Helsingin kaupungin ympäristökeskus Oy Gardenia-Helsinki Ab
 Etusivu Linnut Nisäkkäät Hyönteiset Matelijat Kalat Kasvit ja sienet
 Yleistietoa  

Viikki-Vanhankaupunginlahti

ArosuohaukkaHelsingin maantieteellisessä keskustassa sijaitseva Vanhankaupunginlahti on tunnettu ”lintuparatiisi keskellä kaupunkia”. Matalan merenlahden 316 hehtaarin luonnonsuojelualueesta pääosa on ruoikkoa ja avovettä, mutta siihen kuuluu myös rantaniittyjä ja reheviä rantametsiä.

Vanhankaupunginlahti ja Viikin pellot muodostavat yhdessä arvokkaan, erilaisten biotooppien mosaiikin, jonka eläin- ja kasvilajisto on monipuolinen ja runsas. Oman lisänsä alueen ekologiseen kokonaisuuteen tuovat Itämeren murtovesi ja toisaalta lahden pohjukkaan laskeva makeaa vettä ja ravinteita kuljettava Vantaanjoki. Joen suulla sijaitseva koski on Helsingin syntysija ja nykyään kaupungin suosituin kalapaikka.

Kosteikon pohjoispuolella aukeaa vanha peltomaisema. Helsingin yliopiston koetilan laitumet ovat merkittäviä levähtäville muuttolinnuille ja niillä viihtyy myös runsas pesimälinnusto. Maatalousaluetta kutsutaan Viikiksi, vaikka kätevän lyhyttä Viikki-sanaa käytetään myös tarkoittamaan Vanhankaupunginlahden aluetta laajemmin.

KiikarointiaViikki-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue on Helsingin tärkein luontokohde. Yhdessä Espoon Laajalahden kanssa se kuuluu Suomen 96 kansainvälisesti tärkeän lintualueen joukkoon. Suojelualueen merkitys lintujen tutkimus- ja havainnointikohteena on kiistämätön. Alueen kosteikkolintujen tutkimussarjat ovat Suomen vanhimmat, sillä lintuhavaintoja on tiedossa yli 150 vuoden takaa. Systemaattinen linnustonseuranta on aloitettu vuonna 1986.

Vanhankaupunginlahti on osa EU:n Natura-verkostoa sekä listattu Ramsar -kosteikkojen suojelusopimuksen kohteeksi. Alueen kehittämistä ja hoitotoimia, kuten rantaniittyjen ennallistamista, tehdään osana EU:n rahoittamaa Lintulahdet Life –hanketta.

 Historia
 Retkikohteet
 Lasten Viikki
 Opettajille
 Kartta
 Kysymyksiä
 

 Lisää yleistietoa:

 >Ekosysteemit
 
>Kirjallisuutta


 >Vedenlaatu
  
>Ravinteet
     Itämeressä


 >Natura 2000

 >Ramsar
 >Vanhankaupun-
   ginlahti Ramsar-
   kohteena

 
 >Lintulahdet Life
 >Kosteikkojen
   kunnostus ja
   hoito


 >Vanhankaupun-
   ginlahden hoito-
   ja kunnostus-
   suunnitelma