TIEDOTE 7.12.2011
Gardenian kasvit -valokuvakilpailun satoa
7.12.2011-12.1.2012
Gardenian kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi
järjestettiin kaikille avoin valokuvauskilpailu
teemalla Gardenian kasvit. Kilpailuun saatiin
yhteensä 59 valokuvaa, joiden joukosta voittaja on
nyt valittu. Kilpailun finaaliin päässeet työt ovat
nähtävänä Gardenian käytävägalleriassa
7.12.2011-12.1.2012.
Kilpailuun osallistuvien kuvien tuli olla
jostakin Gardeniassa kasvavasta kasvista, joko
trooppisessa puutarhassa tai ulkopuutarhassa
olevasta. Kuvien tuli olla aikaisemmin
julkaisemattomia. Kilpailuun osallistui 21 kuvaajaa
ympäri Suomen yhteensä 59 kuvalla. Gardenian
henkilökunta toimi esiraatina valiten
loppukilpailuun 12 kuvaa. Yleisö pääsi äänestämään
suosikkiaan finalistien joukosta. Ääniä
loppukilpailussa annettiin yhteensä 170.
Eniten ääniä sai nurmijärveläisen Sari Meriläisen
valokuva Palmun runko. Toiseksi äänestettiin
raumalaisen Tommi Hakkaraisen valokuva Tähdeltä
tähdelle ja kolmanneksi helsinkiläisen Lissu
Kaivolehdon valokuva Turkinpioni. Äänestäjät
kommentoivat voittajakuvaa erilaiseksi, karun
kauniiksi ja joukosta erottuvaksi. Sen sanottiin
olevan loistava esimerkki siitä, että kun katsoo
ympärilleen, niin puutarhasta löytää muutakin
kuvattavaa kuin kukkia, kimalaisia tai lehtiä.
Kaikki loppukilpailuun päässeet työt ovat esillä
Gardenian käytävägalleriassa 7.12.2011-12.1.2012.
Näyttely on avoinna ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja
la-su 10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite:
Gardenia, Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Sari Oikarinen, Gardenia-Helsinki Oy, p. (09) 3478
400
TIEDOTE 17.10.2011
Viivi Kemppaisen taideteoksia Gardeniassa
22.10.-1.12.2011
Gardenian käytävägallerian uudessa
taidenäyttelyssä on esillä Viivi Kemppaisen
lyijykynä-, akvarelli- ja pastellitöitä. Kemppaisen
yleisimpiä aiheita ovat taiteilijan omaan
fantasiamaailmaan sijoitetut eläimet ja kasvit.
Gardenian näyttelyssä nähdään muun muassa
yötaivaalla seikkailevia eläimiä.
Hikiällä asuva ja työskentelevä taiteilija
opiskeli Varkauden käsi- ja
taideteollisuusoppilaitoksessa vuosina 1985-1988.
Kemppainen kertoo, ettei hän ole juuri pohtinut,
mistä hän saa inspiraationsa vaan hän kokee sen
syntymälahjana. Taiteilija kertoo myös, että vahvat
värit ovat olleet hänen töilleen aina tunnusomaisia,
mutta viime vuosina hän on siirtynyt käyttämään
enemmän vaaleitakin sävyjä.
Vuodesta 1995 lähtien Viivi Kemppainen on pitänyt
useita yksityisnäyttelyitä eri puolilla Suomea ja
Japania. Lisäksi Kemppainen on tehnyt useampana
vuonna muun muassa SPR:n postikortteja. Kemppaisen
töitä on ollut esillä myös Tokyo International Gift
Show:ssa vuosina 1996 ja 1997 ja Atlanta
International Gift Show:ssa vuonna 1998. Viivi
Kemppainen on Grafia ry:n jäsen.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
22.10.-1.12.2011, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Viivi Kemppainen, viivi.kemppainen(at)kolumbus.fi
TIEDOTE 7.9.2011
Päiväksi Maalle – Viikkiin
Sunnuntaina, 18. päivänä syyskuuta klo 10-15
vietetään Viikissä perinteistä Päivä Maalla
-tapahtumaa. Maa-talousylioppilaiden yhdistys Sampsa
ry:n, Malmin seurakunnan, Gardenian, Helsingin
yliopiston maatalous-metsätieteellisen ja
eläinlääketieteellisen tiedekunnan sekä Luonnossa
kotonaan päiväkoti Sotkankodon järjestämässä
tapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle. Tapahtumat
sijoittuvat Gardeniaan ja sen lähiympäristöön,
Viikin opetus- ja tutkimustilalle ja Viikin
kirkolle.
Päivä Maalla -tapahtumassa voi tutustua
maatalouskoneisiin ja kotieläimiin kuten kaneihin,
lampaisiin, kanoihin ja possuihin. Pientä maksua
vastaan voi käydä hevoskärry- tai
koiravaljakkoajelulla tai ratsastaa ponilla.
Askartelupisteissä Gardeniassa ja Viikin kirkolla
perheen pienimmät voivat askarrella. Lypsyrastilla
voi kokeilla lypsäjän taitoja.
Trooppisessa puutarhassa on koko perheelle
suunnattuja opastettuja kierroksia klo 11, 12 ja 13
sisäänpääsymaksun hinnalla. Aistipuutarhassa on
maksuton opastus klo 11.30 ja 12.30 ja
japanilaisessa puutarhassa klo 13.30. Trooppisessa
puutarhassa on nähtävänä papukaijoja.
Gardenian pihalla on perennojenvaihtotori, jonne
voi tuoda ylimääräisiä perennoja ja ottaa tilalle
mukaan uusia. Gardenian pihalla on mahdollista
kokeilla liiduilla katumaalausta. Maatalousmuseo on
auki koko tapahtuman ajan. Kahviloissa on myynnissä
makeaa ja suolaista syötävää ja juotavaa.
Suoramyyntitorilta voi hankkia mukaan kotiin
vietäväksi muun muassa erilaisia käsitöitä, koruja,
vaatteita sekä syötävää ja juotavaa.
Maatalous-metsätieteellinen ja
eläinlääketieteellinen tiedekunta esittäytyvät. Tule
tutustumaan siihen, mitä tiedekunnissa opiskellaan
ja tutkitaan. Lisäksi jaossa eläinten hyvinvointiin
liittyviä kasseja ja t-paitoja lapsille (niin kauna
kuin tavaraa riittää).
Viikin kirkossa pidetään klo 10 perhemessu.
Kirkon jälkeen on kirkkokahvit ja keittolounas
messuvieraille. Päivän aikana kirkolla on pientä
askartelua lapsille klo 13 asti. Klo 13 on Viikin
Stara, lastenlaulutapahtuman tulosten julkistaminen.
Parhaat esiintyjät esiintyvät, mukana myös
Pihlajanmarjat-kuoro. Gardeniasta on maksuton
traktorikuljetus kirkolle alkaen klo 11.
Trooppiseen puutarhaan on sisäänpääsymaksu,
puutarhan opastetut kierrokset, poniratsastus sekä
hevoskärry- ja koiravaljakkoajelu ovat maksullisia.
Muuten tapahtumaan on vapaa pääsy.
Osoite: Koetilantie 1 ja 3 ja Agronominkatu 5,
Viikki
Lisätietoja:
Sampsa ry, Heidi Tupala, p. 040 5355 185
Gardenia-Helsinki Oy, Sari Oikarinen, p. (09) 3478
4020
Malmin seurakunta, Petri Jukanen p. (09) 2340 4457
Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Eeva Karmitsa, p.
050 4150 396
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Sanna
Schildt, p. 050 5762 888
Päiväkoti Luonnossa kotonaan Sotkankoto, Kristiina
Turkki, p. 040 8467 918
TIEDOTE 26.8.2011
KOIVU JA RISU - Tarja Heikkilän koivurisutöitä
ja valokuvia Gardeniassa 10.9.-20.10.2011
Gardenian käytävägallerian uudessa
taidenäyttelyssä on esillä Tarja Heikkilän
koivurisutöitä ja valokuvia koivuista. Heikkilä on
porvoolainen taidekäsityöläinen ja
luontovalokuvaaja. Hänen rakkain kuvauskohteensa on
koivu ja mieluisin käsityömateriaalinsa koivurisu.
Tarja Heikkilälle (s. 1959) käsillä tekeminen on
ollut tärkeää lapsesta lähtien, samoin luonto.
Heikkilä on suorittanut useita ammattitutkintoja:
taidetekstiilikutojan, media-assistentin ja
painopintavalmistajan ammattitutkinnot sekä
tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon.
Koivurisujen työstämiseen Heikkilä ihastui reilut
kymmenen vuotta sitten Raija Puukon kurssilla.
Taidekäsityöläinen kertoo: ”Oivalsin, että risutyö
syntyy yksinkertaisesti sitomalla risut yhteen
rautalangalla. Tein siellä ensimmäisen astiani.”
Koivurisuissa Heikkilää kiehtovat monet asiat.
Hänen mukaansa lehdetön risu on kaunis ja herkkä,
sitä pitää vain pysähtyä katsomaan. Taiteilijan
tunnustellessa risuja ne itse kertovat, mihin ne
suostuvat taipumaan. Työ siis voi mennä eri
suuntaan, kuin hän on aluksi kuvitellut. Nykyään
Heikkilä käyttää töissään myös muita
luonnonmateriaaleja risujen lisäksi.
Taidekäsityöläinen arvostaa luonnonmateriaalien
ekologisuutta ja edullisuutta, materiaalit ovat
saatavilla vain hakemisen vaivalla.
Tarja Heikkilä on yrittäjä, joka taiteellisen
työnsä lisäksi pitää muun muassa risukursseja.
Kursseilleen hän kehittää jatkuvasti uusia ideoita
ja työtapoja. Tulevaisuudessa hän haluaisi keskittyä
entistä enemmän opetukseen kouluissa ja kerhoissa.
Heikkilä harjoittaa myös pienkustannustoimintaa (www.kuvajamieli.fi).
Heikkilän kirja, Risuja ja rautalankaa, julkaistiin
vuonna 2009. Toinen kirja koivurisutöistä on työn
alla. Tänä kesänä on julkaistu Heikkilän ja Outi
Karikiven yhdessä tekemä kirja Tahdon – Ekologisia
hääunelmia.
Taiteilijan töitä on ollut - ja on, esillä
useissa näyttelyissä, muun muassa jyrytetty
Kraftfullt -näyttely Eckerön postitalossa
Ahvenanmaalla kesä-elokuussa 2011, joulukuussa
näyttely siirtyy Turkuun. Yhteisnäyttely
Häähuone-Bröllopsrum Outi Karikiven kanssa nähtiin
elokuussa 2011 Loviisassa, syyskuussa se siirtyy
Porvooseen ja lokakuussa Helsinkiin.
Loka-marraskuussa nähdään Risuja ja Risainia
-yhteisnäyttely Outi Karikiven kanssa Jyväskylässä.
Gardeniassa olevaan näyttelyyn tuo oman lisänsä
Risulinnun synty -osio, joka on esillä näyttelytilan
vitriinissä. Osio esittelee risulinnun synnyn vaihe
vaiheelta. Esillä on myös risutöihin käytettäviä
materiaaleja ja työvälineitä. Näyttelyn valokuvat
ovat Heikkilän Koivukasvot -sarjasta.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
10.9.-20.10.2011, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Tarja Heikkilä, tarja(at)kuvajamieli.fi
TIEDOTE 31.7.2011
Keltaisen meren kuningatar ja muita tarinoita,
Leena Holmströmin ja Lassi Kalleisen valokuvia
Gardeniassa 30.7.-8.9.2011
Gardenian käytävägallerian uudessa
taidenäyttelyssä on esillä Leena Holmströmin ja
Lassi Kalleisen luontoaiheisia valokuvia. Kuvat ovat
digitaalisia yhdistelmäkuvia, joihin he liittävät
usein myös runoja.
Leena Holmström on artenomi ja kuvankäsittelyyn
erikoistunut freelancer graafikko. Lassi Kalleinen
on preparaattori, harrastajabotanisti, valokuvaaja
ja bloginpitäjä. Viime vuosina hän on osallistunut
Oulun kasvit - ja Puistojen Oulu -kirjojen
tekemiseen. Holmström ja Kalleinen ovat aviopari,
joka on harrastanut digikuvausta ja kuvanmuokkausta
noin kymmenen vuotta. Yhteisillä kuvausretkillään he
kuvaavat etupäässä luontoaiheita.
Näyttelyn nimi, Keltaisen meren kuningatar ja
muita tarinoita, viittaa kuvien tarinallisuuteen
sekä leinikkiniityllä kuvattuun
Auringossa-perhostauluun. Taiteilijapariskunta
kertoo, että kasvit, perhoset ja jopa kalat
esiintyvät heidän kuvissaan ikään kuin näyttämöllä
jonkun käsikirjoittamassa tarinassa. He maalaavat
kameralla ja lisäämällä runon kuvaan, he valottavat
kuvan uudestaan.
Osa näyttelyn kuvista muistuttaa perinteisiä
luontokuvia. Taiteilijat kertovat, että kaikki kuvat
ovat kuitenkin yhdistelmäkuvia, joissa he ovat
pyrkineet tyyliteltyyn kompositioon, koko kuva-alan
hallintaan ja täyteläiseen värimaailmaan. He
käyttävät erilaisia monivalotustekniikoita ja myös
ns. HDR-tekniikkaa.
Holmströmin ja Kalleisen valokuvia on huomioitu
myös kilpailuissa, esim. Leena Holmströmin kuvat
Auringossa ja Haavoittuvuus menestyivät Kew Gardenin
2010 osakilpailussa. Lassi Kalleisen Ensijää oli
ensimmäinen Kamera-lehden 2010 Vuoden kuvaaja
-osakilpailussa. Aiemmin Holmström ja Kalleinen ovat
pitäneet näyttelyitä mm. Pohjanmaan museossa ja
Oulussa (Kasvitieteellinen puutarha ja kasvimuseo
sekä Oulun kaupunginkirjasto). Taitelijoiden
tuotantoon voi tutustua blogeissa:
http://www.photocombiblog.natans.net/
http://www.natans.net/urbannatureblog/
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
30.7.-8.9.2011, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Leena Holmström, leena.holmstrom(at)natans.net
Lassi Kalleinen, lassi.kalleinen(at)natans.net
TIEDOTE 17.6.2011
Luonto ja eläimet - Aija Johanssonin batiikkia
ja Maija Hyvönen Hossainin eläinveistoksia
Gardeniassa 18.6.-28.7.2011
Gardenian käytävägallerian taidenäyttelyssä on
esillä Aija Johanssonin batiikkitöitä ja Gardenian
aulassa Maija Hyvönen Hossainin eläinveistoksia
18.6. alkaen. Taiteilijaystävykset ovat pitäneet
aiemminkin yhteisnäyttelyitä muun muassa Viikin
kirjastossa joulukuussa 2010 ja Lasipalatsissa
toukokuussa 2011.
Aija Johansson työskentelee päätoimisesti
kuvataideterapeuttina ja sen ohessa hän on tehnyt
batiikkia jo 70-luvulta lähtien. Batiikin teossa
Johanssonia miellyttää se, kuinka yhdellä
humauksella suuri kangas ui värissä ja kuinka
kankaaseen maalattu vahapinta reagoi väriin. Joskus
tulos on halutun kaltainen, joskus taas ei.
Johansson pitää myös batiikin suomasta
mahdollisuudesta olla lähes rajaton taulun koon
suhteen. Ainoan rajoituksen luo vahan poisto.
Kankaan on mahduttava kattilaan, missä vaha
poistetaan keittämällä. Etuna on myös kankaiden
keveys. Taulut on helppo kuljettaa aina ulkomaita
myöten näyttelyihin, kehykset voi rakentaa paikan
päällä.
Aija Johansson on opiskellut Vapaassa
Taidekoulussa vuonna 1966. Taideteollisessa
korkeakoulussa hän suoritti kuvataideterapeutin
tutkinnon vuosina 1974-1977 ja jatkokoulutuksen
siihen vuosina 1977-1978 Englannissa.
Batiikkatekniikan hän on opiskellut omatoimisesti.
Johansson on pitänyt useita näyttelyitä
70-luvulta lähtien. Kaukaisimmat näyttelypaikat ovat
olleet USA:ssa 70-luvulla ja Libyassa vuonna 2000.
Gardeniassa Johanssonin töitä oli ensimmäisen kerran
esillä vuonna 2003.
Maija Hyvönen Hossain eli monille tutummin
Kivinokan Musta Maija on taidemaalari,
kuvanveistäjä, kuvataiteilija, taidegraafikko,
valokuvataiteilija, videotaiteilija,
yhteisötaiteilija, ympäristötaiteilija ja
tilataiteilija. Lisäksi hän pitää Helsingin
Kivinokassa Taidekahvinokka-kesäkahvilaa, joka on
kuuluisa taideteoksistaan ja munkeistaan.
Hyvönen on opiskellut Taidekoulu Maassa ja Haaga
Instituutissa ja tehnyt useita stipendimatkoja
ulkomaille. Hän on osallistunut useisiin
näyttelyihin, muun muassa New York 2000-ryhmä
-näyttelyyn vuonna 1995 ja
ympäristötaidenäyttelyihin Kivinokassa vuodesta 2003
lähtien. Taiteilijan töitä on myös kokoelmissa muun
muassa Helsingin yliopiston eläinlääketieteen
laitoksella ja Sinebrychoffin kokoelmissa.
Molempien taiteilijoiden Gardeniassa esillä
olevissa töissä näkyy selvästi, kuinka luonto ja
eläimet ovat taiteilijoiden töissä keskeisellä
sijalla.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
18.6.-28.7.2011, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Aija Johansson, aija_johansson(at)hotmail.com
TIEDOTE 20.5.2011
GARDENIAN KASVIT -valokuvauskilpailu
Gardenia-Helsinki Oy, toiminta- ja
vihertietokeskus, on ollut yleisölle avoinna 10
vuotta Helsingin Viikissä. Juhlan kunniaksi
järjestetään kaikille avoin valokuvauskilpailu
teemalla Gardenian kasvit. Kuvien tulee olla
jostakin Gardenian kasvista, joko trooppisessa
puutarhassa tai ulkopuutarhassa kasvavasta kasvista.
Yhdeltä osallistujalta saa olla enintään kolme
kuvaa. Kuvien tulee olla lähettäjän itsensä ottamia
ja aiemmin julkaisemattomia. Kuvan ottajalla tulee
olla täydet oikeudet kuvan julkaisemiseen. Jos
kuvassa on ihmisiä, tulee heiltä olla lupa kuvan
julkaisuun.
Kilpailukuvat toimitetaan digitaalisessa muodossa
30.9.2011 mennessä osoitteeseen
kilpailu(at)gardenia-helsinki.fi. Viestiin liitetään
yhteystiedot, joissa on kuvaajan nimen lisäksi
osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite sekä
kuvien nimet. Kuvat tulee nimetä muotoon kuvan nimi
ja oma nimi. Kuvat tulee toimittaa JPEG-muodossa
matalaresoluutiokuvina. Loppukilpailuun päässeistä
kuvista järjestäjä pyytää myöhemmin
korkearesoluutiokuvat.
Esiraati valitsee kilpailukuvien joukosta
loppukilpailuun kuvat, joista yleisö valitsee
voittajan. Kuvia voi äänestää Gardenian
internetsivuilla sekä Gardeniassa paikan päällä
myöhemmin ilmoitettavana aikana. Kilpailun tulokset
julkistetaan 7.12.2011. Voittajat palkitaan
tuotepalkinnoin. Gardenia voi lunastaa kuvia omaan
käyttöönsä.
Lisätietoja:
Sari Oikarinen, Gardenia-Helsinki Oy, p. (09) 3478
4020
TIEDOTE 9.5.2011
Gardenian 10-vuotisjuhla Kevättapahtuman
merkeissä
Gardenia, toiminta- ja vihertietokeskus Helsingin
Viikissä, avasi ovensa huhtikuun lopussa 2001.
Sunnuntaina 22. toukokuuta klo 11-14 juhlistetaan
10-vuotispäivää Kevättapahtuman merkeissä avoimin
ovin.
Helsingin kaupungin ja yliopiston omistaman
Gardenian sydämen muodostaa trooppinen puutarha.
Kasvillisuus koostuu trooppisista ja subtrooppisista
hyötykasveista, joiden viljely on keskittynyt
Kaakkois-Aasiaan. Kokoelmista löytyy ihmisten
eritavoin hyödyntämiä kasveja, kuten hedelmiä,
mausteita ja rohdoksia, metsätalouspuita, palmuja
sekä koristekasveja. Ulkopuutarhassa kasvaa muun
muassa ruusuja, kärhöjä, pioneja sekä hedelmäpuita.
Ulkopuutarhan erikoisuus on japanilainen
kivipuutarha.
Kevättapahtuman aikana trooppiseen puutarhaan on
avoimet ovet. Puutarhassa pidetään opastettuja
kierroksia klo 11.15, 12.15 ja 13.15 sekä ulkona
japanilaisessa puu-tarhassa klo 11.45 ja 12.45.
Lapsille on askartelua. Trooppisessa puutarhassa voi
tutustua papukaijoihin ja undulaatteihin ja niiden
kasvatukseen papukaijayhdistyksen järjestämässä
lintutapahtumassa. Karppiharrastajat kertovat myös
karppien kasvatuksesta.
Gardenian ulkopuutarhassa voi tutustua Suomen
Sogetsu-ikebana ry:n kevätnäyttelyyn Ikebana
tuulessa. Ulkona on myös suoramyyntitori, jossa on
myytävänä muun muassa leivonnaisia, leipää,
koriste-esineitä ja lahjatavaroita. Ulkona on
mahdollisuus käydä vetokoira-ajelulla, ratsastaa
aasilla tai ponilla. Ratsastus ja ajelu ovat
maksullisia. Muuten tapahtumaan on vapaa pääsy.
Lounasravintola-kahvila Gardeniassa on tarjolla
syötävää ja juotavaa. Maatalousmuseo on auki.
Osoite: Koetilantie 1, Viikki, Helsinki.
Lisätietoja: Sari Oikarinen, p. (09) 3478 4020
TIEDOTE 9.5.2011
Kulttuurisillat: Ilmastonmuutos ja kehitys
- posterinäyttely Gardenian aulassa 6.5.-16.6.2011
Mikä ilmastonmuutos on? Miten se vaikuttaa
kehitysmaihin? Mitä tapahtuu Bangladeshissa, jos
meren pinta nousee metrillä? Kuivuuko Niili? Muun
muassa nämä kysymykset ovat esillä Gardenian aulassa
olevassa posterinäyttelyssä. Ilmastonmuutosteemaa
käsitellään näyttelyssä kehitysmaiden näkökulmasta.
