikan erikoisuus on, että koirastikka
hoitaa poikasia aktiivisemmin kuin naaras. Viikissä on
todettu pikkutikkakoiraiden joskus huoltavan yksinäänkin
pesäpoikaset.
Pikkutikalle, kuten muillekin tikoille metsien
luonnontilaisuus on tärkeää. Mitä enemmän lahopuuta,
sitä paremmin tikat viihtyvät. Talvella pikkutikat ovat
varsin näkymättömiä ja hiljaisia. Silloin ne voivat
hakea ruokaansa myös ruoikoista.
|