Vierasperäiset pienpedot pyydyksiin!
Minkki ja supikoira
ovat ihmisen myötä Viikkiin kotiutuneita eläinlajeja,
jotka ovat löytäneet lahden rannoilta ja jokivarresta
itselleen mieluisat elinympäristöt. Molemmat ovat
esiintyneet Vanhankaupunginlahdella jo 1970-luvulta
lähtien. Supikoira on alun perin aasialainen laji,
minkki taas kotoisin Pohjois-Amerikan mantereelta.
Supikoira
(kuva) kuuluu Suomen yleisimpiin koiraeläimiin. Se
viihtyy saalistuspuuhissa ruoikoissa ja käy talvisin
jäällä poimimassa pilkkijätteitä. Supikoira on kerännyt
jonkin verran mainetta lintujen hävittäjänä, mutta vielä
pahempi tuholainen on näätäeläimiin kuuluva minkki
(kuva).
Molemmat lajit ovat opportunisteja eli syövät sitä, mitä
on helpoimmin saatavilla. Viikin ruoikot ovat
supikoiralle ja minkille todellinen paratiisi, sillä
molemmille kelpaavat sammakot, pikkunisäkkäät, kalat ja
vesilinnut.
Uusista tulokkaista on ollut lahdella myös harmia. Sekä
minkki että supikoira popsivat suihinsa
Vanhankaupunginlahden vesilintujen ja kahlaajien munia
ja poikasia. Siksi niiden arvellaan olevan osasyyllisiä
ajoittain huonoon vesilintujen poikastuottoon.
Koska Vanhankaupunginlahti on suojeltu erityisesti
linnuston rikkauden vuoksi, on vahvaa minkki- ja
supikoirakantaa ryhdytty rajoittamaan loukkupyynnillä.
Petopyynti on lähivuosina toteutettu vuonna 2002
valmistuneen pyyntisuunnitelman mukaan. Vuonna 2003
supikoiria saatiin pyydyksiin noin 100 yksilöä.
Saalismäärät ovat viime vuosina selvästi vähentyneet,
vaikka pyyntiä on suoritettu lähes yhtä paljon kuin
ennenkin.
Vesilintujen poikastuotto on kasvanut sitä mukaa kun
vierasperäisiä petonisäkkäitä on saatu vähennettyä.
Siksi supikoiran ja minkin pyynti on vastaisuudessakin
toivottava linnuston hoitokeino alueella. Vesilintujen
lisäksi pyynnistä hyötyvät muutkin maalla pesivät
linnut. Lammassaaren laitumen töyhtöhyypät onnistuivat
kesällä 2004 ensi kertaa hyvin pesinnässään
todennäköisesti saalistuspaineen vähentymisen vuoksi.
Lisää aiheesta "Pienpetojen
pyynti parantaa huomattavasti lintuvesien poikastuottoa"
|