Näyttely on jatkoa Helsingin kuvataidelukion
opiskelijoiden Ilmasto, tulevaisuus
-teemavalokuva-näyttelylle, joka oli Gardeniassa
alkuvuodesta 2010. Nyt esillä oleva näyttely on
kaksikielinen (suomi, ruotsi), jossa käsitellään
kehitysmaiden ilmastokysymyksiä ja annetaan tietoa
haavoittuvien kehitysmaiden ilmastonmuutoksen
haasteista. Samalla esitellään Suomen
kehitysyhteistyöhankkeita, jotka pyrkivät
hillitsemään ilmastonmuutosta tai ehkäisemään sen
vaikutuksia.
Posterinäyttelyyn liittyy myös verkkosivusto
www.ilmastonmuutosjakehitys.fi. Ilmastonmuutos
ja kehitys -kokonaisuus on tuotettu
Ulkoministeriössä yhteistyössä Suomen
ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen kanssa.
Gardeniassa olevan näyttelyn järjestäjänä toimii
Kulttuurisillat -karttapalvelun koordinaattori
Infomajakka24 Tmi,
www.kulttuurisillat.fi.
Aikaisemmin Gardeniassa esillä olleen Helsingin
kuvataidelukion ja Viikin normaalikoulun Ilmasto,
tulevaisuus -näyttelyn ilmastoteemakuvat ovat
nähtävänä Kulttuurisillat -wikissä osoitteessa
http://tinyurl.com/ycjxq74.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
7.5.-16.6.2011 ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Viikki, Helsinki.
Lisätietoja:
Kari Häkälä, kari53us(at)yahoo.com
TIEDOTE 31.3.2011
Lasten luontoharrastuspäivät Gardeniassa
Gardenia ja Helsingin kaupungin rakennusvirasto
järjestävät yhdessä kesäkuun alussa 7–14-vuotiaille
nuorille luontoharrastuspäiviä eri teemoilla.
Osallistuminen on ilmaista. Ilmoittautuminen päiviin
alkaa maanantaina 4.4.2011.
Luontoharrastuspäivät järjestetään kesäkuun
kahden ensimmäisen viikon aikana siten, että viikon
jokaisena arkipäivänä on oma teema ja samat teemat
toistuvat molempina viikkoina. Yksi lapsi voi
osallistua yhden viikon ohjelmaan.
Maanantaisin 6. ja 13.6. perehdytään
vesiötököihin, tiistaisin 7. ja 14.6. ollaan
metsässä metsäpäivän teemalla. Keskiviikkoisin 8. ja
15.6. tutustutaan Viikin alueen lintuihin ja
torstaisin 9. ja 16.6. selvitetään, mitä luonnon
monimuotoisuus oikein tarkoittaa. Perjantaisin 10.
ja 16.6. vietetään puutarhapäivää Gardenian sisä- ja
ulkopuutarhassa. Luontoharrastuspäivä kestää neljä
tuntia (klo 10-14). Mukaan tarvitaan omat eväät ja
säänmukainen vaatetus.
Luontoharrastuspäiviin tulee ilmoittautua
ennakkoon Gardenian asiakaspalveluun p. (09) 3478
400. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 4.4.
Lisätietoja:
ympäristökasvattaja Sinikka Hangasmaa-Puska p. 045
6345 826
TIEDOTE 28.3.2011
Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenteri 2011
ilmestynyt
Pääkaupunkiseudun kaupungit järjestävät jälleen
kuntalaisille opastettuja luontoretkiä. Espoo,
Helsinki, Kauniainen ja Vantaa järjestävät kaikkiaan
110 retkeä, joiden tiedot on koottu yhteiseen
luontoretkikalenteriin. Uunituore kalenteri on nyt
jaossa.
Kalenteriin on koottu retkitiedot
aikajärjestyksessä. Retkillä tutustutaan muun muassa
uhanalaisiin lajeihin, yölaulajiin,
luonnonsuojelualueisiin, Itämereen ja kasveihin.
Valittavana on kahden tunnin retkistä aina viiden
tunnin mittaisiin vaelluksiin. Helsingin
rakennusvirasto järjestää suosittuja puistokävelyjä.
Harakan saaressa ja Villa Elfvikissä järjestetään
lapsille suunnattuja seikkailuretkiä.
Opastukset ovat suomenkielisiä, mutta osalla
retkistä on myös ruotsinkielinen opastus. Retket
ovat pääasiassa maksuttomia, mutta lauttamatkoista
peritään maksu. Joillakin erikoisretkille on
ennakkoilmoittautuminen, muuten retkille on vapaa
pääsy. Retkikalenterista löytyvät tiedot
puhelinnumeroista, joissa ilmoittautumisia otetaan
vastaan.
Retkille voi osallistua kuka tahansa, kaupunkien
rajat eivät ole esteenä. Retkille osallistuminen ei
edellytä huippukuntoa, tavallinen kunto riittää
hyvin.
Luontoretkikalenteri on saatavana viikosta 13
alkaen kaupunkien asiakaspalvelupisteistä,
luontotaloista, Virka Infosta (Kaupungintalo,
Pohjoisesplanadi 11-13), Gardeniasta ja Helsingin
kirjastoista.
Lisätietoja luontoretkistä:
Gardenia-Helsinki (Helsingin retket)
puh. (09) 3478 400,
www.gardenia-helsinki.fi
Helsingin kaupungin rakennusvirasto (puistokävelyt)
puh. (09) 310 39 000,
www.hkr.hel.fi,
www.hkr.hel.fi/svenska
Helsingin kaupungin ympäristökeskus,
www.hel.fi/ymk
Kauniaisten kaupunki, ympäristötoimi
puh. (09) 5056 269,
www.kauniainen.fi/ymparisto/ymparistonsuojelu,
www.kauniainen.fi/ymparisto/ympäristonsuojelu_sve
Vantaan ympäristökeskus
puh. (09) 8392 3107, (09) 8392 4282,
www.vantaa.fi
Villa Elfvikin luontotalo
puh. (09) 8165 4400,
www.espoo.fi/luontoretket
TIEDOTE 17.3.2011
Vanhankaupunginlahden luontoreitit
Vanhankaupunginlahti, Viikin pellot ja Vantaajoki
muodostavat ainutlaatuisen luontokokonaisuuden aivan
Helsingin keskellä. Se on virkistysalue, jolla on
kulttuurihistoriallista arvoa. Se on myös tärkeä
muuttolintujen pesimäalue ja levähdyspaikka. Alueen
luontoon on helppo tutustua, sillä lahtea kiertävät
valaistut ulkotiet ja lahdelle on helppo tulla. Nyt
Gardeniassa on valmisteltu neljä
luontoreittiehdotusta, joita seuraamalla alueeseen
voi tutustua.
Luontoreittejä on neljä: Viikin
pellot-Hakalanniemi, Herttoniemi-Mölylä-Mäyrämetsä,
Kivinokka ja
Pornaistenniemi-Lammassaari-Vanhankaupunginkoski.
Reittiselostuksessa kerrotaan muun muassa reitin
pituus, lähtöpaikka, alueen palvelut, eväspaikoiksi
sopivat alueet sekä kuvaillaan hieman reitin
varrella olevia kohteita. Selostuksen liitteenä on
myös kartta.
Luontoreitit löytyvät tulostettavina versioina
Gardenian internet-sivulta osoitteesta
www.gardenia-helsinki.fi/Viikinluonto/retkikohteet.htm.
Paperitulosteina niitä löytyy Gardeniasta.
Lisätietoja:
Tuija Hyttinen, (09) 3478 4050, Gardenia-Helsinki Oy
TIEDOTE 14.3.2011
Läsnäolon väreilyä - Merja Osasen maalauksia
Gardenian käytävägalleriassa 26.3.-5.5.2011
Gardenian käytävägallerian uudessa
taidenäyttelyssä on esillä kokemäkeläisen Merja
Osasen akvarelli- ja temperamaalauksia taiteilijan
vuosien varrelta.
Merja Osanen kertoo, että hänen työskentelynsä
lähtee usein liikkeelle pienestä luonnonaarteesta,
ulkoisesta ja sisäisestä havainnosta tai löydöstä.
Näiden kokemusten ja havaintojen kautta hän
käsittelee paitsi luonnon ihmeellistä kauneutta,
surumielisyyttä ja haavoittuvuutta myös ihmistä
pienenä ja kuolevaisena luonnon osasena. Teoksissaan
taiteilija etsii läsnäoloa.
Läsnäolon väreilyä -näyttelyn akvarellit Osanen
on maalannut kasvivärein. Hän aloitti
väripigmenttien valmistuksen kasveista vuonna 2003.
Omien värien valmistus kasveista on taiteilijan
mukaan kokeilua ja tutkimusta, kasvin matka
kerätyksi tulemisesta aina kuvaksi asti.
Merja Osanen on opiskellut 1980-luvulla
kuvataidelinjalla Oriveden opistossa. Myöhemmin hän
on täydentänyt opintojaan Tampereen Taiteen ja
viestinnän oppilaitoksessa sekä Tampereen
ammattikorkeakoulussa. Osanen on myös tehnyt
opintomatkat Prahaan ja Barcelonaan.
Osanen on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä
90-luvulta lähtien, muun muassa Tampereella,
Kokemäellä ja Helsingissä. Hän on myös osallistunut
moniin yhteisnäyttelyihin. Osasen teos Mummi, 91
vuotta, 9 kuukautta, 11 päivää on Raimo Anttilan
säätiön kokoelmassa. Merja Osaselle on myönnetty
Alli ja Allan Salo Säätiön apuraha vuonna 2000.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
26.3.-5.5.2011, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Merja Osanen, merja.osanen(at)hotmail.com
TIEDOTE 15.2.2011
Talvilomaviikon tarjontaa Gardeniassa
Pakkasen paukkuessa ulkona Gardenian trooppisessa
puutarhassa vietetään ympärivuotista kesää.
Hiihtolomaviikolla Gardeniaan voi tutustua
itsenäisesti tai ohjattujen ohjelmin avulla.
Tiistaina 22.2. klo 10 alkaen seikkaillaan
tropiikissa. Lapset selvittävät oppaan kanssa
sademetsän salaisuutta. Tehtävänä on etsiä kadonnut
oranki. Retken aikana tutustutaan salaisuuksien
sademetsään ja orankien elämään. Retki on suunnattu
6–9-vuotiaille lapsille ja se kestää 1,5 tuntia.
Sademetsän seikkailuun on ennakkoilmoittautuminen.
Keskiviikkona 23.2. klo 18-20 koko perheen
viidakkoillassa seikkaillaan hämyisessä tropiikissa
taskulamppujen avulla ja askarrellaan aiheeseen
liittyen. Nähtävänä on myös erilaisia
viidakoneläimiä, kuten papukaijoja, boakäärmeitä,
kuningaspython, kummitussirkkoja ja leopardigekko.
Koko viikon ajan puutarhaan voi tutustua myös
itsenäisesti Kasvien salaisuus -kierroksen avulla.
Trooppiseen puutarhaan on kätketty kuusi
aarrearkkua. Aarrekartta ja opasvihkonen johdattavat
kuuden aarrearkun kautta kasvien salaisuuden
ratkaisuun. Tarina ja tehtävät tutustuttavat myös
kuuteen eksoottiseen hedelmään.
Talviseen luontoon voi myös tutustua ohjatusti.
Gardenia ja Helsingin kaupungin ympäristökeskus
järjestävät opastetun luontoretken
Vanhankaupunginlahdelle sunnuntaina 27. helmikuuta.
Retkellä tutustutaan Vanhankaupunginkosken
koskikaraan ja muihin kosken eläjiin. Retken lopuksi
kuljetaan jäälle Kuusiluodolle katsomaan
talviverkkokalastusta. Retkelle voi osallistua joko
kävellen tai hiihtäen. Retkelle lähdetään klo 13
Vanhankaupunginkoskelta ravintola Helsingen
edustalta (Viikintie 1). Retki kestää kaksi tuntia.
Sademetsän seikkailu, viidakkoilta ja Kasvien
salaisuus -seikkailu ovat maksullisia ja
luontoretkelle on vapaa pääsy. Sademetsän
seikkailuun on ennakkoilmoittautuminen Gardenian
asiakaspalveluun p. (09) 3478 400. Osoite:
Koetilantie 1, Viikki, Helsinki.
Lisätietoja:
Sari Oikarinen p. (09) 3478 4020
TIEDOTE 8.2.2011
Harumi – ”kevään katselu”
Tunnelmia Japanin keväästä Gardenian
käytävägalleriassa 12.2.-24.3.2011
Gardenian käytävägallerian uudessa
taidenäyttelyssä on esillä Jari Purasen valokuvia
Japanin keväästä. Näyttelyyn on koottu 17 kuvaa,
jotka Puranen on kuvannut Kiotossa, Narassa,
Nagoyassa, Tokiossa ja Fujiyoshidassa vuosina
2007-2009.
Japanissa puiden kukinta alkaa helmi-maaliskuun
vaihteessa, jolloin luonto on heräämässä ja ilma
alkaa pikkuhiljaa lämmetä. Ensimmäisinä puhkeavat
kukkaan luumu-, omena- ja persikkapuut.
Kirsikkapuut, joiden kukkia pidetään Japanissa
hyveen ja kauneuden symboleina, puhkeavat kukkaan
hieman myöhemmin, huhti-toukokuussa. Purasen
mielestä kirsikka ei ole ainoa kaunis Japanissa
kukkiva puu, vaan hänestä on ollut sykähdyttävää
nähdä pienten lintujen hyppivän luumupuun kukkien
keskellä, kun muu luonto on vielä ollut talviunilla.
Japanissa kaupungit ovat varsin täyteen
rakennettuja ja kulttuuri on hyvin vanhaa. Ehkä
juuri näistä syistä on helppo ihastua temppeleiden
ja palatsien pihoilla ja puutarhoissa kasvaviin
puihin ja niiden kauneuteen. Samoista syistä puiden
hentojen kukintojen hetkellisyys korostuu. Puranen
kertoo, että hän on yrittänyt tavoittaa kuviinsa
tunnelman, jota japaniksi kuvataan sanalla wabi-sabi
(侘・寂). Kukinta kestää vain hetken, mutta Puranen
toivoo kuvistaan välittyvän jotain hieman
pysyvämpää, tarinoita, joissa aika kuluu hitaasti,
miltei ikuisesti.
Jari Puranen (synt. 1963) harrasti valokuvausta
jo pienenä poikana. Aikuistuttuaan hän on käyttänyt
kuvaamista lähinnä dokumentointiin. Puranen on
toiminut muun muassa sukeltajana ja työnjohtajana
eri työmailla, missä valokuva toimii hyvin
informaation lähteenä. Noin kymmenen vuotta sitten
Puranen alkoi taas kuvata taiteellisista
lähtökohdista löytäen valokuvista oman luovuutensa
ilmaisukeinon. Purasen mielestä valokuva ilmaisun
välineenä on erityisen hieno siksi, että kuva kertoo
jokaiselle katsojalle aina erilaisen sisällön ja
tarinan ja jokainen kokee kuvan omalla tavallaan.
Jari Puranen piti ensimmäisen näyttelynsä
kulttuurikeskus Stoassa vuonna 2009. Hänen kuviaan
on ollut myös useissa lehdissä (esim.
Helsinki-info), kirjoissa, nettisivuilla ja
painotuotteissa (esim. mainoksissa). Puranen on
työskennellyt muun muassa Helsingin kaupungin
palveluksessa Energialaitoksella, toiminut
yksityisyrittäjänä (Tehosukellus JT Puranen Ky) ja
nykyään hän työskentelee Helsinki-Vantaan
lentoasemalla työnjohtajana.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
12.2.-24.3.2011, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Marjo Puranen, marjo.puranen(at)gmail.com
TIEDOTE 17.1.2011
TALVISIA LUONTORETKIÄ HELSINGISSÄ
Talvi on näyttänyt monipuolisuutensa kuluvana
talvena. Talvista luontoa pääsee Helsingissä
ihailemaan myös opastetuilla luontoretkillä.
Gardenia ja Helsingin kaupungin ympäristökeskus
järjestävät tammi-maaliskuun aikana kolme
talviluontoretkeä.
Ensimmäisellä retkellä tammikuun 30. päivänä
retkeillään Uutelassa, tutustutaan sen monipuoliseen
luontoon, etsitään nisäkkäiden jälkiä ja
tarkkaillaan havumetsän monilajista tiaisparvea.
Retki sopii koko perheelle. Retkelle lähdetään klo
13 Vuosaaren urheilukalastajien venesataman
vierestä, Uutelan ja Nuottaniementien risteyksestä.
Helmikuun lopussa 27. päivänä retkeillään
Vanhankaupunginlahdella. Retkellä tutustutaan
Vanhankaupunginkosken koskikaraan ja muihin kosken
eläjiin. Retken lopuksi kuljetaan jäälle
Kuusiluodolle katsomaan talviverkkokalastusta.
Retkelle voi osallistua kävellen tai hiihtäen.
Retkelle lähdetään klo 13 Vanhankaupunginkoskelta,
ravintola Helsingen edustalta (Viikintie 1).
Maaliskuussa lauantaina 19. päivänä ihastellaan
Töölönlahden kevättalven luontoa klo 13 alkavalla
retkellä. Retkelle lähdetään Kansallisoopperatalon
Töölönlahden puoleiselta piha-alueelta
(Helsinginkatu 58). Retki soveltuu kaikenikäisille.
Kaikille talviluontoretkille on vapaa pääsy ja ne
kestävät kaksi tuntia. Luontoretkiä järjestetään
Helsingissä perinteiseen tapaan myös keväästä
syksyyn. Pääkaupunkiseudun retkikalenteri, johon
retket on koottu aikajärjestykseen, ilmestyy
huhtikuun alussa. Helsingissä kalenteria on jaossa
kaupungin info-pisteissä, Gardeniassa ja
kirjastoissa.
Lisätietoja:
Tuija Hyttinen, Gardenia-Helsinki Oy, p. (09)
3578 4050
Sari Oikarinen, Gardenia-Helsinki Oy, p. (09) 3478
4020
TIEDOTE 21.12.2010
Sain kauniin maan - Heimo Saarion akvarelleja
Gardenian käytävägalleriassa
Gardenian käytävägallerian uudessa
taidenäyttelyssä on esillä keravalaisen
taidemaalarin Heimo Saarion luontoaiheisia
akvarelleja. Heimo Saario alkoi maalata ammatikseen
vuonna 1998, taidemaalarina hän on erikoistunut
akvarelleihin.
Näyttelyssä on esillä Heimo Saarion asetelma-,
maisema- ja lintumaalauksia. Saario kuvaa
asetelmissaan maanläheisiä kohteita kuten sieniä,
kukkia, marjoja ja sipuleita. Asetelmat ovat
tarkkoja ja yksityiskohtaisia ja ne herättävät
katsojassa kesäisen lämpimiä mielikuvia.
Maisemamaalauksia Saario on maalannut eri
vuodenaikoina mm. Tuusulanjärven ympäristössä,
Sipoon Hindbyssä ja Emäsalossa.
"Joskus kuulee sanottavan, että akvarelli
täytyy tehdä nopeasti, kerralla valmiiksi. Mutta se
on vain yksi tapa maalata vesiväreillä. Itse kuulun
niihin, jotka etenevät työssä vaihe vaiheelta.
Maalauksen oikeat sävyt syntyvät monesta
läpikuultavasta värikerroksesta. Esimerkiksi paljon
yksityiskohtia sisältävän lintumaalauksen parissa
voi vierähtää kaksikin viikkoa."
"Maalaan maisemia mieluiten keväällä ja
syksyllä. Puitten siniset varjot keväthangella puron
varressa tai rantakallioilla innostavat työhön yhä
uudelleen. Syksyisin, lehtien jo pudottua puista,
maiseman muodot tulevat paremmin esille."
Saario on ehtinyt pitää yli kolmekymmentä
näyttelyä eri puolilla Suomea. Gardeniassa hänen
töitään on nähty aiemmin vuosina 2005 ja 2007.
Saario on Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen jäsen.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
1.1.-10.2.2011, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki
TIEDOTE 11.11.2010
Poluilla ja pientareilla - tekstiili- ja
metallilankatöitä Gardenian käytävägalleriassa
13.11.-30.12.2010
Gardenian käytävägallerian uudessa
taidenäyttelyssä on esillä Leena Aaltion huopatöitä,
Saana Karlssonin kirjontatöitä ja Sirpa Kinnusen
metallilankatöitä.
Kolme naista ja kolme erilaista katsetta
poimimassa aarteita poluilta ja pientareilta -
milloin ne ovat kukkia, milloin menninkäisiä,
milloin hämähäkin hentoja kudelmia. Naisten löydöt,
polut ja katseet kohtaavat näyttelyssä.
Taiteilijoiden teokset ovat kunkin naisen
vuorosanoja omalla taiteen tekemisen polulla. Heille
kaikille on käsien tekemisen kautta syntynyt
intohimo, joka yhdistää luomisen tarpeen ja
materiaalien kautta syntyvän innostuksen.
Taiteilijoita on jo vuosien ajan yhdistänyt
opetustyö työväenopistossa. Näyttely on ryhmän
ensimmäinen yhteisnäyttely.
Leena Aaltio (s. 1960) on kirkkonummelainen
tekstiilityön opettaja. Aaltio työskentelee
intuitiivisesti, materiaaleista ja väreistä
innoittuen - etsien muotojen ja värien sinfonioita.
Työskennellessään hän tavoittaa muistoja ja
tunnelmia, sukeltaa syvälle mielensä sopukoihin.
Huovutus ja kirjonta ovat lähellä Aaltion sydäntä,
huopaneulaus puolestaan antaa mahdollisuuden sadulle
ja huumorille, molempia tarvitaan elämässä.
Luonto hämmästyttää Aaltiota jatkuvasti kyvyllään
harmonisoida värejä ja tasapainottaa
vastakohtaisuuksia - ehkä juuri siksi Aaltion
mielestä luonnolla on kyky eheyttää ihmismieltä.
Leena Aaltion töissä on usein kasviaiheita, sillä
hän on vaikuttunut siitä, miten vaatimatonkin kasvi
voi olla läheltä tarkasteltuna ihmeellinen ja
vaikutuksiltaan merkittävä.
Saana Karlsson (s. 1972) on espoolainen
puutarhuri ja tekstiilityön opettaja. Karlssonin
kirjontatöissä näkyy, kuinka pienistä
merkityksettömistä paloista ja osasista rakentuu
suurempia kokonaisuuksia. Palasista koostuvat pinnat
ovat yllätyksellisiä, kiehtovia ja johtavat uusien
ratkaisujen löytämiseen.
Sirpa Kinnunen (s. 1966) on espoolainen
tekstiilityönopettaja. Kinnusen metallilankatöiden
lähtökohtana on usein pala ympäristöä - lehti,
hämähäkin seitti, maisema, kulunut rakennuksen
seinä, ruosteinen pelti ja piikkilanka. Hänestä on
kiinnostavaa saada kova materiaali taipumaan
haluttuun muotoon ja löytää samalla sen herkkyys.
Kinnunen punoo töihinsä mukaan elämän
kerroksellisuutta ja kiertokulkua - keräämiämme
kokemuksia, havaintoja ja tunteita. Myös valolla on
merkitys Kinnusen töissä, sen ja metallilangan
kohdatessa syntyy kiehtova valon ja varjon leikki.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
13.11.-30.12.2010, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja
la-su 10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite:
Gardenia, Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Leena Aaltio, leena.aaltio(at)gmail.com
Saana Karlsson, saana.karlsson(at)elisanet.fi
Sirpa Kinnunen, sirpakin(at)gmail.com
TIEDOTE 29.9.2010
Borneon sydän -valokuvanäyttely Gardeniassa
2.10.-11.11.2010
Tervetuloa ilmaiselle matkalle Borneon sydämen
sademetsiin. WWF järjestää 2.10.–11.11.2010
valokuvanäyttelyn, jonka kuvat vievät Indonesian
reheviin sademetsiin. Valokuvaaja Jutta Kuuren kuusi
kuvaa tutustuttavat katsojan Borneon sademetsän
eläimiin, kasveihin ja ihmisiin.
WWF Suomen Borneo-hankkeessa metsäyhtiöitä
kannustetaan sitoutumaan vastuulliseen metsien
käyttöön. FSC-sertifioituna puuna myydään useasti
sademetsän puita. Jutta Kuuren kuvien lisäksi
näyttelyssä Helsingin yliopiston kasvimuseon
puuanatominen työryhmä osoittaa mikroskooppisten
kuvien avulla, onko markkinoitu puu sitä, mitä sen
on ilmoitettu olevan.
Kaakkois-Aasiassa sijaitsevan Borneon saaren
sademetsissä elää arviolta kuusi prosenttia kaikista
maapallon lajeista. WWF:n Borneo-hankkeen
tavoitteena on turvata monimuotoisuudeltaan maailman
rikkaimpiin kuuluvan sademetsäalueen tulevaisuus.
Suojelutyön lisäksi kehitetään kestäviä elinkeinoja
paikallisille ihmisille. Työtä tehdään yhdessä
hallitusten, viranomaisten, paikallisjärjestöjen ja
kyläyhteisöjen kanssa. Alueen sademetsiä uhkaavat
ennen kaikkea laittomat hakkuut, kaivostoiminta,
öljypalmuplantaasien leviäminen sekä metsäpalot.
Ulkoministeriö tukee WWF:n Borneo-hanketta.
Valokuvanäyttely on avoinna 2.10.–11.11.2010
ma–to klo 10–18, pe 10–14 ja la–su 10–17. Näyttelyyn
on vapaa pääsy.
Lisätietoja näyttelystä:
vastaava puutarhuri Katja Uski, Oy Gardenia-Helsinki
Ab, 045 634 5821, katja.uski(at)helsinki.fi
Lisätietoja WWF:n Borneo-hankkeesta:
ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa, WWF Suomi, 050 542
7017, sampsa.kiianmaa(at)wwf.fi
tiedottaja Kaisa Räsänen, WWF Suomi, 040 539 3230,
kaisa.rasanen(at)wwf.fi
www.wwf.fi/borneo
TIEDOTE 9.9.2010
Vietä Päivä Maalla – Helsingissä
Sunnuntaina, 19. päivänä syyskuuta klo 10-15
vietetään Viikissä perinteistä Päivä Maalla
-tapahtumaa. Maa-talousylioppilaiden yhdistys Sampsa
ry:n, Malmin seurakunnan, Gardenian ja
maatalous-metsätieteellisen ja
eläinlääketieteellisen tiedekunnan järjestämässä
tapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle. Tapahtumat
sijoittuvat Gardeniaan, Viikin opetus- ja
tutkimustilalle ja Viikin kirkolle.
Päivä Maalla -tapahtumassa voi tutustua
maatalouskoneisiin ja kotieläimiin kuten kaneihin,
lampaisiin, kanoihin ja Puck-pässiin. Pientä maksua
vastaan voi käydä hevoskärryajelulla tai ratsastaa
ponilla. Askartelu-pisteissä Gardeniassa ja Viikin
kirkolla perheen pienimmät voivat askarrella ja
lypsyrastilla voi kokeilla lypsäjän taitojaan.
Trooppisessa puutarhassa on lapsille suunnattuja
opastettuja kierroksia klo 11 ja 12.30 sekä
aikuisille klo 11.30 ja 13 puutarhan
sisäänpääsymaksun hinnalla. Trooppisessa puutarhassa
on esillä erilaisia kaaleja ja Gardenian aulassa
esitellään omenalajikkeita.
Gardenian pihalla on perennojen vaihtotori, jonne
voi tuoda ylimääräisiä perennoja ja ottaa tilalle
mukaan uusia. Pisteessä on myös puutarhaneuvontaa.
Gardenian pihalla on mahdollista kokeilla liiduilla
katumaalausta. Opetus- ja tutkimustilalla voi saada
kasvomaalauksen pientä maksua vastaan.
Maatalousmuseo on auki.
Maatalous-metsätieteellinen ja
eläinlääketieteellinen tiedekunta esittäytyvät ja
kertovat tutkimuksesta, opetuksesta ja
alumnitoiminnasta. Eläinsairaalan Paatsama-salissa
voi kuunnella tietoiskuja teemalla tunnistaminen ja
jäljitettävyys elintarvikeketjussa. Lapsille ja
lapsenmielisille on teemaan liittyviä
tehtävärasteja.
Viikin kirkossa pidetään klo 10 perhemessu, joka
on samalla kirkon 5-vuotisjuhla. Messuvieraille
tarjotaan keittolounas ja kahvit. Päivä jatkuu klo
12.30 musiikillisella juhlalla ”Kiitos Isä Taivaan
syksystä”, jossa muistetaan alueen 5-vuotiaita.
Lapsille on askartelupiste klo 14.30 asti.
Gardeniasta on traktorikuljetus kirkolle alkaen klo
10.30. Viimeinen paluukyyti Gardeniaan lähtee
kirkolta klo 14.30.
Kahviloissa on myynnissä makeaa ja suolaista
syötävää ja juotavaa. Suoramyyntitorilta voi hankkia
mukaan kotiin vietäväksi muun muassa erilaisia
käsitöitä, koreja, koruja sekä syötävää ja juotavaa.
Trooppiseen puutarhaan on sisäänpääsymaksu,
puutarhan opastetut kierrokset, poniratsastus,
hevos- kärry-ajelu ja kasvomaalaus ovat maksullisia.
Muuten tapahtumaan on vapaa pääsy.
Osoite: Koetilantie 1 ja 5 ja Agronominkatu 5,
Viikki
Lisätietoja:
Sampsa ry, Ville Koivisto, p. 040 9123 273
Gardenia-Helsinki Oy, Sari Oikarinen p. (09) 3478
4020
Malmin seurakunta, Jarno Raninen p. (09) 2340 4473
Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Eveliina
Kotilainen, p. (09) 191 58 461
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Sanna
Schildt, p. (09) 191 580 18
Eläinlääketieteellinen tiedekunta, (tietoiskut)
Janna Koivisto p. (09) 191 57156
En dag på landet - i Helsingfors
Det redan traditionella evenemanget En dag på
landet ordnas igen i Vik söndagen den 19 september
kl. 10-15. Det finns program för hela familjen
ordnat av Jordbrusstudenternas förening (Sampsa),
Gardenia, agricultur- och forstvetenskapliga och
veterinärmedicinska fakulteterna och Malms
församling. Evenemangen äger rum i Gardenia, vid
undervisnings- och forskningsgården i Vik och vid
kyrkan i Vik.
Under En dag på landet -evenemanget kan man
bekanta sig med husdjur, som kaniner, får, höns och
baggen Puck samt jordbruksmaskiner. Mot en liten
avgift får man åka med hästkärra eller rida ponny.
Vid mjölkningskontrollen får man pröva sina
kunskaper i mjölkning och vid pysselkontrollerna i
Gar-denia och vid kyrkan i Vik får barnen pyssla med
olika hobbyverksamheter.
I den tropiska trädgården ordnas guidade turer
för barnen kl. 11 och 12.30 och för vuxna kl. 11.30
och kl. 13. I guidningen får man delta för priset av
inträdesavgiften. I den tropiska trädgården finns en
utställning av olika kålsorter och i Gardenias aula
finns en utställning av olika äppelsorter.
På Gardenias gård finns ett bytestorg för
perenner, man kan ta med egna överblivna perenner
och byta ut dem mot andra. Vid bytestorget finns
också trädgårdsrådgivning (på finska). På Gardenias
gård finns det möjlighet att pröva på gatumålning
med kritor. Vid undervisnings- och forskningsgården
kan man, mot en liten avgift, få en ansiktsmålning.
Agricultur- och forstvetenskapliga och
veterinärmedicinska fakulteterna presenterar sig och
berättar om sin forskning, undervisning och
alumverksamhet. I Djursjukhusets Paatsama-sal kan
man höra om igenkänning och spårning i
livsmedelskedjan. För barn finns till temat hörande
uppgiftskontroller.
I kyrkan i Vik ordnas kl. 10 en familjegudstjänst,
som samtidigt är kyrkans 5 års fest.
Gudstjänstbesö-karna bjuds på sopplunch och kaffe.
Dagen fortsätter kl. 12.30 med en musikalisk fest
”Kiitos Isä Tai-vaan syksystä”, där 5-åringarna i
området uppmärksammas. Hobbyverksamhet för barn till
kl. 14.30. Från Gardenia kan man åka med traktor
till kyrkan och tillbaka från och med kl. 10.30.
Sista returen från kyrkan till Gardenia går
kl.14.30.
Kaféerna säljer sött och salt tilltugg och dricka.
Från torget kan man också köpa med hem tilltugg och
dricka, samt hantverk, korgar och smycken.
Den tropiska trädgården, de guidade turerna i
trädgården, ponny ridningen, turerna med hästkärra
och ansiktsmålningen är avgiftsbelagda. Annars är
det fritt inträde till evenemanget.
Adress: Försöksgårdsvägen 1, 5 och Agronomgatan
5, Vik
För mer information: Sampsa rf, Ville Koivisto
tel. 040 9123 273
Gardenia-Helsinki Ab, Sari Oikarinen tel. (09) 2340
4473
Malms församling, Jarno Raninen tel. (09) 2340 4473
Veterinärmed fakulteten, Eveliina Kotilainen, tel.
(09) 191 58 461
Agro.-forst.vetensk. fakulteten, Sanna Schildt, tel.
(09) 191 580 18
Veterinärmed.fakulteten, (presentationerna) Janna
Koivisto, tel. (09) 191 57156
TIEDOTE 18.8.2010
Japanin taika - Suvi Pesosen maalauksia
Gardeniassa 21.8.-30.9.2010
Gardenian käytävägallerian uudessa
taidenäyttelyssä on esillä Suvi Pesosen
japanilaisaiheisia teoksia.
Suvi Pesonen (synt. vuonna 1987) asuu ja
työskentelee Helsingissä. Hän on neljännen polven
kuvataiteilija, joka sai opetusta jo lapsena
kuvataiteen maistereilta. Sittemmin hän on nauttinut
eri taiteilijoiden yksityisopetusta sekä koti- että
ulkomailla ja lisäksi työskennellyt itsenäisesti
kehittäen omaa tekniikkaansa.
Nuoren taiteilijan innoituksen lähteenä ovat
luonnon ja eri kulttuureiden kauneus ja harmonia.
Myös Pesosen lempitaitelijat Sandro Botticelli,
Gustav Klimt, Kasimir Malevits, Leonardo da Vinci ja
Van Gogh innoittavat häntä. Pesonen pitää myös
runoilemisesta, eri uskonnoista ja filosofoinnista,
mikä myös näkyy hänen taiteessaan.
Pesonen on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuonna
2008 Helsingissä HeTy ry:n ja Monikulttuuriyhdistys
Familia Clubin näyttelytiloissa sekä vuonna 1997
Puijonlaakson kirjastossa Kuopiossa. Nuori
taiteilija on myös saanut palkintoja, muun muassa
vuonna 1994 Nuorten taiteen kilpailun 1. palkinnon
Rostovissa Venäjällä ja vuonna 2005
Rakkausrunokilpailun 2. palkinnon Chichester
Collegessa Iso-Britanniassa. Pesonen on myös
osallistunut Helsinki Design Week - ja Tyhjä kulho
-tapahtumiin vuonna 2007.
Gardeniassa esillä olevat työt Suvi Pesonen on
maalannut vuosina 2008-2010. Japanin kulttuurin
kauneus ja viisaus ovat aina kiehtoneet häntä. Hän
on maalannut teokset akvarellilla ja tussilla.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
21.8.-30.9.2010, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Suvi Pesonen
puh. 040 3557 242
TIEDOTE 29.6.2010
Kukkien kaunotar - orkidea
- Ritva Tiaisen valokuvanäyttely Gardeniassa
10.7.-19.8.2010
Gardenian käytävägallerian uudessa
taidenäyttelyssä on esillä Ritva Tiaisen valokuvia
orkideoista. Valokuvissaan Tiainen haluaa tuoda
esille lumoavaa kauneutta kukkien maailmasta. Hän on
kuvannut orkideoita Suomessa ja muualla maailmalla.
Ritva Tiainen aloitti kuvaamisen 2000-luvun
alussa, käytännön kautta opetellen. Tiainen kuvaa
rakkaudesta luontoon, oppien koko ajan jotain uutta
sekä luonnosta että kuvaamisesta. Tiainen kertoo
nauttivansa kuvaamisesta joka hetki entistä enemmän.
Tiainen kuvaa digitaalisesti, useimmiten ilman
salamaa. Tavallisesti hän rajaa kuvat jo
kuvausvaiheessa eikä käsittele kuvia lukuun
ottamatta mainos- ym. kuvia. Näin Tiaisen mielestä
kuvien tunnelma säilyy aitona.
Tiainen on pitänyt useita näyttelyitä
pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Savossa. Gardeniassa
hänen töitään on nyt esillä neljättä kertaa.
Näyttely on avoinna 10.7.-19.8.2010 ma-to klo 10-18,
pe 10-14 ja la-su 10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Osoite: Gardenia (Koetilantie 1, Helsinki, Viikki)
Lisätietoja:
Ritva Tiainen, puh. 0500 702 416
ritva.tiainen(at)meditint.fi
TIEDOTE 31.5.2010
Valintoja - Liisa Lammin näyttely
Gardenian aulassa on esillä kesän ajan Liisa
Lammin kierrätysmateriaalista tekemiä töitä.
Mielikuvitusta käyttämällä metsästä löydetystä
romusta, pullonkorkeista, muovi- pusseista sekä
itseltä ja naapureilta kerätyistä roskista on
syntynyt erilaisia eläinhahmoja.
Liisa Lammi sai ajatuksen näihin töihin noin 14
vuotta sitten Lapissa kaveriporukan
kalastusreissulla. Virvokepullojen korkit lensivät
veteen ja ne alkoivat häiritä. Siitä sai alkunsa työ
”Pullomerestä syntynyt”.
Puhtaus ja siisteys eivät ole itsestään selvyys.
Kymmenen vuotta sitten kauhistelimme etelän
matkoilla epäsiisteyttä. Nykyään epäsiisteys on
lähellä. Ei tarvitse mennä kuin ovesta kadulle,
jotka ovat täynnä tupakantumppeja, karkkipapereita
ja muuta roskaa. Vappuaamuna voi tehdä
kaatopaikkakierroksen Helsingin keskustassa.
Metsistä löytyy tavaraa maitotölkeistä
jääkaappeihin. Muun muassa nämä asiat ovat saaneet
Lammin miettimään, minkälaisessa maailmassa haluamme
elää. Haluammeko todella vapaa-aikana uida
sinilevää, lasinsirpaleita ja tölkkejä täynnä
olevassa vesistössä.
Olemme tuhonneet 25 vuoden aikana kolmanneksen
maailman luonnonvaroista. Suuntauksella, jossa vain
raha ja aika ratkaisevat. Nämä asiat koskevat meitä
kaikkia, vaikka ne tuntuvatkin usein kaukaisilta.
Pienellä vaivalla saa yllättävän isoja asioita
aikaiseksi. Valinnat ovat tärkeitä, luonnolla ja
eläimillä ei ole tätä valinnanvaraa.
Näyttelyssä on esillä Liisa Lammin
kierrätysmateriaalista tehtyjä töitä ja valokuvia.
Näyttely on avoinna 31.5.-31.7.2010 ma-to klo 10-18,
pe klo 10-14 ja la-su klo 10-17. Näyttelyyn on vapaa
pääsy.
Osoite: Koetilantie 1, Viikki, Helsinki
Lisätietoja:
Liisa Lammi
puh. 041 533 1309
lissula(at)hotmail.com
TIEDOTE 31.5.2010
Etnobotaniikka - Helsingin yliopiston
Soveltavan trooppisen etnokasvitieteen -kurssin
opiskelijoiden julisteita
Gardenian Käytävägallerian uudessa näyttelyssä on
esillä Helsingin yliopiston Applied tropical
Ethnobotany -kurssin (soveltava trooppinen
etnokasvitiede) opiskelijoiden ryhmätöinä tekemiä
julisteita.
Kevään aikana järjestetyllä kurssilla käsiteltiin
ihmisten ja trooppisten kasvien suhdetta ja tapoja,
joilla ihmiset hyödyntävät kasveja ravintona,
materiaalina, lääkkeinä ja jopa kulttuurisissa
rituaaleissa ja uskonnoissa. Myös alkuperäisten ja
perinteisten kansojen tutkimus keinona löytää uusia
hyötykasveja oli keskeisessä osassa.
Kurssilla luettiin aiheeseen liittyviä
tutkimusjulkaisuja ja kuunneltiin Helsingin
yliopiston aiheesta tutkimusta tekevien tutkijoiden
luentoja. Kurssin lopussa kolmen hengen ryhmät
valitsivat lähempään tarkasteluun yhden kasvin
Gardenian kokoelmista. Opiskelijat etsivät
valitsemastaan kasvista tieteellisiä tutkimuksia ja
valmistivat niiden pohjalta kansantajuisia esitelmiä
julisteita varten. Opetuskieli oli englanti ja
monikieliset ryhmät tekivät työnsä englanniksi. Työt
ovat nyt esillä näyttelyssä.
Kurssi toteutettiin metsäekologian laitoksen ja
Helsingin yliopiston monitieteisten
ympäristöopintojen (HENVI) toimesta. Opiskelijat
edustivat maatalous-metsätieteellisen,
ympäristötieteiden sekä humanististen tieteiden
aloja.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
29.5.-8.7.2010, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Minna Stubina
minna.stupina(at)helsinki.fi
TIEDOTE 6.5.2010
Gardenian Kevättapahtuma
Sunnuntaina 23. toukokuuta klo 11-15 vietetään
Gardeniassa Kevättapahtumaa. Päivän aikana on
toimintaa kaikenikäisille niin sisällä kuin
ulkonakin.
Trooppiseen puutarhaan voi tutustua opastetulla
kierroksella sisäänpääsymaksun hinnalla. Lapsille
suunnattu kierros alkaa klo 11 ja aikuisille
suunnatut klo 11.30 ja 12. Rojupöhö-nukketeatteri
tutustuttaa kierrätykseen klo 12 ja 13 alkavissa
esityksissä. Lapsille on ohjattua askartelua koko
tapahtuman ajan. Puutarhaneuvos Aarno Kasvi on
tapahtumassa mukana vastaamassa puutarha-aiheisiin
kysymyksiin.
Pihavisassa voi testata omaa luonto- ja
ympäristötietoutta. Ulkoalueella myös katumaalausta,
puistotädin kanssa puistojumppaa sekä pientä
puutarhapuuhaa, kanineuvontaa ja halibernejä
paijattavana (klo 11-13). Pientä maksua vastaan
pääsee myös aasin kyytiin. Suoramyyntitorilla on
monenlaista ostettavaa kotiin vietäväksi.
Tapahtumassa on esillä myös Suomen
Sogetsu-ikebana ry:n kevätnäyttely:
Ikebana-asetelmat kesään heräävässä puutarhassa.
Sogetsu-ikebana on moderni koulukunta, jonka
perusajatuksena on, että ikebanaa voi tehdä koska
tahansa, missä tahansa, kuka tahansa ja mistä
tahansa materiaalista. Ikebanaharrastajat
esittelevät harrastustaan klo 11.30, 12.30 ja 13.30.
Ulkopuutarhassa on myös esillä isoja ikebanatöitä.
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Trooppiseen
puutarhaan ja opastetuille kierroksille
sisäänpääsymaksu.
Osoite: Koetilantie 1, Viikki, Helsinki
Lisätietoja:
Tuija Hyttinen puh. (09) 3478 4050
Sari Oikarinen puh. (09) 3478 4020
TIEDOTE 5.5.2010
Gardenian luontoharrastuspäivät kesäkuussa
Gardenia ja Helsingin rakennusvirasto järjestävät
kesäkuun alussa lapsille ja nuorille suunnatut
luonto-harrastuspäivät. Päivät ovat maksuttomia.
Luontoharrastuspäivät on suunnattu 7-14
-vuotiaille nuorille. Viikon aikana joka päivä on
oma teemansa, toisella viikolla toistuu sama
ohjelma. Itse voi valita, osallistuuko yhteen,
kahteen tai kaikkiin päiviin.
Maanantaisin teemana ovat linnut. Silloin
tähystetään taivaalle ja kuunnellaan lintujen ääniä.
Päivän aikana harjoitellaan kiikarin ja kaukoputken
käyttöä sekä kiivetään lintutorniin. Tiistaisin
tutustutaan luonnon monimuotoisuuteen. Päivän aikana
retkeillään lähimetsässä, jossa leikkien ja
tehtävien avulla selvitetään, mitä monimuotoisuus
on. Taide on teemana keskiviikkoisin. Silloin
ihastellaan Viikin luontoa: maalataan
luonnonväreillä, etsitään värejä ja askarrellaan
luonnon antimista. Torstain vesiötökkä-päivänä
haavitaan pohjaeläimiä sekä tutkitaan planktonia
mikroskoopilla. Perjantai on puutarhapäivä. Silloin
tutustutaan Gardenian sisä- ja ulkopuutarhaan ja
tuoksutellaan tropiikin ja kesän tuoksuja. Päivän
aikana tehdään pieniä puutarhurin töitä sekä
istutetaan oma kasvi kotiin vietäväksi.
Mukaan pääsee ilmoittautumalla ennakkoon
Gardenian asiakaspalveluun puh. (09) 3478 400.
Paikkoja on rajoitetusti. Luontoharrastuspäivät
järjestetään viikoilla 23 (7.-11.6.) ja 24
(14.-18.6.) klo 10-14.
Lisätietoja:
ympäristökasvattaja Sinikka Hangasmaa-Puska puh. 045
6345 826
TIEDOTE 12.4.2010
Luontohetki - Elina Liikasen maalauksia
Gardeniassa 17.4.-27.5.2010
Gardenian käytävägallerian uudessa
taidenäyttelyssä on esillä Elina Liikasen
akryyli-/sekatekniikkateoksia.
Liikanen kuvaa teoksissaan ihmisen suhdetta
luontoon. Hänen kuvissaan esiintyy erilaisissa
luonnonympäristöissä anonyymi ihmishahmo, joka voi
olla kuka tahansa. Taiteilija kuvaa luonnonelementit
samalla tapaa viitteenomaisina kuin ihmishahmonkin.
Liikanen ei korosta tai alleviivaa mitään
erityisesti, ei ihmishahmoa, ympäristöä, aikaa tai
paikkaa, koska hän haluaa jättää katsojalle paljon
omaa tulkinnan mahdollisuutta kuviin.
Taidemaalari Elina Liikanen on suorittanut
taideopintoja Helsingin yliopiston piirustussalissa
(1978-1979) ja Suomen Taideakatemian koulussa
(1979-1983). Liikanen on osallistunut lukuisiin
yhteisnäyttelyihin eri puolilla Suomea sekä Roomassa
ja Berliinissä. Liikanen on pitänyt myös useita
yksityisnäyttelyitä Suomessa ja Islannissa.
Elina Liikasen teoksia on useissa julkisissa
tiloissa, esim. Suomen Punaisessa Ristissä, Suomen
luontoliitossa ja Koskelan sairaalassa. Liikasen
maalauksia on myös yksityiskokoelmissa muun muassa
Miamissa, Pietarissa ja Brasiliassa. Liikaselta
löytyy myös julkaisuja, esim. Baby book, Otava, 1997
ja Nyt -liitteen sarjakuva v. 2006.
Elina Liikaselle on myönnetty useita palkintoja,
muun muassa Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkinto
v. 1988.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
17.4.-27.5.2010, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Elina Liikanen
elina.liikanen(at)elisanet.fi
TIEDOTE 19.3.2010
Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenteri 2010
ilmestynyt
Pääkaupunkiseudun kaupungit järjestävät jälleen
kuntalaisille opastettuja luontoretkiä. Espoo,
Helsinki, Kauniainen ja Vantaa järjestävät kaikkiaan
112 retkeä, joiden tiedot on koottu yhteiseen
luontoretkikalenteriin. Uunituore kalenteri on nyt
jaossa.
Kalenteriin on koottu retkitiedot
aikajärjestyksessä. Retkillä tutustutaan muun muassa
lintuihin ja ötököihin, geologiaan, Itämereen ja
luonnonsuojelualueisiin. Helsingin rakennusvirasto
järjestää suosittuja puistokävelyjä. Harakan
saaressa ja Villa Elfvikissä järjestetään lapsille
suunnattuja seikkailuretkiä.
Opastukset ovat suomenkielisiä, mutta osalla
retkistä on myös ruotsinkielinen opastus. Retket
ovat pääasiassa maksuttomia, mutta lauttamatkoista
peritään maksu. Joillakin erikoisretkille on
ennakkoilmoittautuminen, muuten retkille on vapaa
pääsy. Retkikalenterista löytyvät tiedot
puhelinnumeroista, joissa ilmoittautumisia otetaan
vastaan.
Retkille voi osallistua kuka tahansa, kaupunkien
rajat eivät ole esteenä. Retkille osallistuminen ei
edellytä huippukuntoa, tavallinen kunto riittää
hyvin.
Luontoretkikalenteri on saatavana viikosta 12
alkaen kaupunkien asiakaspalvelupisteistä,
luontotaloista, Virka Infosta (Kaupungintalo,
Pohjoisesplanadi 11-13), Gardeniasta ja Helsingin
kirjastoista.
Lisätietoja luontoretkistä:
Gardenia-Helsinki (Helsingin retket)
puh. (09) 3478 4050
www.gardenia-helsinki.fi
Helsingin kaupungin rakennusvirasto (Helsingin
puistokävelyt)
puh. (09) 310 39 000
www.hkr.hel.fi
www.hkr.hel.fi/svenska
Helsingin kaupungin ympäristökeskus (Helsingin
retket)
puh. (09) 310 13 000
www.hel.fi/ymk
Kauniaisten kaupunki, ympäristötoimi (Kauniaisten
retket)
puh. (09) 5056 269
www.kauniainen.fi/ymparisto/ymparistonsuojelu
www.kauniainen.fi/ymparisto/ympäristonsuojelu_sve
Vantaan ympäristökeskus (Vantaan retket)
puh. (09) 8392 4275
www.vantaa.fi
Villa Elfvikin luontotalo (Espoon retket)
puh. (09) 8165 4400
www.espoo.fi/luontoretket
TIEDOTE 8.3.2010
MyGarden - Terhi Vuoton maalauksia Gardeniassa
6.3.-15.4.2010
Gardenian käytävägallerian taidenäyttelyssä on
esillä Terhi Vuoton maalauksia. MyGarden-näyttelyn
teokset ovat saaneet vaikutteita kasvimaailmasta ja
puutarhoista.
Näyttelyn teokset ovat pääosin öljyvärimaalauksia
muutamaa akryylikohtaa lukuun ottamatta. Maalaukset
ovat valmistuneet vuonna 2010.
Terhi Vuotto on Helsingissä asuva ja
työskentelevä kuvataiteilija. Vuotto on opiskellut
vuosina 1999-2000 Oriveden opiston kuvataidelinjalla
sekä vuosina 2000-2004 Turun Taideakatemiassa, mistä
hän valmistui kuvataiteilijaksi.
Terhi Vuotto on pitänyt yksityisnäyttelyitä
Brinkkalan Galleriassa Turussa, Vuotalossa,
00130Galleryssa Helsingissä ja Taidekeskus Ahjossa
Joensuussa. Lisäksi Vuoton teoksia on ollut esillä
myös useissa ryhmänäyttelyissä Helsingissä ja
Turussa. Terhi Vuotto on Taidemaalariliiton
kokelasjäsen sekä Helsingin taiteilijaseuran jäsen.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
6.3.-15.4.2010, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja:
Terhi Vuotto
t.vuotto(at)gmail.com
TIEDOTE 1.2.2010
Japanilaisia tunnelmia Gardeniassa
Japani ja sen kulttuuri kiinnostavat nykyisin
suurta joukkoa ihmisiä. Sunnuntaina, 7. helmikuuta,
Gardeniassa vietetään Japanipäivää klo 11-15. Päivän
aikana tutustutaan yhteen japanilaisen kulttuurin
osaan.
Japanipäivä esittelee erilaisia puutarha-aiheisia
taidemuotoja. Päivän aikana voi tutustua muun muassa
japanilaiseen kukkien asetteluun eli ikebanaan ja
bonsaiden eli ruukkupuiden kasvatukseen. Lisäksi saa
opastusta kalligrafian eli sivellinkirjoituksen ja
origamin eli paperintaittelun saloihin.
Jos Japani kiinnostaa matkakohteena, voi matkan
suunnittelun aloittaa Gardeniassa. Tapahtumassa voi
tutustua myös Japanin matkailuneuvontaan ja
japanilaisiin puutarhakohteisiin. Lisäksi nähtävänä
on luontoaiheisia kimonoja. Päivä sisältää luentoja
ja työnäytöksiä.
Japanitunnelmaan pääsee mukaan Gardenian
sisäänpääsymaksun hinnalla (perhelippu 8,00 €,
aikuinen 3,50 €, lapsi 1,80 €, eläkeläinen 2,00 €).
Osoite: Koetilantie 1, Viikki, Helsinki
Lisätietoja: Katja Uski p. 045-6345 821
TIEDOTE 27.1.2010
Kulttuurisillat -karttapalveluhanke,
valokuvanäyttely 23.1.-4.3.2010
Gardenian uudessa taidenäyttelyssä on esillä
Helsingin kuvataidelukion valokuvaopiskelijoiden
valokuvia teemoilla Tulevaisuus, Ilmastonmuutos ja
Olemassaolo. Teokset on kuvattu keväällä ja syksyllä
Helsingin Viikissä ja Kuusiluodossa. Osa kuvista on
tehty yhteistyössä Viikin normaalikoulun
kahdeksasluokkalaisten kanssa.
Näyttelyn teemoja on pyritty käsittelemään hyvin
henkilökohtaisista näkökulmista, välineinä valokuvan
ja ympäristötaiteen keinot. Tarkoituksena on ollut
myös laajentaa opiskelijoiden taidekäsitystä ja
tekemisen keinoja käsitteellisempään suuntaan.
Opiskelijoita on myös rohkaistu omaperäiseen
työskentelyyn ja ratkaisuihin teemojen puitteissa.
Kaikissa käsitellyissä teemoissa tutkitaan myös
omaa ympäristösuhdetta. Kuvat kertovat nuorten
suhteesta maailmaamme nyt ja tulevaisuudessa.
Visiointi on ollut osittain villiä fantasiaa ja
osittain hiljaisen pohdiskelevaa.
Järjestäjänä Kulttuurisillat -karttapalvelun
koordinaattori
Infomajakka24 Tmi,
www.kulttuurisillat.fi
Kulttuurisillat –wikissä kuvia näyttelystä:
http://tinyurl.com/ycjxq74
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
23.1.-4.3.2010, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia
(Koetilantie 1, Helsinki, Viikki)
Lisätietoja:
Loviisa Kangas
loviisa.kangas(at)edu.hel.fi
TIEDOTE 26.1.2010
TALVISIA LUONTORETKIÄ HELSINGISSÄ
Talvista luontoa pääsee Helsingissä ihailemaan
myös opastetuilla luontoretkillä. Gardenia ja
Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestävät
tammi-maaliskuun aikana kolme talviluontoretkeä.
Ensimmäisellä retkellä tammikuun viimeisenä
päivänä (su 31.1.) retkeillään Vanhankaupunginlahden
maisemissa ja etsitään muun muassa saukon jälkiä.
Retkellä käydään seuraamassa myös Kuusisaaressa
talvikalastajien touhuja. Retkelle lähdetään
ravintola Helsingen (Viikintie 1) edustalta klo 13.
Mukaan voi lähteä suksin tai pulkan kanssa.
Helmikuussa, koululaisten talvilomaviikolla to
25.2., retkeillään Seurasaaressa. Siellä on ollut
tänä talvena Helsingin monipuolisin talvilinnusto ja
pöllöjen keskittymä. Seurasaareen on asettunut
oleilemaan mm. sarvi-, varpus- ja viirupöllö.
Retkelle lähdetään klo 13 bussin 24 päätepysäkiltä
(Seurasaarentie). Retki soveltuu koko perheelle,
lastenvaunuilla pääsee hyvin liikkumaan mukana.
Maaliskuussa su 21.3. puolestaan tutustutaan
Haltialan talvilintuihin. Koko perheen opastetulla
retkellä katsellaan varpusia, Ruutinkosken
sulapaikkoja ja arboretiumin talvilintuja. Lisäksi
tähystetään, joko ensimmäiset muuttolinnut ovat
saapuneet. Retkelle lähdetään klo 13
kahvila-ravintola Wanha-Pehtoorin edestä.
Kaikille talviluontoretkille on vapaa pääsy ja ne
kestävät kaksi tuntia. Luontoretkiä järjestetään
Helsingissä perinteiseen tapaan myös keväästä
syksyyn. Pääkaupunkiseudun retkikalenteri, johon
retket on koottu aikajärjestykseen, ilmestyy
huhtikuun alussa. Helsingissä kalenteria on keväällä
jaossa kaupungin infopisteissä, Gardeniassa ja
kirjastoissa.
Lisätietoja:
Tuija Hyttinen, Gardenia-Helsinki Oy, p. (09)
3578 4050
Sari Oikarinen, Gardenia-Helsinki Oy, p. (09) 3478
4020
TIEDOTE 16.12.2009
Muistoja Japanista - Katja Uskin
valokuvanäyttely
Gardenian uusimmassa valokuvanäyttelyssä on
esillä Katja Uskin valokuvia - muistoja Japanissa
vietetystä opintovuodesta. Vuosi oli
mielenkiintoisen syvällinen katsaus perinteiseen
japanilaiseen puutarha- ja tapakulttuuriin, josta
näyttelyssä on nyt nähtävänä maistiaisia kuvasadon
muodossa.
Gardenian vastaava puutarhuri, Katja Uski, sai
ainutlaatuisen kutsun tutustua perinteisen
japanilaisen puutarhamestarin elämään ja työhön
vuosina 2007-2008. Mestari Kazuo Makioka on
rakentanut Suomeen vuonna 2000 Töölönlahden
taidepuutarhan karesansui-puutarhaosion, vuonna 2001
Gardenia-Helsinkiin pysyvän Tenpyo-kauden
karesansui-puutarhan ja vuonna 2005 yksityispihan
Espooseen.
Katja Uski oli mukana näiden puutarhojen
rakentamista avustavissa töissä ja osallistui
Makiokan luentoihin sekä työpajaan. Mestari oli
tehnyt vierailuidensa aikana tarkkailutyötä ja
valinnut kaiken tämän jälkeen oppilaakseen hortonomi
Uskin. Tämä oli todella ainutlaatuinen kutsu, sillä
koskaan aiemmin hänen puutarhatyöryhmässään ei ole
ollut länsimaista naista.
Japanilainen puutarhakulttuuri on yli 1000 vuotta
vanhaa ja siihen kuuluu olennaisena osana
äärimmäisyyksiinkin viety estetiikka sekä tapa- ja
perinnekulttuuri. Puutarhan ymmärtäminen vaatii siis
laaja-alaista kulttuurin tuntemusta ja myös
japanilaiseen filosofiaan paneutumista.
Katja Uskin näyttelyssä on runsaasti valokuvia,
jotka on jaettu kolmeen teemaan. Kuvissa esitellään
mielenkiintoisia puutarhakohteita, joista osa on
kuuluisia paikkoja ja osa tuntemattomia sekä työ- ja
tapakulttuuria.
Näyttely on esillä Gardenian käytävägalleriassa
12.12.2009-21.1.2010. Näyttely on auki ma-to klo
10-18, pe klo 10-14 ja la-su klo 10-17. Joulun
aikaan on
poikkeusaikatauluja. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Osoite: Koetilantie 1, Viikki, Helsinki
Lisätietoja: Katja Uski, p. 045 6345 821
TIEDOTE 15.10.2009
Jääjälkiä - Raija Kiviojan ja Kirsti Soukan
näyttely Gardenian käytävägalleriassa
31.10.-10.12.2009
Gardenian uudessa taidenäyttelyssä on esillä
Raija Kiviojan valokuvia ja Kirsti Soukan
tekstiilejä.
Raija Kivioja ja Kirsti Soukka ovat tekstiilityön
opettajia ja opiskelutovereita 1980-luvulta. Kivioja
työskentelee peruskoulussa ja Soukka
työväenopistossa. Taiteilijoiden ystävyys on
kantanut läpi erilaisten elämänkokemusten.
Valokuvaaminen on molemmille rakas harrastus ja sen
kautta löytyi ajatus yhteiseen näyttelyyn. Heidän
lähestymistapansa näyttelyn teemaan ovat erilaiset,
Soukalla laaja, lähes globaali lähestymistapa ja
Kiviojalla henkilökohtainen. Taiteilijoiden mielestä
näyttelyn tekeminen yhdessä toisen kanssa samasta
teemasta on ollut mielenkiintoinen kokemus ja
antanut uutta näkökulmaa ja innostusta taiteen
tekemiseen.
Raija Kivioja kertoo valokuvistaan: Kuvaan
yleensä hyvin tuntemaani lähiympäristöä:
puutarhaani, lähimetsiä, peltoja, järveä.
Kiinnostukseni kohteena ovat kasvit ja niiden lyhyt
elämänkaari: kasvu, kukoistus, kuihtuminen ja
lopullinen kuolema. Tähän näyttelyyn olen kuvannut
syksyistä vettä, viimeisten valonsäteiden
sammumista. ”Kuvasi saavat kaipaamaan valoa”
luonnehti eräs ystäväni kuviani. Pimeys, joskus
ahdistava synkkyys, on välttämätöntä, jotta valosta
voisi jälleen iloita ja nauttia. Kaipaus, kaiken
kauniin häviäminen pimeyteen ja toivo uudesta
valosta onkin tämän näyttelyn teema. Kaikesta
eletystä ja koetusta jää jälkiä, joita haluaa
muistaa tai unohtaa. Kaikki näyttelykuvat on kuvattu
filmille ja olen valmistanut ne itse.
Kirsti soukka kertoo tekstiileistään:
Jääjälkiä-näyttelyn teosten ideointi alkoi omalta
osaltani jo olemattomana talvena 2008, jolloin
kuvasin sulana virtaavan puron ja joen hauraita
jääpintoja. Huoli vuodenaikojen katoamisesta ja
talviemme muuttumisesta jatkuvaksi märkyydeksi ja
pimeydeksi oli yksi näyttelyä alkuun saattava voima.
Onneksi seuraava talvi oli kylmempi. Se inspiroi
teosten suunnittelua ja materiaalikokeiluja.
Jääjälkiä-näyttelyn teosteni teemana on
kerroksellisuus sekä haurauden ja jämäkkyyden
vastakkaisuus, jota esitän värien, materiaalien ja
eri tekstiilitekniikoiden vuoropuheluna.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
31.10.-10.12.2009, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja
la-su 10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite:
Gardenia (Koetilantie 1, Helsinki, Viikki)
Lisätietoja:
Kirsti Soukka, 045 6790 421
Raija Kivioja, 040 777 8659
TIEDOTE 21.9.2009
Kanit kuriin!
Kanit ovat tulleet jäädäkseen
pääkaupunkiseudulle. Viime talvena kanit aiheuttivat
suurta vahinkoa Helsingin keskustan puistoissa
syömällä puiden ja pensaiden tyvet piloille. Nyt
kanit ovat levittäytyneet entistä laajemmalle
alueelle ja ensi talvena tuhoja voi olla jo
tavallisten kaupunkilaisten pihoilla.
Kanit liikkuvat mieluiten iltaisin ja
aamuhämärissä, joten monikaan ei tiedosta, kuinka
paljon kanituholaisia lähiympäristössä liikkuu.
Helsingin kaupunki suojaa omat puistojen puut syksyn
aikana. Taloyhtiöt ja omakotitalojen asukkaat
vastaavat itse omista suojelutoimenpiteistä. Myös
yksityisten pihojen puut kannattaa suojata
huolellisesti tuhoja vastaan. Kanit aloittavat
tuhotyönsä loppusyksyllä, kun ruohovartisten kasvien
ravinto luonnossa vähenee. Suojaus on tehtävä ennen
talvikuukausia.
Gardeniassa järjestetään luentotilaisuus
torstaina 1.10. klo 17-19, jossa
kasvinsuojeluseuran toiminnanjohtaja Pertti Rajala
kertoo ajankohtaisesta kanitilanteesta ja kanien
aiheuttamien vahinkojen torjumisesta. Samalla
tutustutaan Gardenian pihalla olevaan
mallialueeseen, jossa on nähtävänä erilaisia
vaihtoehtoja kanisuojaukseen.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Pertti Rajala, Kasvinsuojeluseura, p. 050 561 8686
Eija Keski-Korpela, Gardenia-Helsinki Oy, p. 045
6345 825
TIEDOTE 15.9.2009
Vietä Päivä Maalla – Helsingissä
Sunnuntaina, 27. päivänä syyskuuta vietetään
Viikissä perinteistä Päivä Maalla -tapahtumaa klo
10-15. Opiskelijajärjestö Sampsa ry:n, Malmin
seurakunnan ja Gardenian järjestämässä tapahtumassa
on ohjelmaa koko perheelle. Tapahtumat sijoittuvat
Gardeniaan, yliopiston kotieläintieteen laitokselle
ja Viikin kirkolle.
Päivä Maalla -tapahtumassa voi tutustua
maatalouskoneisiin ja kotieläimiin kuten kaneihin,
lampaisiin, kanoihin ja Puck-pässiin. Pientä maksua
vastaan voi käydä hevoskärryajelulla tai ratsastaa
ponilla. Askartelupisteissä Gardeniassa ja Viikin
kirkolla perheen pienimmät voivat askarrella ja
lypsyrastilla voi kokeilla lypsäjän taitojaan.
Trooppisessa puutarhassa on lapsille suunnattu
opastettu kierros klo 10.30 ja aikuisille klo 11.30
ja 12.30. Maatalousmuseon pihalta lähdetään klo 11
kaksituntiselle linturetkelle lintujen syysmuutto
-teemalla. Maatalousmuseo on myös auki. Viikin
luontovalvoja Eero Haapanen kertoo kuvin Viikin
historiasta klo 12 ja 13 Gardeniassa.
Gardenian pihalla on perennojen vaihtotori, jonne
voi tuoda ylimääräisiä perennoja ja ottaa tilalle
mukaan uusia. Pisteessä on myös puutarhaneuvontaa.
Pihalla järjestetään klo 12 kurpitsankasvatuksen
SM-kisat, jossa punnitaan, kuka on kasvattanut
painavimman kurpitsan. Nähtävällä on myös muita
jättivihanneksia.
Viikin kirkossa pidetään klo 10 perhemessu ja klo
11-14 on lapsille askartelua. Klo 15 alkaa
lastenlaulutapahtuma koululaisille ja perheille.
Kirkolta lapset saavat mukaansa myös ilmapallon.
Kirkolta pääsee Gardeniaan traktorikuljetuksella
aina puolen tunnin välein klo 11 alkaen ja takaisin
klo 11.30 alkaen.
Kahviloissa on myynnissä makeaa ja suolaista
syötävää ja juotavaa. Suoramyyntitorilta voi hankkia
mukaan kotiin vietäväksi muun muassa erilaisia
käsitöitä, koreja, koruja sekä syötävää ja juotavaa.
Trooppiseen puutarhaan on sisäänpääsymaksu,
puutarhan opastetut kierrokset, poniratsastus,
hevos- kärryajelu ja kasvomaalaus ovat maksullisia.
Muuten tapahtumaan on vapaa pääsy.
Osoite: Koetilantie 1 ja 5 ja Agronominkatu 5,
Viikki
Lisätietoja:
Sampsa ry, Susanne Liedes, p. 040 719 7071
Sampsa ry, Antti Jaakkola, p. 040 7033 558
Gardenia-Helsinki Oy, Sari Oikarinen p. (09) 3478
4020
Malmin seurakunta, Jarno Raninen p. (09) 2340 4473
TIEDOTE 3.9.2009
Kuvia luonnosta, kuvia muuntumisista
- Outi Mietalan näyttely Gardenian
käytävägalleriassa 19.9.-29.10.2009
Gardenian uudessa taidenäyttelyssä on esillä Outi
Mietalan teoksia. Mietalan työt ovat
yhdistelmätekniikoilla työstettyä grafiikkaa ja
maalauksia.
Näyttelyn teokset heijastelevat todellisuuden
jatkuvaa muuntumista, erilaisia tilasta toiseen
muuttuvia prosesseja. Ihminen kokee usein muutoksen
vaikeana ja haluaisi pitäytyä entisessä. Muutoksen
näkeminen kaikessa ympäröivässä maailmassa voi
auttaa sen ymmärtämistä, että elämä kaikkinensa on
muutosprosessi: vuoden- ja vuorokaudenajat
vaihtuvat, ihminen syntyy, kasvaa ja kuolee
muuttuen. Mietalan teokset pyrkivät kuvaamaan näitä
muuntumisia, jotka tapahtuvat joskus hiljaa ja
salaisesti, joskus rajummin.
Outi Mietala työskentelee Kiljavan opistossa,
missä hänen työtehtäviinsä kirjastonhoidon lisäksi
kuuluu mm. kuvailmaisun, kuvallisen tutkimisen ja
ekspressiivisen taideterapian menetelmiä sisältävien
työpajojen, projektien ja istuntojen vetämistä.
Mietalalla on laaja kuvataidekoulutus. Hän on
opiskellut mm. Hyvinkään taidekoulussa, Pekka
Halosen Akatemiassa, Tampereen ja Lahden
ammattikorkeakouluissa sekä Taideteollisessa
korkeakoulussa. Lisäksi Mietala on suorittanut
humanistisia, yhteiskuntatieteellisiä sekä
pedagogisia opintoja Helsingin ja Tampereen
yliopistoissa. Mietala on myös suorittanut useita
voimauttaviin menetelmiin liittyviä koulutuksia, mm.
kuvataidepsykoterapian perusteet, ekspressiivisen
taideterapian opintoja ja NLP-practioner -opinnot.
Outi Mietala on aiemmin pitänyt
yksityisnäyttelyitä esim. Galleria Laterna Magicassa
Helsingissä, Wanhan Willan galleriassa Hyvinkäällä
sekä Samuli Parosen salissa Riihimäellä. Lisäksi hän
on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin.
Julkisissa kokoelmissa Outi Mietalan töitä on esillä
Jorvin sairaalassa, Kiljavan opistossa ja Julkisten
ja hyvinvointialojen liitossa.
Gardeniassa oleva näyttely on avoinna
19.9.-29.10.2009, ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia
(Koetilantie 1, Helsinki, Viikki)
Lisätietoja:
Outi Mietala
040 735 9057
outi.mietala(at)kio.fi
TIEDOTE 25.6.2009
Tuula Aallon 'Väripuutarhurin päiväkirja'
-näyttely
Gardenian käytävägalleriassa 8.8.–17.9.2009
Gardenian käytävägallerian näyttelyssä on esillä
Tuula Aallon värikylläisiä kukka-aiheisia töitä.
Tuula Aalto on Pekka Halosen akatemiasta valmistunut
taiteilija jolla on lukuisia näyttelyitä takanaan.
Tuulan työt ovat 'mielenmaisemia', joissa on
mukana fantasiaa, muistoja ja tunteita. Keskeisin
asia maalauksissa on värien käyttö ja niiden avulla
luotu tunnelma. Muoto on viitteellinen ja alisteinen
värille. Tunnelmia ja aiheita taiteilija ammentaa
luonnon keskellä liikkumisesta ja lapsuuden
muistoista.
Taiteilija käyttää töissään niin akryyli-, öljy-,
akvarelli- ja guassitekniikkaa.
Näyttely on esillä Gardeniassa 8.8.- 17.9.2009
ma–to 10–18, pe 10–14 ja la–su 10–17 (ks. poikkeavat
aukioloajat tästä)
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Tuula Aalto
puh. 050 532 1806
tuula_aalto(at)yahoo.com
TIEDOTE 4.6.2009
Eeva Ahtisen näyttely Gardenian
käytävägalleriassa 27.6.- 6.8.2009
Eeva Ahtinen on helsinkiläinen taiteen
harrastaja. Hän on opiskellut työväenopistossa mm.
elävänmallin piirustusta, akvarellia,
pastellimaalausta, hiilipiirustusta ja
öljyvärimaalausta. Näitä tekniikoita Eeva Ahtinen
käyttää monipuolisesti. Näyttelyitä hän on pitänyt
mm. Laajasalon ja Oulunkylän kirjastoissa, Galleria
Ajatuksenpoikasessa, Oulunkylän kuntoutussairaalassa
ja Myyrmäki-talossa. Tämä on jo hänen kolmas
näyttelynsä Gardeniassa.
Tulevaan näyttelyynsä Eeva Ahtinen on saanut
innoitusta Lapista: ”Kiertelen luonnossa
mahdollisuuksien mukaan ja otan kuvia, joita käytän
töissäni. Kevät on parasta aikaa katsella luonnon
heräämistä. Lapin luonto sai minut taas kerran
valloitettua. Kävin syksyllä ja keväällä Lapissa
nauttimassa luonnon kauneudesta ja karuudesta. Nyt
työstän näkemääni töihini.”
Näyttely on esillä Gardeniassa 27.6.- 6.8.2009
ma–to 10–18, pe 10–14 ja la–su 10–17 (ks. poikkeavat
aukioloajat tästä)
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Eeva Ahtinen
p. 0400 731561
TIEDOTE 6.5.2009
Gardenian Kevättapahtuma su 17.5. klo 11-15
Perinteinen Gardenian Kevättapahtuma on tänä
vuonna sunnuntaina 17. päivänä toukokuuta klo 11–15.
Ohjelmassa on toimintaa koko perheelle.
Trooppisessa puutarhassa alkaa lapsille suunnattu
opastettu kierros klo 11.15 ja aikuisille suunnatut
kierrokset klo 12 ja 12.30. Opastuksille pääsee
mukaan puutarhan sisäänpääsylipun hinnalla. Sisällä
lapset voivat askarrella kukkaruukun
serviettitekniikalla ja kylvää siihen hernettä
kotiin vietäväksi. Ulkona lapset voivat osallistua
pikku puutarhurin töihin.
Pihalla on mahdollisuus tutustua paloautoon sekä
haliberneihin eli silittelyä ja rapsuttelua
rakastaviin koiriin. Pientä maksua vastaan voi käydä
poniratsastuksessa. Papukaijojen kanssa voi myös
tehdä tuttavuutta. Kokoustilassa pyörii jatkuva
kuvaesitys japanilaisista puutarhoista.
Pihalla on suoramyyntitori, josta voi löytää
monenlaista kotiin vietävää. Ulkona voi myös
nautiskella lämpimistä grillimakkaroista. Kahvilassa
tarjolla on myös keittoa sekä muuta suolaista ja
makeaa syötävää.
Trooppiseen puutarhaan on sisäänpääsymaksu ja
poniratsastus on maksullinen. Muuten tapahtumaan on
vapaa pääsy.
Tapahtumapaikkana on Gardenia, Koetilantie1,
Viikki.
Lisätietoja: Taina Tast, p. (09) 3478 4020
TIEDOTE 30.4.2009
Urho Kähkösen Tropical-näyttely Gardenian
käytävägalleriassa
16.5.–25.6.2009
Urho Kähkösen (s. 1967) Tropical-näyttely koostuu
kukka- ja vesi-teemaisista akryyli- ja
öljymaalauksista vuosilta 2008 ja 2009.
Näyttelyn aihe on jatkoa tammikuussa
Kulmagalleriassa pidetylle näyttelylle. Tuolloin
teemana oli puhdas vesi – nyt teemana tropiikki ja
sademetsät. Täten Gardenia on erittäin
hieno ja sopiva paikka näyttelygalleriaksi
nykyisille töille.
Urho Kähkösen aikaisempi työskentely
puutarhurina näkyy töiden aihevalinnoissa. Työt ovat
ekspressiivisiä maisema-asetelmia, joissa toistuvat
figuratiiviset kukka-aiheet - kukkien
figuratiivisuus katoaa välillä abstraktin tasolle.
Värikylläiset työt ovat mielikuvia tropiikista ja
niiden tarkoitus on saada ihmiset havahtumaan
tropiikin ja ennen kaikkea sademetsien rikkaan
kasvi- ja eliökunnan uhanalaisuudesta. Sademetsät
häviävät mm. laittomien hakkuiden takia, siksi
niiden suojelulla on kiire.
Urho Kähkönen on valmistunut vuonna 1999 Turun
taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta. Tämä on
Kähkösen kuudes yksityisnäyttely. Hän on tehnyt
myös lyhytelokuvia ja toimii
nykyisin freelancer-kuvataiteilijana.
Lisää töitä ja tietoa taiteilijasta löytyy
nettisivuilta www.urho.info
TIEDOTE 1.4.2009
Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenteri 2009 on
ilmestynyt
Kalenterista näet luontoretken aiheen, paikan ja ajan.
Suurin osa retkistä on maksuttomia, vain lauttamaksut peritään. Yhteensä 115
järjestettävän retken aiheina ovat mm. yölaulajat,
lepakot, puistokävelyt ja lasten
seikkailuretket. Myös ruotsinkielisiä opastuksia
järjestetään.
Järjestäjinä ovat Espoo, Helsinki, Kauniainen ja
Vantaa. Voit osallistua jokaiselle retkelle
kiinnostuksesi mukaan, omasta asuinkunnasta
riippumatta. Sinun ei tarvitse olla huippu-urheilija
osallistuaksesi, tavallinen liikuntakyky ja kunto
riittävät.
Luontoretkikalenteria jaetaan ilmaiseksi viikosta
14 alkaen mm. seuraavista paikoista:
- kaupunkien asiakaspalvelupisteet
- luontotalot
- Helsinki-tiedotus (Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi
11–13)
- Gardenia (Koetilantie 1, Viikki)
- Helsingin kirjastot (huhtikuun puolesta välistä
alkaen)
Lisätietoja luontoretkistä:
Espoon ympäristökeskus, puh. 8162 4833
www.espoo.fi/luontoretket
Gardenia-Helsinki (Helsingin retket), puh. 3478 4050
www.gardenia-helsinki.fi
Helsingin kaupungin rakennusvirasto (puistokävelyt),
puh. 310 39 000 www.hkr.hel.fi,
www.hkr.hel.fi/svenska
Helsingin ympäristökeskus, puh. 310 13 000
www.hel.fi/ymk
Kauniaisten kaupunki, ympäristötoimi, puh. 5056 269
www.kauniainen.fi/ymparisto/ymparistonsuojelu
www.kauniainen.fi/ymparisto/ympäristonsuojelu_sve
Vantaan ympäristökeskus, puh. 8392 4275, 8392 3107
www.vantaa.fi
Villa Elfvikin luontotalo, puh. 8165 4400
www.espoo.fi/villaelfvik,
www.esbo.fi/villaelfvik
TIEDOTE 27.1.2009
Gardenian Japanipäivä su 8.2. klo 11–15
Japanilaisuus ja Japanin kulttuuri kiinnostaa yhä
suurempaa määrää ihmisiä. Tänä päivänä matkailun
lisääntyessä se on yhä suuremman yleisön
saavutettavissa. Me Gardeniassa tuomme pienen osan
tätä kiehtovaa kulttuuria esille sunnuntaina 8.2.
teemalla perinteiset japanilaiset puutarha-aiheiset
taiteet.
Tapahtumassa pääsee seuraamaan ikebana-työn
syntyä sekä ruukkupuiden kasvatusta ja hoitoa, miten
ne saadaan pysymään tasapainoisina ja minikokoisina.
Puutarhataiteeseen voit syventyä Japanilaisista
kuuluista puutarhoista kootussa kuvaesityksessä,
sekä ihmetellä, kuinka Gardenian kivipuutarha on
syntynyt esimerkkinään n. 1300 vuotta vanha vielä
Japanissa nähtävillä oleva puutarha. Teehuoneen
puutarha johdattelee teehuoneen hiljaisuudessa
nauttivaan teeseremonian harkittuihin
yksityiskohtiin. Paperitaitelija loihtii paperia
taittelemalla mitä ihmeellisimpiä taideteoksia
aiheenaan mm. kukat. Samuraiden käyttämää
Kendo-miekankäsittelytaitoa bambumiekoin esitellään
pienillä näytöksillä.
Paikalla olevat asiantuntijat jakavat aiheista
pieniä tietoiskuja ja luentoja päivän aikana. Myös
erilaisia kasvien ja puutarhan hoitoon liittyviä
työvälineitä on sekä esillä, että käytössä.
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tapahtumapaikkana on
Gardenia, Koetilantie1, Viikki.
Lisätietoja: Katja Uski, 045 634 5821
TIEDOTE 27.1.2009
Taina Sahinin Viiden vuoden sato -näyttely
Gardeniassa 21.2.–2.4.2009
Gardenian tulevassa näyttelyssä on esillä Taina
Sahinin öljy- ja akvarellimaalauksia. Maalaukset
ovat koottu otos Taina Sahinin töistä vuosien
varrelta. Työt ovat öljyväri- ja akvarellimaalauksia
sekä sekatekniikkatöitä pääaiheinaan maisema.
Taina Sahin on harrastanut maalausta ja
piirustusta kouluajoista lähtien. Hän on asunut
perheineen Saksassa Hampurissa sekä Espanjassa,
jossa maalaaminen sai uuden alun paikallisessa
kansalaisopistossa paikallisten naisten sekä
opettajan seurassa. Suomeen palattuaan Taina Sahin
on opiskellut kursseilla maalausta Jari Järnströmin
ja Samuli Heimosen ohjauksessa, metalligrafiikkaa
Pirkko Keitaanrannan, keramiikkaa Päivi Takalan ja
stucco lustroa Maria Klemmin opastuksella. Hän on
töissään kiinnostunut uuden ja erilaisen
oppimisesta. Näyttelyitä Taina on pitänyt mm.
Espanjassa, Saarijärvellä (josta Taina on kotoisin),
Jokelassa ja Hyvinkäällä.
Lisätietoja:
Taina Sahin p.044 2550885
taina.sahin(at)mmm.fi
taina.sahin(at)luukku.com
TIEDOTE 10.1.2009
Luontoni – näyttely Gardeniassa
11.1.–19.2.2009
Näyttelyssä on esillä Helsingin kaupungin
suomenkielisen työväenopiston käsityön taiteen
perusopetuksen syventävien opintojen opiskelijoiden
minitekstiilejä. Minitekstiili on enintään 20 x 20 x
20 cm kokoinen taideteos, joka on toteutettu
tekstiilitekniikoin tai -materiaalein.
Ryhmän 10 eri-ikäistä naista aloittivat opintonsa
syksyllä 2008. He ovat kokeilevaan ja tutkivaan
käsillä tekemiseen sitoutuneita, aktiivisia ja
tavoitteellisia aikuisopiskelijoita. Syksyn kuluessa
pohdittiin taiteen ja taidetekstiilin merkitystä
sekä omaa henkilökohtaista luontosuhdetta.
Teosten suunnittelun lähtökohtana on opiskelijan
oma luontokokemus, joka on käsin toteutettu
taidetekstiiliksi.
Lisätietoa:
Kirsti Soukka, tekstiilityön opettaja
Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto
kirsti.soukka(at)opisto.hel.fi
puh. (09) 310 88636
TIEDOTE 6.11.2008
SIRPA JÄPPISEN Talviunia-näyttely Gardeniassa
29.11.2008 - 8.1.2009
Gardenian uudessa näyttelyssä on esillä Sirpa
Jäppisen tekstiilitöitä.
Talviunia-näyttelyssä Sirpa Jäppinen kuvaa
talvisen huurteista, odottavaa tunnelmaa ja
vähäeleistä talvehtimista. Niihin viittaavat töiden
nimetkin Routa, Halla Kuura... Näyttely koostuu
pienehköistä töistä, jotka yhdessä muodostavat
kokonaisuuden värimaailmojen mukaan. Työt on
toteutettu kankaankuvioinnilla, värjäämällä,
huovuttamalla ja erilaisin sekatekniikoin.
Yksityiskohdat ja värisävyt ovat taiteilijalle
tärkeitä. Monet tekstiilit ovat syntyneet
kokeilujen, materiaalilöydöksien ja sattumienkin
myötä ja luoneet idean syntyneeseen lopputulokseen.
Sirpa Jäppinen on opiskellut mm. askartelua,
tekstiili- ja vaatetusmuotoilua sekä kuvataidetta.
Hänellä on takanaan niin yhteis- kuin
yksityisnäyttelyitä sekä kokemusta ohjaus- ja
opetustyöstä.
Talviunia-näyttely on esillä Gardeniassa
(Koetilantie 1, Helsinki, Viikki)
29.11.2008–8.1.2009 maanantaista torstaihin 10-18,
pe 10-14, la ja su 10–17. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Sirpa Jäppinen
puh. 040 5516 256
sirpa.jappinen(at)wippies.com
TIEDOTE 14.10.2008
OODI NOKKOSELLE - juhlavaatteita nokkosesta ja
pellavasta
Gardenian uudessa näyttelyssä on esillä Ritu
Heikkisen juhlavaatteita, jotka on tehty nokkosesta
ja pellavasta. Näyttelyn vaatteissa käytetyt kankaat
on kudottu käsin Nepalissa ja Heikkinen on itse
suunnitellut ja ommellut vaatteet sekä painanut
kankaat.
Ritu Heikkinen on valmistunut
tekstiilisuunnittelijaksi vuonna 1998 Ewtek-
muotoiluinstituutista. Nokkoskankaiden parissa hän
on työskennellyt käsityöyrittäjänä
SIRINÄ-yrityksessään vuodesta 1999. Hän suunnittelee
ja valmistaa mahdollisimman ympäristömyönteisiä
luonnonväreillä värjättyjä nokkos-, hamppu- ja
pellavakankaisia tuotteita.
Ritu Heikkinen haluaa korostaa nokkos- ja
pellavakuidun kauneutta luonnon omilla väreillä ja
mahdollisuuksilla. Hänen käyttämänsä kankaat ovat
käsinkudottuja ja luonnonväreillä värjättyjä.
Printit hän tekee sekatekniikalla. Kaikissa
tuotantovaiheissa on otettu huomioon ekologisuus ja
pyritty mahdollisimman ympäristömyönteiseen
toimintaan. Ekologisuuden lisäksi luonnonvärit
tarjoavat esteettisen vaihtoehdon synteettisille
painoväreille. Ritu Heikkinen kertoo, että
luonnonvärien kautta meitä kohtaa valovoimat; ne
vaikuttavat meihin terapeuttisesti.
Nokkoskangas on ominaisuuksiltaan pellavaa
vastaava, joka ei rypisty kuten pellava. Vetolujuus
on hyvä ja märkänä lujuus paranee. Nokkosta on
käytetty kuitukasvina pitkään mm. kalaverkoissa jo
4000 eaa.
Ritu Heikkisen Gardenian näyttelyyn tekemät
vaatteet ovat uniikkeja, jotka kestävät kulutuksen.
Kaikki vaatteet ovat käyttöön tarkoitettuja
juhlavaatteita.
Heikkisen juhlavaatteet ovat esillä Gardeniassa
(Koetilantie 1, Viikki) 18.10.- 27.11.2008. Näyttely
on avoinna ma-to klo 10-18, pe klo 10-14 ja la-su
klo 10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Ritu Heikkinen
SIRINÄ-design
Mariankatu 15
00170 Helsinki
p. 09-411 00 814, 045-634 6763
ritu(at)sirina-design.fi
www.sirina-design.fi
TIEDOTE 10.9.2008
Päiväksi Maalle - Viikkiin
Perinteinen Päivä Maalla -tapahtuma järjestetään
jälleen Viikissä sunnuntaina 21. syyskuuta klo
10-15. Maatalousylioppilaiden yhdistyksen (Sampsa
ry), Gardenian ja Malmin seurakunnan järjestämässä
tapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle. Tapahtumat
sijoittuvat Gardeniaan, Kotieläintieteen laitokselle
ja Viikin kirkolle.
Päivä Maalla -tapahtumassa voi tutustua
kotieläimiin, kuten kaneihin, lampaisiin, kanoihin
ja Puck-pässiin, maatalouskoneisiin ja erilaisiin
omenalajikkeisiin. Pientä maksua vastaan voi ajaa
koiravaljakolla (klo 11-14), hevoskärryillä ja
ratsastaa ponilla. Lypsyrastilla voi kokeilla
lypsäjän taitoja ja askartelupisteissä Gardeniassa
ja Viikin kirkolla lapset voivat askarrella.
Trooppisessa puutarhassa on lapsille suunnattu
opastettu kierros klo 11 ja aikuisille klo 11.30 ja
12. Kierroksille pääsee mukaan sisäänpääsymaksun
hinnalla. Tapahtumassa pidetään myös
kurpitsankasvatuksen SM-kisat, jossa punnitaan, kuka
on kasvattanut painoltaan suurimman kurpitsan.
Punnitus alkaa klo 11 Gardenian pihalla. Kehrääjien
kilta ry järjestää kehruunäytöksiä klo 11-14.
Gardenian pihalla on perennojen vaihtotori, johon
voi tuoda omia ylimääräisiä perennoja ja ottaa
vastaavasti tilalle uusia.
Viikin kirkossa alkaa klo 10 perhemessu ja sen
jälkeen kirkkokahvit. Kirkolta lapset saavat
mukaansa kaasuilmapallon. Gardeniasta pääsee
traktorikuljetuksella kirkolle ja takaisin puolen
tunnin välein alkaen klo 10.30. Maatalousmuseo on
auki klo 10-16. Kahviloissa on myynnissä makeaa ja
suolaista syötävää ja juotavaa ja suoramyyntitorilta
voi hankkia mukaan kotiin vietäväksi myös syötävää
ja juotavaa sekä muun muassa erilaisia käsitöitä,
koruja, keramiikkaa, mattoja, koreja ja kortteja.
Trooppiseen puutarhaan on sisäänpääsymaksu,
puutarhan opastetut kierrokset, poni-ratsastus,
hevos- ja koiravaljakkoajelut ja kasvomaalaus ovat
maksullisia. Muuten tapahtumaan on vapaa pääsy.
Osoite: Koetilantie 1, 5 ja Agronominkatu 5,
Viikki
Yhteystiedot: Sampsa ry, Elina Juutinen p. (050)
517 3969
Gardenia-Helsinki Oy, Sari Oikarinen p. (050) 3678
420
Malmin seurakunta, Jarno Raninen p. (09) 2340 4473
En dag på landet - i Vik
Det redan traditionella evenemanget En dag på
landet ordnas igen i Vik söndagen den 21 september
kl. 10-15. Det finns program för hela familjen
ordnat av Jordbrusstuden-ternas förening (Sampsa),
Gardenia och Malms församling. Evenemangen äger rum
i Gardenia, vid Institutionen för husdjursvetenskap
och vid kyrkan i Vik.
Under En dag på landet-evenemanget kan man
bekanta sig med husdjur, som kaniner, får, höns och
baggen Puck, jordbruksmaskiner och olika äppelsorter.
Mot en liten av-gift får man åka med hundspann (kl.
11-14), hästkärra och rida ponny. Vid
mjölk-ningskontrollen får man pröva sina kunskaper i
mjölkning och vid pysselkontrollerna i Gardenia och
vid kyrkan i Vik får barnen pyssla med olika
hobbyverksamheter.
I den tropiska trädgården ordnas en guidad tur
för barnen kl. 11 och för vuxna kl. 11.30 och kl.
12. I guidningen får man delta för priset av
inträdesavgiften. Vid eveni-manget ordnas också
FM-tävling i odling av pumpa, då avgörs vem som har
odlat den tyngsta pumpan. Vägningen börjar kl. 11 på
gården till Gardenia. Spinnar-föreningen Kehrääjien
kilta ry ordnar en uppvisning i att spinna kl.
11-14.
På Gardenias gård finns ett bytestorg för
perenner, man kan ta med egna överblivna perenner
och byta ut dem mot andra.
I kyrkan i Vik ordnas kl. 10 en familjegudstjänst
med kyrkkaffe efteråt. Från Gardenia kan man åka med
traktor till kyrkan och tillbaka från och med kl.
10.30 med en halv-timmes mellanrum.
Lantbruksmuseet håller öppet kl. 10-16. Kaféerna
säljer sött och salt tilltugg och dricka. Från
torget kan man också köpa med hem tilltugg och
dricka, samt hantverk, keramik, mattor, korgar och
kort.
Den tropiska trädgården, de guidade turerna i
trädgården, ponny ridningen, häst- och
hundspannsturerna och ansiktsmålningen är
avgiftsbelagda. Annars är det fritt inträde till
evenemanget.
Adress: Försöksgårdsvägen 1, 5 och Agronomgatan
5, Vik
Kontaktuppgifter: Sampsa ry, Elina Juutinen p.
(050) 517 3969
Gardenia-Helsinki Ab, Sari Oikarinen p. (050) 3678
420
Malms församling, Jarno Raninen p. (09) 2340 4473
TIEDOTE 5.9.2008
Pohjoiset vedet – Timo Rossin valokuvanäyttely
Gardeniassa 6.9.- 16.10.2008
Lauantaina 6.9.2008 avautuu Gardeniassa Timo
Rossin valokuvanäyttely, Pohjoiset vedet, jossa
nähdään valon leikkiä järvi- ja meriympäristössä.
Näyttely on Rossin ensimmäinen.
Timo Rossi on 42-vuotias helsinkiläinen sähköalan
DI, joka on kuvannut aktiivisesti luontoa reilun
kolmen vuoden ajan. Hänen luontosuhteensa näyttelyn
pääteemaan on kuitenkin jo huomattavasti pidemmältä
ajalta. Timo Rossi on liikkunut koko ikänsä suurten
pohjoisten järvien maisemissa ja entisenä
kajaanilaisena etenkin Oulujärvellä.
Timo Rossi on aina ollut lumoutunut suurten
järviulapoiden merimäisestä avaruudesta ja näiden
valojen alati muuttuvasta luonteesta. Suurten
järvenselkien nousevat ilmavir- taukset usein
rikkovat ja rei`ittävät ylitseen kulkevia
pilvimassaoja. Nämä rikkonaiset pilvikuviot tekevät
auringonvalolle hyvin erikoisia kulkureittejä ja
”kepposia”; par- haimmillaan näkymät ovat silloin,
kun laskeva ilta-aurinko pääsee valaisemaan järven
päällä lepäävän pilvimassan alapuolelta.
Oulujärven lisäksi näyttelyssä on kuvamateriaalia
muun muassa Vienan Karjalasta, Suomenlahden
rannikolta ja Pietarista.
Näyttelyyn voi tutustua ma-to klo 10-18, pe klo
10-14 ja la-su klo 10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Osoite: Koetilantie 1, 00790 Helsinki (Viikki)
Lisätietoja: Timo Rossi p. 040 596 4070
TIEDOTE 16.7.2008
Gardenian eksotiikkaa
- Ritva Tiaisen valokuvanäyttely Gardeniassa 26.7. -
4.9.2008
Gardenian uudessa taidenäyttelyssä on esillä
Ritva Tiaisen valokuvia. Näyttelyn teemana ovat
Gardenian kasvit. Gardenian trooppisessa puutarhassa
kasvaa kaakkoisaasialaisia hyötykasveja ja
ulkopuutarha on tunnettu japanilaisesta
puutarhastaan sekä ruusu-, pioni- ja
perennapenkeistään.
Tiainen aloitti Gardenian kasvien kehityksen
seuraamisen tammikuussa 2004, jolloin hän piti myös
ensimmäisen näyttelynsä Gardeniassa. Samana vuonna
hän kävi puutarhassa kameransa kanssa vähintään
kerran kuussa ihailemassa ja ihmettelemässä kasveja.
Kasvien kehitys kasvihuoneiden lämmitetyssä
ympäristössä kiehtoo Tiaista, sillä hän on kuvannut
ja nähnyt samoja trooppisia kasveja myös luonnossa
niiden alkuperäisissä kasvuolosuhteissa eri puolilla
maailmaa.
Ritva Tiainen aloitti kuvaamisen 2000-luvun
alussa, käytännön kautta opetellen. Tiainen pitää
enemmän maalauksellisesta, pehmeähköstä kuvasta kuin
perinteisestä teräväpiirtoisesta teknisestä
luontokuvasta. Tiainen kuvaa digitaalisesti,
useimmiten ilman salamaa. Tiainen rajaa kuvat jo
kuvausvaiheessa eikä manipuloi kuvia, hän
kunnioittaa Luojan luomaa kuvauskohdetta. Tiainen
kuvaa rakkaudesta luontoon, oppien koko ajan jotain
uutta sekä luonnosta että kuvaamisesta. Tiaisen
motto on ”sydän luonnossa”. Hän saa energiaa
luonnosta ja luontokuvista. Tiainen haluaa välittää
myös katsojille terapeuttista luontoenergiaa.
Onnistuakseen tässä hän on alkanut opiskella
luontoterapiaa ja tutkia luontokuvien vaikutusta
työympäristössä.
Näyttelyiden lisäksi Ritva Tiainen on kuvittanut
lintu-, ötökkä- ja puutarhakirjaa. Nytkin hänellä on
työn alla useita eriaiheisia kirjojen
kuvitusprojekteja eri tekijöiden kanssa, mm.
puutarhan neljä vuodenaikaa, lasten
katselukirjasarja ja ensimmäinen ns. kahvipöytäkirja
(australialaisten kahvipöytään kuuluu
kahvipöytäkirja, joka koostuu kuvista ja lyhyistä
mietteistä).
Tiainen on pitänyt useita näyttelyitä
pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Savossa sekä kesällä
2007 Australiassa (White Flowers in Kawana Lake
Center, Caloundra). Helsingissä Tiaisen valokuvia on
esillä vielä elokuun ajan: Hakaniemen Nordeassa
näyttely Värittömän veden värit ja Galleriakampaamo
Naxetissa Lauttasaaressa Kukkia ja siivekkäitä
meiltä ja muualta.
Gardeniassa hänen töitään on nyt esillä viidettä
kertaa. Gardenian eksotiikkaa -näyttely on avoinna
26.7. - 4.9.2008 ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia
(Koetilantie 1, Helsinki, Viikki)
Lisätietoja:
Ritva Tiainen, 0500 702 416
ritva.tiainen(at)meditint.fi
TIEDOTE 18.6.2008
Valkoisen tiikerin taikaa Gardeniassa
Gardeniassa tutustutaan valkoisen tiikerin
taikaan ja lääkekasveihin trooppisessa puu- tarhassa
kiertävällä polulla. Tiikeripolku on avoinna
Gardenian aukioloaikoina heti juhannuksen
jälkeisestä maanantaista aina elokuun alkuun saakka.
Valkoinen tiikeri on bengalintiikerin valkoinen
muoto, jota ei tavata luonnosta. Sillä on valkoinen
turkki, jossa on tummia juovia sekä siniset silmät.
Itsenäisesti tehtävällä tiikeripolulla kerrotaan
muun muassa mitä tiikerin raidat kertovat ja mitä
tiikeribalsami sisältää.
Polku sopii kaikenikäisille tiikereistä ja
kasveista kiinnostuneille. Siihen voi tutustua
23.6.-3.8. välisenä aikana Gardenian trooppisessa
puutarhassa sisäänpääsymaksun hinnalla.
Sisäänpääsymaksut: lapsi 1,80 €, aikuinen 3,50 €,
eläkeläinen 2,00 € ja perhelippu 8,00 €. Gardenia on
auki ma-to klo 10-18, la-su klo 10-17
(poikkeuksellisesti la 5.7. klo 10-13 ja la 12.7.
klo 10-14).
Osoite: Koetilantie 1, Viikki, Helsinki
Lisätietoja: Sinikka Hangasmaa-Puska p. 045
6345826
Sari Oikarinen p. 050 3678 420
TIEDOTE 9.6.2008
Eeva Ahtisen Kesäfiilis -näyttely Gardeniassa
14.6.-24.7.2008
Gardenian uudessa taidenäyttelyssä on esillä Eeva
Ahtisen kesäisiä kukka- ja maisema-aiheisia tauluja.
Eeva Ahtinen on helsinkiläinen taiteen
harrastaja. Hän on opiskellut eri tekniikoita ja
aiheita muun muassa työväenopiston ja elävän mallin
piirustuskursseilla sekä akvarelli- ja
pastellimaalauskursseilla. Ahtinen pitää myös
hiili-, akvarelli- ja kirjontatöiden tekemisestä.
Viime vuonna Ahtinen opiskeli öljyväritekniikkaa
työväenopiston kurssilla.
Ahtinen työstää maalauksensa ottamiensa
valokuvien pohjalta. Taiteilijan aiheista löytyy
maisemia, ihmisiä ja eläimiä. Ahtinen on ikuistanut
akvarellitöihinsä muun muassa maisemia Vantaanjoelta
ja Pikkukoskelta.
Ensi kertaa Ahtisen töitä oli esillä kesällä 2005
Helsingin Kampissa kampaamo Salon Rita Tikkasessa.
Tämän jälkeen hän on pitänyt näyttelyitä muun muassa
pääkaupunkiseudun eri kirjastoissa, Galleria
Ajatuksenpoikasessa, Oulunkylän kuntoutussairaalassa
ja nyt hänen töihinsä voi tutustua jo toista kertaa
Gardeniassa. Ensimmäisen näyttelynsä Gardeniassa hän
piti vuonna 2007.
Näyttely on esillä Gardeniassa (Koetilantie 1,
Helsinki, Viikki) 14.6.-24.7.2008. Näyttely on
avoinna ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su 10-17.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Eeva Ahtinen p. 0400 731561
TIEDOTE 9.5.2008
Gardenian Kevättapahtuma
Perinteinen Gardenian Kevättapahtuma on tänä
vuonna sunnuntaina 18. päivänä toukokuuta klo 11-15.
Ohjelmassa on toimintaa koko perheelle.
Trooppisessa puutarhassa alkaa lapsille suunnattu
opastettu kierros klo 11.15 ja aikuisille suunnatut
kierrokset klo 12 ja 12.30. Opastuksille pääsee
mukaan puutarhan sisäänpääsylipun hinnalla. Sisällä
lapset voivat askarrella kesäisiä perhosia ja kylvää
oman kesäkukka. Ulkona lapset voivat osallistua
ympäristötaideteoksen rakentamiseen.
Pihalla on mahdollisuus tutustua paloautoon sekä
pihavisaan. Pihavisassa mitataan leikkimielisesti
luonnontuntemusta. Pientä maksua vastaan voi käydä
koiravaljakko- ajelulla tai poniratsastuksessa.
Papukaijojen kanssa voi myös tehdä tuttavuutta.
Pihalla on suoramyyntitori ja kahvilassa on
tarjolla keittoa, grillimakkaraa ja makeaa syötävää.
Trooppiseen puutarhaan on sisäänpääsymaksu,
poniratsastus ja koiravaljakkoajelu ovat
maksullisia. Muuten tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tapahtumapaikkana on Gardenia, Koetilantie1,
Viikki.
Lisätietoja: Sari Oikarinen, p. (09) 3478 4020
TIEDOTE 25.4.2008
Rantamaisemia - Inga-Liisa Kauton
akvarellinäyttely Gardeniassa 3.5.-12.6.2008
Gardenian uudessa taidenäyttelyssä on esillä
Inga-Liisa Kauton akvarelleja. Näyttelyn teemoja
ovat rantamaisemat, vesi ja linnut.
Inga-Liisa Kautto poimii akvarelliensa aiheet
harrastustensa kautta. Hän on aktiivinen uinnin ja
melonnan harrastaja, joten vesi on hänelle tärkeä
elementti. Myös Kauton lintuharrastus vie hänet
kiikareineen usein veden äärelle. Näin akvarelleihin
tulevat mukaan myös linnut, joiden tarkkailu antaa
Kautolle paljon iloa.
Päätyönään Inga-Liisa Kautto on toiminut
luokanopettajana Helsingissä vuoteen 1999 asti,
jolloin hän jäi eläkkeelle. Kautto on suorittanut
useita taideopintoja jo 50-luvulta lähtien. Hän on
osallistunut mm. eri taideseurojen ja
kansalaisopistojen öljy- ja
akvarellimaalauskursseille sekä suorittanut
Helsingin Opettajakorkeakoulun kuvaamataidon
opintoja. Erityisen tärkeinä kursseina Kautto pitää
vuonna 2001 käymiään lintu- ja
silkkimaalauskursseja. Näiden kurssien innoittamana
hänen taiteen harrastuksensa pääsi jälleen uuteen
vauhtiin.
Inga-Liisa Kautto on pitänyt näyttelyitä
pääkaupunkiseudun alueella vuodesta 1981, mm. HSSP:n
Kluuvikadun konttorissa, Galleria Impressä
Vuosaaressa sekä Stoan Galleriassa Itä-Helsingin
10-vuotisjuhlaviikolla yhdessä Pekka Vehviläisen
kanssa. Hän on myös osallistunut 80-luvulla
Itä-Helsingin Taideseuran yhteisnäyttelyihin, joissa
hänen työnsä on kahdesti voittanut
yleisöäänestyksen. Kautto on myös pitänyt
multivisioesityksiä aiheena Taiteilija ja luonto mm.
Itä-Helsingin kulttuuriviikolla vuonna 1988.
Gardeniassa Inga-Liisa Kauton töitä on esillä
ensimmäistä kertaa. Näyttely on avoinna 3.5. -
12.6.2008 ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su 10-17.
Näyttelyyn on vapaa pääsy. Osoite: Gardenia,
Koetilantie 1, Helsinki, Viikki.
Lisätietoja: Inga-Liisa Kautto, 050 5312 975
inga-liisa.kautto(at)kolumbus.fi
TIEDOTE 1.4.2008
Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenteri 2008
ilmestynyt
Pääkaupunkiseudun kaupungit järjestävät jälleen
kuntalaisille opastettuja luontoretkiä. Espoo,
Helsinki, Kauniainen ja Vantaa järjestävät kaikkiaan
133 retkeä, joiden tiedot on koottu yhteiseen
luontoretkikalenteriin. Uunituore kalenteri on nyt
jaossa.
Kalenteriin on koottu retkitiedot
aikajärjestyksessä. Retkillä tutustutaan mm.
yölaulajiin, vieraslajeihin. Helsingin
rakennusvirasto järjestää edelleen suosittuja
puistokävelyjä. Harakan saaressa ja Villa Elfvikissä
järjestetään lapsille suunnattuja seikkailuretkiä.
Pääasiassa opastukset ovat suomenkielisiä, mutta
osalla retkistä on sekä suomen- että ruotsinkielinen
opastus. Retket ovat pääasiassa maksuttomia, mutta
lauttamatkoista peritään maksu. Joillakin
erikoisretkille on ennakkoilmoittautuminen, muuten
retkille on vapaa pääsy. Retkikalenterista löytyvät
tiedot puhelinnumeroista, joissa ilmoittautumisia
otetaan vastaan.
Retkille voi osallistua kuka tahansa, kaupunkien
rajat eivät ole esteenä. Retkille osallistuminen ei
edellytä huippukuntoa, tavallinen kunto riittää
hyvin.
Luontoretkikalenteri on saatavana viikosta 14
alkaen kaupunkien asiakaspalvelupisteistä,
luontotaloista, Helsinki-tiedotuksesta (Jugend-sali,
Pohjoisesplanadi 19) ja Gardeniasta. Helsingin
kirjastoissa kalenteri on jaossa huhtikuun puolessa
välissä.
Lisätietoja luontoretkistä:
Espoon ympäristökeskus, puh. 8162 4833
www.espoo.fi/luontoretket
Gardenia-Helsinki (Helsingin retket), puh. 3478 4050
www.gardenia-helsinki.fi
Helsingin kaupungin rakennusvirasto (puistokävelyt),
puh. 310 39 000
www.hkr.hel.fi,
www.hkr.hel.fi/svenska
Helsingin ympäristökeskus, puh. 310 13 000
www.hel.fi/ymk
Kauniaisten kaupunki,ympäristötoimi, puh. 5056 269
www.kauniainen.fi/ymparisto/ymparistonsuojelu
www.kauniainen.fi/ymparisto/ympäristonsuojelu_sve
Vantaan viheralueyksikkö (puistokävelyt), puh. 8392
2407
www.vantaa.fi
Vantaan ympäristökeskus, puh. 8392 4275, 8392 3107
www.vantaa.fi
Villa Elfvikin luontotalo, puh. 8165 4400
www.espoo.fi/villaelfvik,
www.esbo.fi/villaelfvik
TIEDOTE 18.3.2008
Elämän vesi - Ritva Tiaisen valokuvanäyttely
Gardeniassa 22.3.-1.5.2008
Gardenian uudessa taidenäyttelyssä on esillä
Ritva Tiaisen valokuvia. Näyttelyn teema on vesi
kaikkine olomuotoineen.
Vesi on kiehtonut Tiaista kuvauskohteena koko
hänen kuvaushistoriansa ajan. Tiainen nauttii
saadessaan pysäytettyä kuvaan veden ikuisen
liikkeen, auringon valon ja värien leikin veden
pinnalla. Myös lumen, sumun ja jään luomat
kuvauskohteet Tiainen kokee haastavina ja
kiehtovina.
Tiainen on kuvannut vettä ympäri maailman. Tämän
myötä hänen kunnioituksensa veteen ja erityisesti
puhtaaseen veteen on kasvanut. Suomalaisille vesi
tuntuu olevan itsestäänselvyys, mutta sitä se ei ole
kaikkialla.
Ritva Tiainen aloitti kuvaamisen 2000-luvun
alussa, käytännön kautta opetellen. Tiainen kuvaa
rakkaudesta luontoon, oppien koko ajan jotain uutta
sekä luonnosta että kuvaamisesta. Tiainen kertoo
nauttivansa kuvaamisesta joka hetki entistä enemmän.
Tiainen kuvaa digitaalisesti, useimmiten ilman
salamaa. Tavallisesti hän rajaa kuvat jo
kuvausvaiheessa eikä käsittele kuvia lukuun
ottamatta mainos- ym. kuvia. Näin Tiaisen mielestä
kuvien tunnelma säilyy aitona.
Tiainen on pitänyt useita näyttelyitä
pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Savossa. Gardeniassa
hänen töitään on nyt esillä neljättä kertaa.
Näyttely on avoinna 22.3. - 1.5.2008 ma-to klo
10-18, pe 10-14 ja la-su 10-17. Pääsiäismaanantaina
24.3. näyttely on auki klo 10-17. Näyttelyyn on
vapaa pääsy.
Osoite: Gardenia (Koetilantie 1, Helsinki, Viikki).
Lisätietoja:
Ritva Tiainen, 0500 702 416
ritva.tiainen(at)meditint.fi
TIEDOTE 1.2.2008
Gardenian ohjelmaa talvilomalaisille
Gardenia tarjoaa tekemistä koululaisten
talvilomaviikolla (vk. 8) niin trooppisessa
puutarhassa kuin talvisessa luonnossakin. Tekemistä
riittää koko perheelle.
Kasvien salaisuus -aarrekarttaseikkailu uudistuu
16.helmikuuta alkaen. Uusitussa seikkailussa
aarrekartta ja opasvihkonen johdattavat kuuden
aarrearkun kautta kasvien salaisuuden ratkaisuun.
Tarina ja tehtävät tutustuttavat myös kuuteen
eksoottiseen hedelmään.
Lauantaina 16. päivä trooppisessa puutarhassa
tutustutaan lemmenyrtteihin opastetulla
kierroksella. Opastus on suunnattu aikuisille. Kello
13 ja 14 järjestettäville kierroksille pääsee mukaan
puutarhan sisäänpääsymaksun hinnalla.
Tiistaina 19. päivänä retkeillään Viikin
talvisessa luonnossa. Opastetulla koko perheen
luontoretkellä tarkkaillaan talviluontoa, lumijälkiä
ja ruokintapaikkojen lintuja sekä kanahaukkoja ja
palokärkiä. Hyvällä onnella nähdään myös Viikin
luonnossa talvehtiva valkoselkätikka. Retki on
kaksituntinen ja sinne lähdetään klo 12 Gardenian
etupihalta (Koetilantie 1). Retkelle on vapaa pääsy.
Keskiviikko- ja torstai-iltoina (20.-21.2.)
seikkaillaan hämyisessä puutarhassa Viidakkoillan
merkeissä. Pimeässä tropiikissa muun muassa
kierretään taskulamppujen valossa lyhyttä
tehtävärataa ja askarrellaan rintanappeja. Nähtävänä
on myös joitakin viidakon eläimiä. Tapahtuma alkaa
klo 18 ja päättyy klo 20.30. Tapahtumaan kannattaa
varata liput etukäteen rajatun osallistujamäärän
takia. Lippuja voi varata ja lunastaa etukäteen
Gardenian asiakaspalvelusta. Tapahtumaan pääsee
puutarhan sisäänpääsymaksun hinnalla.
Trooppinen puutarha on avoinna koululaisten
talvilomaviikolla normaalisti ma-to klo 10-18 ja
la-su klo 10-17 ja poikkeuksellisesti myös
perjantaina klo 10-14.
Lisätietoja:
Gardenian asiakaspalvelu p. (09) 3478 400
Sari Oikarinen p. (09) 3478 4020, 050 3678 420
TIEDOTE 31.1.2008
Luontokuvia - Eija Törnin valokuvanäyttely
Gardeniassa 9.2.-20.3.2008
Gardenian uudessa taidenäyttelyssä on esillä Eija
Törnin luontokuvia. Törnin kuvien aiheena ovat muun
muassa maisemat, valon vaikutus maisemaan ja
eläimet.
Valokuvaus on aina kiinnostunut rakennusalan
perheyrityksessä työskentelevää Törniä. Aiemmin hän
kuvasi vain, kun hänellä oli joku syy, esim. juhlat
tai lomamatka. Törni koki perinteisen valokuvauksen
kalliiksi eikä tuloskaan aina miellyttänyt häntä.
Todellisen sysäyksen kuvaamiseen Törni sai
digikameran myötä viitisen vuotta sitten.
Eija Törni sanoo, että luonnossa on loputtomasti
aiheita kuvattavaksi, kunhan vain näkee ne. Hänen
mielestä maisemat ovat helppoja kuvauskohteita,
koska ne eivät karkaa. Mielenkiintoa lisää maisemien
muuttuminen valon myötä. Erityisen ihastunut Törni
on Turun saaristoon ja Lapin maisemiin. Tuntureilla
vaeltelu ja kuvaaminen ovat Törnille todellista
hermolepoa. Maisemien lisäksi Törni kuvaa kasveja.
Viime aikoina hän on kiinnostunut myös lintujen
kuvaamisesta.
Törni kuvaa digikameralla. Hän pyrkii
säilyttämään kuvat sellaisina kuin ne on otettu
korjaten korkeintaan hiukan valotusta tai rajausta.
Törni itse tulostaa kuvansa haluamansa kokoisiksi.
Törnin mielestä liikkuminen ja kuvaaminen luonnossa
on erinomainen tapa rentoutua sekä toteuttaa omaa
luovuutta. Hänestä on palkitseva tunne, kun onnistuu
ottamaan hyviä kuvia ja tuomaan näyttelyn kautta
luonnon kauneuden myös muiden ihmisten iloksi.
Eija Törni piti ensimmäisen näyttelynsä Nokian
pääkirjastossa vuonna 2006. Hän osallistui Iisalmen
kameraseuran Biannaleen keväällä 2007. Gardeniassa
oleva näyttely on avoinna 9.2.-20.3.2008, ma-to klo
10-18, pe 10-14 ja la-su 10-17. Näyttelyyn on vapaa
pääsy. Osoite: Gardenia (Koetilantie 1, Helsinki,
Viikki)
Lisätietoja:
Eija Törni
0500 771137
rakennusraunotorni(at)kolumbus.fi
TIEDOTE 2.1.2008
Ludisia, Mies ja Nainen
Gardenian uusimmassa näyttelyssä on esillä Peatta
Tervon töitä, joissa yhdistyy maalaus- ja
tekstiilitaiteen elementtejä. Taulujen aiheisiin on
löytynyt inspiraatioita niin trooppisesta
kasvimaailmasta kuin Suomen syksystä ja talvesta.
Peatta Tervo on Joensuusta kotoisin oleva
taiteilija, jonka aloina ovat maalaus-, tekstiili-
ja ympäristötaide. Töitä onkin vaikea lokeroida
maalauksiksi tai tekstiilitaiteeksi, sillä
elementtejä on molemmista. Tekniikkana hän käyttää
kankaan värjäämistä vahabatiikkimenetelmällä,
mehiläisvahaa, temperamaalausta ja
öljyvärimaalausta. Viime vuosina työt ovat saaneet
myös kolmiulotteisia muotoja. Usein niissä on
elementtinä myös työn sisältä päin valaiseva valo.
Vahalla käsitelty kangas päästää kauniisti valoa
lävitseen ja saa värit hehkumaan.
Vuodenaikojen mukaan muuttuva luonto, kasvi- ja
eläinmaailma, mutta myös ihmissuhteet ja asioiden
välinen tasapaino ovat töiden aiheiden lähtökohtia.
Kieli on enimmäkseen abstraktia, ja vaikka
esittäviäkin piirteitä löytyy, on töiden tulkinta
vapaa.
Ympäristötaiteen puolella Peatta Tervo on tehnyt
eläinveistoksia kasveista, maasta ja tukipuusta tai
verkosta. Veistokset ovat eläneet vuodenaikojen
mukaan kasvimateriaalin kasvaessa ja muuttuessa.
Kuuluisimmat niistä olivat Krokotiili Töölönlahdella
ja Alppipuiston Leijona, joka sai äkäisen lo-pun
tuhopolttajien toimesta.
Peatta Tervon opintoja ovat Oriveden opiston
kuvataidelinja, Taidekoulu Maa sekä puutarhurin
tutkinto Mäntsälän maatalous- ja puutarhaopistosta.
Peatta Tervo on myös opettanut lasten ja nuorten
työpajoissa ja tapahtumissa.
Näyttely on esillä Gardeniassa (Koetilantie 1,
Viikki, Helsinki) 29.12.2007–7.2.2008 ja se on
avoinna ma-to klo 10-18, pe klo 10-14 ja la-su klo
10-17. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja: Peatta Tervo
puh. 044 2750 991
www.peattatervo.com
peatta(at)peattatervo.com
TIEDOTE 27.11.2007
Gardeniaan tuulimylly
Gardenian pihalle Viikkiin pystytetään tuulimylly
tiistaina 27. päivänä marraskuuta. Jatkossa
12-metrinen mylly tuottaa sähköä Gardenian
trooppiseen puutarhaan. Tuulimyllyprojekti on osa
Aurinko- ja Tuuli -ympäristökasvatushanketta, jossa
Latokartanon koulun oppilaat tutustuvat erilaisiin
energiantuotantotapoihin.
Tuuligeneraattori SkyStream on amerikkalainen
malli ja sen tuottamaa energiaa hyödynnetään
Gardenian omassa käytössä. SkyStream tuottaa 1,8 kW
nimellistehollaan hyvään paikkaan asennettuna noin 6
000 kWh vuodessa, mikä vastaa omakotitalon
sähkönkulutusta ilman lämmitystä.
Hankkeen ohjausryhmässä on mukana Helsingin
kaupungin, Helsingin Energian ja Gardenian
edustajien lisäksi Latokartanon peruskoulun
ympäristöagentit sekä heidän opettajiaan. Koululaiset hyödyntävät tuulimyllystä kertyvää aineistoa
opinnoissaan ja lisäksi heidän mielipiteitään
energiasta tutkitaan Helsingin yliopistoon tehtävään
graduun.
Helsingin Energia lahjoittaa tuuligeneraattorin
Helsingin Energia lahjoittaa tuuligeneraattorin
hankkeeseen, jossa kootaan tietoa uusiutuvan
energian tuotantotavoista. Lahjoitettava tuulimylly
täydentää uusiutuvien energialähteiden
esittelemistä. Eko-Viikin alueella on jo ennestään
aurinkosähköpaneeleita ja aurinkolämpökeräimiä,
jotka on toteutettu yhteistyössä Helsingin Energian
kanssa. Lähellä aluetta toimii Vanhankaupunginkosken
museovesivoimala sekä Helsingin Veden Viikinmäen
puhdistamo, joka käyttää jäteveden lietteen metaania
oman sähkönsä ja lämpönsä tuottamiseen. Uusiutuvien
energianmuotojen hyödyntäminen ja kestävä kehitys
liittyvät myös Viikki-projektin tavoitteisiin.
Gardenian tuulimyllystä ja lähialueiden muista
uusiutuvista energialähteistä kertyvää tietoa
kootaan myöhemmin internetiin ja Gardenian
aulatiloihin. Tietoja pystyvät hyödyntämään niin
Gardeniassa vierailevat luontokoululaiset kuin
muutkin kävijät. Lisäksi myöhemmin asennettavan
nettikameran kautta tullimyllyn toimintaa voi
seurata vaikka ympäri maailman.
REPS Oy Ab toimittaa generaattorin
REPS Oy Ab edustaa Suomessa Southwest Windpower
Ltd:a, joka on kehittänyt uudentyyppisen
pientuuligeneraattorin vastaamaan kasvavaan
tuulivoimakysyntään myös yksittäisten kiinteistöjen
käyttöön. Suunnittelussa on panostettu erityisesti
ulkonäköön ja äänihaitan minimoimiseen. Koska
SkyStream syöttää energiaa suoraan 230 V
sähköverkkoon, muun sähkö- energian hankintatarve
vähenee. Sisäänrakennettu säätöelektroniikka ja
siihen kytketty radio- linkki takaavat helpon
käytön. SkyStream toimii aivan pienistä
tuulennopeuksista myrskytuuliin asti, joten se
soveltuu hyvin Suomen vaihteleviin olosuhteisiin.
Lisätietoja:
Martti Hyvönen, Helsingin Energia p. 050 3648 840,
www.helsinginenergia.fi
Sari Oikarinen, Gardenia-Helsinki p. 050 3678 420,
www.gardenia-helsinki.fi
Johan Åminne, REPS Oy p. 040 588 3344,
www.reps.fi
Kuvia pystytystilaisuudesta
löydät
tästä linkistä.
TIEDOTE 16.11.2007
Heimo
Saarion akvarellinäyttely Gardeniassa 17.11. -
27.12.2007
Keravalaisen taidemaalarin Heimo Saarion
akvarelleja on esillä 17.11. alkaen Gardeniassa
Helsingin Viikissä. Heimo Saario on taidemaalarina
itseoppinut ja erikoistunut akvarellimaalaukseen.
Hän alkoi maalata ammatikseen vuonna 1998 ja on sen
jälkeen pitänyt kolmisenkymmentä näyttelyä eri
puolilla Suomea. Gardeniassa Saarion töitä on ollut
esillä kerran aikaisemmin, keväällä 2005. Saario on
myös Suomen Akvarellitaiteen Yhdistyksen jäsen.
Nyt avattava näyttely koostuu Heimo Saarion
asetelma-, maisema- ja lintumaalauksista. Saario
kuvaa asetelmissaan maanläheisiä kohteita kuten
sieniä, mustikoita ja sipuleita. Asetelmat ovat
tarkkoja ja yksityiskohtaisia ja ne herättävät
katsojassa kesäisen lämpimiä mielikuvia. Vanhat
pärekorit ja maitokannut tuovat monelle mieleen
lapsuuden muistoja ja tuntemuksia. Näyttelyssä on
myös kukkamaalauksia mm. syreeneistä,
auringonkukista ja lumpeista.
Maisemamaalauksissaan Saario kuvaa usein
suomalaista järvi- ja peltomaisemaa eri
vuodenaikoina, vanhoja puita ja puronvarsia,
rantojen kiviä ja laitureita. "Maisemaa maalatessani
kiinnitän eniten huomiota taivaaseen. Se on
mielestäni maiseman tärkein osa, valon lähde, joka
hallitsee koko maalausta ja luo sille tunnelman".
"Hyvässä lintumaalauksessa ei ole kysymys pelkän
höyhenpuvun pikkutarkasta jäljentämisestä, vaan
tärkeintä on lintujen oikean olemuksen oivaltaminen
ja niiden runollisen kauneuden välittäminen
katsojalle".
"Joskus kuuluu sanottavan, että akvarelli täytyy
tehdä nopeasti, kerralla valmiiksi. Mutta se on vain
yksi tapa maalata vesiväreillä. Itse kuulun niihin,
jotka etenevät työssä vaihe vaiheelta. Maalauksen
oikeat sävyt syntyvät monesta läpikuultavasta
värikerroksesta".
Heimo Saarion akvarellinäyttely on esillä
17.11.-27.12.2007 Gardeniassa (Koetilantie 1,
Viikki, Helsinki). Näyttely on auki ma-to klo 10-18,
pe klo 10-14 ja la-su klo 10-17. Näyttelyyn on vapaa
pääsy.
Lisätietoja: Heimo Saario p. 09-242 0076
TIEDOTE 3.10.2007
Langasta väri, neulasta sivellin -
Tekstiilitaiteilija Helena Vaarin näyttely
Gardeniassa 6.10.-15.11.2007
Gardenian uusimmassa näyttelyssä on esillä Helena
Vaarin töitä, joissa luonto, valo ja vesi ovat
olennaisia elementtejä. Tekstiilitaiteilija Vaari
kerää mieleensä valokuvia, joista muodostuneesta
muistikuvakirjasta useat hänen teoksensa ovat
saaneet alkunsa. Vaarin töistä välittyvät aurinko,
lämpö, laineen liplatus, puutarha ja kasvien värit -
luonnonrauha, mikä tuo mielenrauhaa. Vaarin mielestä
ihmisen halu olla veden lähellä kertoo luontaisesta
tarpeestamme olla elämän lähteellä.
Tekstiilitaiteilija Helena Vaarin työt ovat
applikaation, tekstiilikollaasin ja vapaan
konekirjonnan yhdistelmää, maalausta ompelukoneella.
Taiteilija ohjaa käsin kangasta, seuraa neulan ja
langan liikettä ja painaa ompelukoneen poljinta
sopivalla nopeudella. Vaihtaessaan langan värin
hänellä on uusi ”kynä” käytössään. Ohuet, kierteiset
ja kiiltävät langat kertaantuvat vieri viereen ja
näin kuvasta tulee kolmiulotteinen. Osuessaan
kiiltävään lankaan valo saa värit elämään - krassi
hehkuu ja vesi lainehtii elävästi.
Helena Vaari on tunnettu myös
kirkkotekstiileistään. Hän on tehnyt tekstiilit
kuuteen kirkkoon, viimeisimmäksi Helsingin
Paavalinkirkkoon ja taidetekstiilit Hietaniemen
krematorion pieneen kappeliin.
Helena Vaari on valmistunut
tekstiilisuunnittelijaksi Kuopion koti- ja
taideteollisuusoppilaitoksesta 1987. Valmistumisensa
jälkeen hän työskenteli teollisena suunnittelijana
Sellgren Oy:ssä 1987-1991 ja suunnitteli silkkisiä
huiveja ja solmioita Marja Kurjella 1998-2002.
Nykyään Vaari tekee uniikkeja taidetekstiileitä
omassa toimistossaan, Tekstiilisuunnittelu Helena
Vaari-Silventoisessa.
Näyttely on esillä Gardeniassa (Koetilantie 1,
Helsinki, Viikki) 6.10.-15.11.2007. Näyttely on
avoinna ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su 10-17.
Näyttelyyn on vapaa pääsy. Tekstiilitaiteilija ja
taidekäsityöläinen Helena Vaari on myös itse
paikalla lauantaina 6.10. klo 10-17.
Lisätietoja:
Helena Vaari 050 384 7071
TIEDOTE 14.9.2007
PÄIVÄ
MAALLA -tapahtuma koko perheelle Viikissä
Perinteinen Päivä Maalla -tapahtuma järjestetään
jälleen Viikissä sunnuntaina 23.9. klo 10–15.
Maatalousylioppilaiden yhdistyksen (Sampsa ry),
Gardenian ja Malmin seurakunnan järjestämässä
tapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle Gardeniassa,
Kotieläintieteen laitoksen pihassa ja Viikin
kirkolla. Tapahtumassa juhlistetaan myös Sampsa ry:n
100-vuotistaivalta.
Päivä Maalla -tapahtumassa on nähtävänä kaneja,
lampaita, kanoja ja Puck-pässi sekä
maatalouskoneita. Pientä maksua vastaan voi ajaa
koiravaljakolla ja hevoskärryillä tai ratsastaa
ponilla. Lypsäjän taitojaan voi kokeilla
lypsyrastilla, josta saa todistuksen mukaansa.
Suoramyyntitoreja on kaksi, joista voi ostaa kotiin
muun muassa leivonnaisia, juustoja, mehuja, hilloja
ja käsitöitä sekä kasveja. Wanhan ajan torilla voi
lisäksi seurata erilaisia työnäytöksiä.
Trooppisessa puutarhassa pääsee sisäänpääsymaksun
hinnalla tutustumaan eksoottisten hedelmien
näyttelyyn sekä klo 10.30 alkaen lapsille
suunnatulle opastetulle. Aikuisille suunnatut
kierrokset alkavat klo 12 ja 13 aikuisille. Lasten
askartelupisteessä tehdään syksyisiä asetelmia ja
koristellaan kortteja huovuttamalla.
Tapahtuman aikana voi tutustua myös Viikin
kirkkoon (Agronominkatu 5). Kirkossa on klo 10
alkaen Luomakunnan messu ja sen jälkeen kirkkokahvit
sekä lapsille omena-aiheista askartelua. Gardeniasta
pääsee traktorikuljetuksella kirkolle ja takaisin
klo 10.45 lähtien puolen tunnin välein.
Maatalousmuseo on auki klo 10–16. Kahviloissa on
myynnissä juotavaa ja pientä suolaista ja makeaa
syötävää.
Trooppiseen puutarhaan ja maatalousmuseoon on
sisäänpääsymaksu, puutarhan opastetut kierrokset,
poniratsastus sekä hevos- ja koiravaljakkoajelut
ovat maksullisia. Muuten tilaisuuteen on vapaa
pääsy.
Osoite: Koetilantie 1-5, Viikki.
Lisätietoja: Sampsa ry, Minna-Helena Malin p. 040
727 6440
Gardenia-Helsinki Oy, Sari Oikarinen p. 050 3678 420
Malmin seurakunta, Jukka Holopainen p. 050 4444 376
TIEDOTE 22.8.2007
EN DAG
PÅ LANDET -en tillställning för hela familjen i Vik
Den traditionella En Dag På Landet
-tillställningen ordnas igen en gång i Vik söndagen
den 23.9. kl. 10-15. Tillställningen som ordnas av
lantbruksstuderandeföreningen Sampsa ry, Gardenia
och Malms församling erbjuder program för hela
familjen i Gardenia, på husdjursvetenskapliga
institu-tionens gård och i Viks kyrka. Under dagen
firas också den 100 år gamla föreningen Sampsa.
På En Dag På Landet- tillställningen kan man se
kaniner, får, höns och Puck-bässen samt
lant-bruksmaskiner. Mot en liten avgift kan man åka
hundspann och hästkärra eller rida en ponny.
Mjöl-king kan prövas på mjölkningspunkten. På
området finns två direktförsäljningstorg, var man
kan köpa bakelser, saft, sylt, handarbeten samt
växter. På gammaldags torget kan man dessutom följa
med olika sorters arbetsuppvisningar.
I den tropiska trädgården får man för
inträdesbiljettens pris bekantta sig med en
utställning om exo-tiska frukter. Från och med 10.30
ordnas guidad tur för barn. De för vuxna planerade
turerna börjar kl. 12 och 13. På barnens pysselpunkt
gör vi olika uppsättningar med hösten som tema.
Under tillställningen kan man också bekanta sig
med Viks kyrka (Agronomgatan 5). I kyrkan börjar
gudstjänsten klockan 10 varefter de bjuds på
kyrkkaffe. Från Gardenia ordnas traktorskjuts till
kyr-kan med en halvtimmes mellanrum efter klockan
10.45. Lantbruksmuseet är öppet 10-16. I kafeteri-an
kan man köpa dricka med både saltig och sött
tilltugg.
Till den tropiska trädgården och lantbruksmuseet
uppbärs inträde. Också trädgårdens guidade turer,
ponnyridningen samt häst- och hundspannsturerna är
avgiftsbelagda.
För övrigt är tillställningen gratis.
Adress: Försöksgårdsvägen 1-5, Vik
Tilläggsinformation: Sampsa ry, Minna-Helena
Malin tel. 040 727 6440
Gardenia-Helsinki Ab, Sari Oikarinen tel. 050 3678
420
Malms församling, Jukka Holopainen tel. 050 4444 376
Lintuja
ja poikasia
- Ritva Tiaisen valokuvanäyttely Gardeniassa
25.8.-4.10.2007
Gardenian uudessa taidenäyttelyssä on esillä
Ritva Tiaisen luontovalokuvia. Parhaillaan alkava
vuodenaika, syksy, inspiroi Tiaista. Se tuo hänen
mieleensä lintujen syysmuuton. Tiainen on kuvannut
Helsingin vesien ja rantojen lintuja aina
kevätmuutosta syysmuuttoon, poikasista
täysikasvuisiin. Erikoisimmat Tiaisen Helsingissä
kohtaamat muuttolinnut ovat mandariinisorsat ja
kaulushaikara.
Ritva Tiainen aloitti kuvaamisen 2000-luvun
alussa, käytännön kautta opetellen. Tiainen kuvaa
rakkaudesta luontoon, oppien koko ajan jotain uutta
sekä luonnosta että kuvaamisesta. Tiainen kertoo
nauttivansa kuvaamisesta joka hetki entistä enemmän.
Tiainen kuvaa digitaalisesti, useimmiten ilman
salamaa. Tavallisesti hän rajaa kuvat jo
kuvausvaiheessa eikä käsittele kuvia lukuun
ottamatta mainos- ym. kuvia. Näin Tiaisen mielestä
kuvien tunnelma säilyy aitona.
Tiainen on pitänyt useita näyttelyitä
pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Savossa. Gardeniassa
hänen töitään on nyt esillä kolmatta kertaa.
Näyttely on avoinna 25.8. - 4.10.2007 ma-to klo
10-18, pe 10-14 ja la-su 10-17. Näyttelyyn on vapaa
pääsy. Osoite: Gardenia (Koetilantie 1, Helsinki,
Viikki)
Lisätietoja:
Ritva Tiainen, 0500 702 416
ritva.tiainen(at)meditint.fi
TIEDOTE 13.7.2007
Vettä ja luontoa -näyttely Gardeniassa
14.7.-23.8.2007
Gardenian uusimmassa taidenäyttelyssä on esillä
Sini Tyrisevän maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa.
Tyrisevä opiskelee Tuusulassa Pekka Halosen
akatemiassa kuva- ja mediataidetta. Näyttelyn työt
ovat syntyneet opiskelun aikana maisemaprojektissa,
minkä aiheena oli tehdä luontoaiheisia teoksia
hyödyntäen muun muassa Tuusulan järvimaisemaa.
Tyrisevä on hakenut töihinsä inspiraatiota
ottamistaan valokuvista ja luonnosta, erityisesti
vesi ja veden ympäröimä maailma kiehtovat häntä.
Näyttely sisältää akryylivärimaalauksia, kipsiin ja
valkobetoniin valettuja veistoksia sekä grafiikkaa.
Mukana on myös japanilainen puupiirros.
Tulevaisuudessa Tyrisevä aikoo keskittyä yhä enemmän
puupiirros-tekniikkaan, minkä hän kokee erityisen
haastavaksi, hauskaksi ja omalle kädelle sopivaksi.
Sini Tyrisevä aloitti työuransa kaupallisella
alalla, mutta lukuisat taide- ja
kulttuuriharrastukset veivät hänet taideopintojen
pariin 2000-luvun alkuvuosina. Tyrisevä on
suorittanut Taideteollisen korkeakoulun avoimen
yliopiston muotoilun ja taidekasvatuksen osaston
opintoja sekä opiskellut Alfa-Art
taideoppilaitoksessa. Parhaillaan Tyrisevä on
äitiyslomalla, miltä hän palaa opintojensa pariin
Pekka Halosen akatemiaan vuonna 2008.
Sini Tyrisevä on osallistunut Pekka Halosen
kuva- ja mediataiteen opiskelijoiden Rytmi 195
-näyttelyyn vuonna 2006 Nakkilassa. Samana vuonna
Tyrisevä osallistui myös Lappeenrannan hiekkalinnan
rakentamisprojektiin, missä useiden taiteilijoiden
yhteistyönä syntyi hiekkaveistoksia, joihin
käytettiin yli kolme miljoonaa kiloa hiekkaa.
Gardeniassa pidettävä näyttely on Sini Tyrisevän
ensimmäinen henkilökohtainen näyttely.
Näyttely on esillä Gardeniassa (Koetilantie 1,
Helsinki, Viikki) 14.7.-23.8.2007. Näyttely on
avoinna ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su 10-17.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja: Sini Tyrisevä 045 6521 641
TIEDOTE 21.5.2007
Maailman
ympäristöpäivän 5.6. retkiä Helsingissä
Tiistaina 5.6. vietetään Maailman
ympäristöpäivää. Tänä vuonna päivän teemana on
luonnon monimuotoisuus. Maailman ympäristöpäivänä
Helsingissä retkeillään eri puolilla kaupunkia.
YK:n yleiskokous julisti vuonna 1972 kesäkuun 5.
päivän Maailman ympäristöpäiväksi. Joka vuosi päivää
juhlitaan maailmanlaajuisesti erilaisin tapahtumin.
Helsingin ympäristökeskus ja Gardenia järjestävät
päivän kunniaksi neljä opastettua luontoretkeä
Helsingissä.
Alati muuttuva metsä -teemalla retkeillään
Haltialassa, jossa tutustutaan luonnon kiertoon ja
nähdään vanhaa metsää, lahopuita ja kääpiä. Retkelle
lähdetään klo 18 Palo- heinän ulkoilumajalta.
Vuosaaren maantäyttöalueelle suuntautuvalla retkellä
seurataan kasvien ja hyönteisten yhteiseloon. EU
palkitsi alueen viime vuonna parhaana moni-
muotoisuusteoksena. Retkelle lähdetään klo 18
Niinisaarentien ja Porslahdentien risteyksestä.
Maailman ympäristöpäivänä retkeillään myös
Harakan saaressa. Retkellä tutustutaan erilaisten
ketojen ja niittyjen kasvirunsauteen. Retkelle
lähdetään klo 18 Kaivopuiston Ullanlinnan laiturista
kahvila Ursulan vierestä. Yhteysveneen
menopaluulippu maksaa aikuisilta 3,00 € ja lapsilta
1,50 €.
Mereltä metsään -teemalla tutustutaan Vantaanjoen
varteen Ruutinkoskella. Retkelle lähdetään klo 19
Pornaistenniemestä Matinsillan parkkialueelta.
Retkellä liikutaan yhteiskuljetuksella
Pornaistenniemestä Ruutinkoskelle ja takaisin.
Bussikuljetuksen takia retkelle tulee ilmoittautua
ennakkoon 30.5. mennessä Gardenian asiakaspalveluun
puh. 3478 400.
Retket kestävät kaksi tuntia ja ne ovat
maksuttomia. Vain Mereltä metsään -retkelle tulee
ilmoittautua ennakkoon.
Lisätietoja: Tuija Hyttinen, Gardenia-Helsinki,
p. 3478 4050
TIEDOTE 26.4.2007
GARDENIAN KEVÄTTAPAHTUMASSA RUNSAASTI TOIMINTAA
Gardenian perinteinen Kevättapahtuma järjestetään
tänä vuonna sunnuntaina 6.5. Ohjelmassa on toimintaa
niin lapsille kuin aikuisillekin.
Trooppisessa puutarhassa alkaa klo 11.15 lapsille
suunnattu opastettu kierros, jossa kurkistetaan
kakadun kotiseuturetkelle. Aikuisille suunnattu
trooppisen puutarhan opastettu kierros alkaa klo 12.
Molemmille opastuksille pääsee mukaan puutarhan
sisäänpääsymaksun hinnalla.
Tapahtuman aikana lapset voivat askarrella muun
muassa jääkaappimagneetin, tehdä risulinnun tai
kokeilla betonisen linnunmunan maalausta. Ulkona voi
osallistua legendaariseen tölkkikisaan.
Gardenian pihalla on perinteinen suoramyyntitori,
josta löytyy monenlaista ostettavaa kotiin
vietäväksi. Myynnissä on syötävää, juotavaa,
koriste-esineitä ja taimia. Paikalla on
kompostointineuvoja, joka auttaa kompostointiin
liittyvissä asioissa sekä nähtävä on myös
matokompostori. Pientä maksua vastaan voi käydä
hevoskärryajelulla.
Gardenian kahvilassa on tarjolla keittoa, pientä
suolaista ja makeaa syötävää sekä virvokkeita.
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Hevoskärryajelu,
trooppiseen puutarhaan tutustuminen ja opastukset
ovat maksullisia.
Osoite: Koetilantie 1, Viikki, Helsinki
Lisätietoja: Sari Oikarinen p. 3478 4020
TIEDOTE 16.4.2007
Nijolé Kalinauskaitén Sammalkuvia-näyttely
Gardeniassa 21.4.-31.5.2007
Gardenian uusimmassa taidenäyttelyssä on esillä
liettualaisen kasvitieteilijän ja taiteilijan Nijolé
Kalinauskaitén piirroksia. Kalinauskaitén
tieteellisenä erityisalana ja piirrostöiden aiheena
ovat sammalet. Taiteilija käyttää apunaan
mikroskooppia pystyäkseen kuvaamaan tarkasti
sammalien piirteet ja yksityiskohdat. Hän haluaa
näyttää sammalista sen, mitä katsoja ei paljaalla
silmällä näe.
Kalinauskaité on valinnut tekniikakseen
akvarellit, joita hän pystyy samaan aikaan
käyttämään sekä äärimmäisen tarkasti että pehmeästi.
Näyttelyn työt on tehty pääosin tilaustyönä
UPM-Kymmenen vuoden 2005 Metsiemme sammalet
-julistetta varten.
Nijolé Kalinauskaité on kuvittanut muun muassa
Liettuan maksasammalkasvion, kirjoja, julisteita ja
esitteitä. Kalinauskaité työskentelee Helsingin
yliopistossa, jossa hänen tutkimuksensa aiheena ovat
sammalet Uralilla.
Näyttely on esillä Gardeniassa (Koetilantie 1,
Helsinki, Viikki) 21.4.-31.5.2007. Näyttely on
avoinna ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su 10-17.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Nijolé Kalinauskaité 0440 557762
TIEDOTE 30.3.2007
Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenteri 2007
ilmestynyt
Pääkaupunkiseudun kaupungit järjestävät jälleen
kuntalaisille opastettuja luontoretkiä. Espoo,
Helsinki, Kauniainen ja Vantaa järjestävät kaikkiaan
129 retkeä, joiden tiedot on koottu yhteiseen
luontoretkikalenteriin. Uunituore kalenteri on nyt jaossa.
Kalenteriin on koottu retkitiedot
aikajärjestyksessä. Jokaisella retkellä on oma
teemansa. Retkillä voidaan tutustua mm. kasveihin,
eläinten käyttäytymiseen tai ympäristöhistoriaan.
Helsingin rakennusvirasto järjestää edelleen
suosittuja puistokävelyjä. Harakan saaressa ja
Villa Elfvikissä järjestetään lapsille suunnattuja
seikkailuretkiä.
Pääasiassa opastukset ovat suomenkielisiä, mutta
osalla retkistä on sekä suomen- että ruotsinkielinen
opastus. Lauttasaareen suuntautuvalla retkellä 17.6.
on vain ruotsinkielinen opastus. Retket ovat
pääasiassa maksuttomia, mutta lauttamatkoista
peritään maksu. Joillakin erikoisretkille on
ennakkoilmoittautuminen, muuten retkille on vapaa
pääsy. Retkikalenterista löytyvät tiedot
puhelinnumeroista, joissa ilmoittautumisia otetaan
vastaan.
Retkille voi osallistua kuka tahansa, kaupunkien
rajat eivät ole esteenä. Retkille osallistuminen ei
edellytä huippukuntoa, tavallinen kunto riittää
hyvin.
Luontoretkikalenteri on saatavana viikosta 14
alkaen kaupunkien asiakaspalvelupisteistä,
luontotaloista, Helsinki-tiedotuksesta (Jugend-sali,
Pohjoisesplanadi 19) ja Gardeniasta. Helsingin
kirjastoissa kalenteri on jaossa huhtikuun puolessa
välissä.
Lisätietoja luontoretkistä:
Espoon ympäristökeskus, puh. 8162 4833, www.espoo.fi/ymparisto
Gardenia-Helsinki (Helsingin retket), puh. 3478
4050, www.gardenia-helsinki.fi
Harakan luontokeskus, puh. 622 1406, 310 31 535
Helsingin kaupungin rakennusvirasto, puh. 310 39
000, www.hkr.hel.fi, www.hkr.hel.fi/svenska
Helsingin ympäristökeskus, puh. 310 13 000,
www.hel.fi/ymk
Kauniaisten kaupunki/ympäristötoimi, puh. 5056 269,
www.kauniainen.fi/ymparisto/ymparistonsuojelu.htm,
www.kauniainen.fi/ymparisto/ympäristonsuojelu_sve.htm
Vantaan ympäristökeskus, puh. 8392 4275, 8392 3107,
www.vantaa.fi
Villa Elfvikin luontotalo, puh. 8165 4400,
www.espoo.fi/villaelfvik,
www.esbo.fi/villaelfvik
TIEDOTE 9.3.2007
Eeva Ahtisen maalauksia Gardeniassa 10.3.-19.4.2007
Gardenian uudessa taidenäyttelyssä on esillä Eeva
Ahtisen maalauksia. Helsinkiläinen taiteen
harrastaja on kartuttanut taiteentekemistaitojaan
muun muassa työväenopiston ja elävänmallin
piirustuskursseilla sekä akvarelli- ja
pastellimaalauskursseilla. Erityisesti Ahtinen on
mieltynyt pastellimaalaustekniikkaan. Taiteilijan
mielestä pastellivärit ovat voimakkaita ja puhtaita
ja niiden etuihin kuuluu myös se, että värisävyjä
voi vielä jälkikäteenkin korjata ja muokata. Ahtinen
pitää myös hiili-, akvarelli- ja kirjontatöiden
tekemisestä.
Ahtinen työstää maalauksensa ottamiensa
valokuvien pohjalta. Hänen aiheistaan löytyy
maisemia, ihmisiä ja eläimiä. Ahtinen on ikuistanut
akvarellitöihinsä maisemia Vantaanjoelta ja
Pikkukoskelta. Tuoreimpina ja tällä hetkellä sydäntä
lähinnä olevina maalaamisen aiheina ovat hevoset,
erityisesti arabian- ja andalusianhevoset.
Taiteilijaa kiehtovat hevosen uljaus, villiys ja
vapaus. Itse hän tunnustaa ihailevansa hevosia
välimatkan päästä, mielellään hieman kauempaa.
Ensi kertaa Ahtisen töitä oli esillä kesällä 2005
Helsingin Kampissa kampaamo Salon Rita Tikkasessa.
Tämän jälkeen hän on pitänyt näyttelyitä muun muassa
pääkaupunkiseudun eri kirjastoissa, Galleria
Ajatuksenpoikasessa, Oulunkylän kuntoutussairaalassa
ja nyt hänen töihinsä voi tutustua Gardeniassa.
Näyttely on esillä Gardeniassa (Koetilantie 1,
Helsinki, Viikki) 10.3.-19.4.2007. Näyttely on
avoinna ma-to klo 10-18, pe 10-14 ja la-su 10-17.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Eeva Ahtinen p. 0400-731561
TIEDOTE 2.3.2007
YL:n nelinkertainen kvartetti konsertoi
tropiikissa
Gardenian trooppisessa puutarhassa kuullaan
mieskuorolaulua torstaina 8. päivänä maaliskuuta.
Ylioppilaskuntien Laulajien nelinkertainen kvartetti
esiintyy Gardeniassa klo 19 alkaen.
Ylioppilaskunnan Laulajat (YL) on
mieskuorotaiteen suomalainen edelläkävijä. Vuonna
1883 perustettu kuoro on Suomen vanhin
suomenkielinen kuoro, joka konsertoi runsaasti
ympäri Suomea ja ympäri maailmaa erilaisin
kokoonpanoin.
Gardeniassa YL:n nelinkertainen kvartetti on
konsertoinut useita kertoja. Naisten päivänä ryhmän
ohjelmistoon kuuluu niin perinteistä mieskuorolaulua
kuin kevyempääkin laulelmaa. Gardenian trooppinen
puutarha luo konserttiin ainutlaatuisen tunnelman.
Ylioppilaskunnan Laulajien nelinkertaisen kvartetin
konsertti 8.3.2007 klo 19 Gardeniassa. Liput: 17
€/aikuiset, 13 €/lapset. Ennakkovaraukset Gardenian
asiakaspalvelusta p. 3478 400. Osoite: Koetilantie
1, Viikki, Helsinki.
Lisätietoja:
Sari Oikarinen p. 3478 4020
TIEDOTE 8.2.2007
Netin kautta luokkaretkelle - Helsinkiin.fi -sivusto
avautunut
Iso joukko pääkaupunkiseudun matkailukohteita
yhdisti voimansa markkinointiyhteis- työn merkeissä.
Tuloksena syntyi internetiin Helsinkiin.fi -sivusto,
joka on nähtävillä ensimmäisen kerran helmikuun 9.
päivänä. Sivuilta löytyy runsaasti tietoa
pääkaupunkiseudun retkikohteista.
Sivusto on suunnattu Helsinkiin ja sen
lähiympäristöön luokkaretkeä suunnitteleville
ryhmille. Pääkaupunkiseudulta löytyy runsaasti
mielenkiintoisia kohteita ja laadukasta ohjelmaa
niin tieteestä, taiteesta kuin urheilustakin
kiinnostuneille. Tarjolla on tietysti myös
erinomaisia huvittelumahdollisuuksia.
Luokkaretkiohjelman suunnitteleminen on nyt
helppoa. Sivustolla jokainen mukana oleva yhteisö ja
yritys kertoo omista ohjelmapaketeistaan. Sinne on
koottu esimerkkejä siitä, miten eri kohteita voi
yhdistää yhden, kahden ja kolmen päivän ohjelmiksi.
Luokkaretki tai leirikoulu alkaa jo junassa. VR
kuljettaa mukavasti suoraan Helsingin keskustaan.
YTV:n reittiopas neuvoo, millä julkisilla
liikennevälineillä pääsee kohteesta toiseen. Lisäksi
sivuilla esitellään majoitusmahdollisuuksia ja
ruokailupaikkoja. Osoitteesta helsinkiin.fi löytyy
vaivattomasti ohjelmaa useammankin päivän retkelle.
Markkinointiyhteistyötä tehdään ensimmäistä
kertaa näin laajalla joukolla. Mukana ovat
Eduskuntatalo, Gardenia, Heureka, Korkeasaari,
Linnanmäki, SEA LIFE, Serena, Seurasaari, Solvalla,
Suomenlinna, Tekniikan museo, WeeGee-talo, Helsinki
Expert, Helsingin kaupungin matkailu- ja
kongressitoimisto, HKL, VR, YTV, Rastila Cam- ping
ja Sokos Hotels.
Helsinkiin.fi -sivustolla voi osallistua
kilpailuun, jossa voi voittaa yhden päivän
retkiohjelman pääkaupunkiseudulle koko luokalle.
Lisätietoja:
Carita Wilenius-Rantala,
Ehrensvärd-seura/Suomenlinna 09-6841 850
Sari Oikarinen, Gardenia-Helsinki p. 09-3478 4020,
050-3678 420
Kaija-Leena Winberg, Helsingin kaupungin matkailu-
ja kongressitoimisto p. 09- 310 365 92
Taru Vuori, Korkeasaari p. 09-310 37 891
Eija Kiukkonen, Lasten Päivän Säätiö 050-598 0504
Vilma Gustafsson, SEA LIFE p. 050-560 8274
Timo Hakala. Sokos Hotels p. 040-750 1122
Pertti Jelekainen, VR p. 030 722 370, 040-8622 370
Via netet på klassresa - Helsinkiin.fi -sidan har
öppnats
Flera resemål från Helsingfors förenade sina
krafter kring marknadsföringen och som resultat
skapades Internetsidan Helsinkiin.fi. Den öppnas för
allmänheten den 9 februari och där finner man en
mängd information om huvudstadsregionens utfärdsmål.
Sidan är riktad till grupper som planerar en
klassresa till Helsingfors med omnejd. I
huvudstadsregionen finns det många intressanta
utfärdsmål och program med hög kvalitet för dem som
är intresserade av exempelvis vetenskap, konst eller
sport. Givetvis finns det också utmärkta möjligheter
till nöje och roligheter.
Nu är det enkelt att planera programmet för
klassresan. På internetsidorna berättar varje
medverkande sammanslutning och företag om sina egna
programpaket. Där har också samlats exempel över hur
man kan förena olika resemål för att ha program för
en, två eller tre dagar. Klassresan eller
lägerskolan börjar redan i tåget. VR hämtar
resenärerna bekvämt fram ända till Helsingfors
centrum. SAD:s resplanerare ger råd om hur man
kommer behändigast från ett mål till ett annat mha.
kollektivtrafiken. Därtill presenteras
inkvarteringsmöjligheter och matställen. På adrassen
helsinkiin.fi finner man lätt program för flera
dagars utfärd.
Det här är första gången en gemensam
marknadsföring utförs med en så här stor grupp. De
medverkande är: Riksdagshuset, Gardenia, Heureka,
Högholmen, Borgbacken, SEA LIFE, Serena, Fölisön,
Solvalla, Sveaborg, Tekniska muséet, WeeGee-huset,
Helsinki Expert, Helsingfors stads turist- och
kongressbyrå, HST, VR, SAD, Rastila Camping och
Sokos Hotels.
Man kan delta i en tävling på Helsinkiin.fi
-sidorna. Priset är utfärdsprogram till
huvudstadsregionen för en dag för hela klassen.
Tilläggsinformation:
Carita Wilenius-Rantala,
Ehrensvärd-seura/Suomenlinna 09-6841 850
Taru Vuori, Högholmen tel. 09-310 37 891
Sari Oikarinen Gardenia-Helsinki tel. 09-3478 4020,
050-3678 420
Kaija-Leena Winberg, Helsingfors stads turist- och
kongressbyrå tel. 09-310 365 92
Vilma Gustafsson, Sea Life tel. 050-560 8274
Timo Hakala, Sokos Hotels tel. 040-750 1122
Eija Kiukkonen, Stiftelsen Barnens Dag tel. 050-598
0504
Pertti Jelekainen, VR tel. 030 722 370, 040-8622 370
TIEDOTE 6.2.2007
Talviluontoretket Helsingissä
Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja Gardenia
järjestävät tänä vuonna 35 opastettua luontoretkeä
eri puolelle Helsinkiä. Kolmella ensimmäisellä
retkellä helmi- ja maaliskuussa tutustutaan
talviseen luontoon.
Tänä talvena on Lauttasaaren edustalla ollut
paljon vesilintuja. Sunnuntaina, 11. helmikuuta,
retkeillään Lauttasaaressa ja tutustutaan lintujen
elämään sekä talviseen luontoon. Kahden tunnin
retkelle lähdetään klo 12 Itälahdenkadun eteläpäästä
(Eniro 37/DG-72). Retkelle suositellaan ottamaan
omat kiikarit mukaan.
Koululaisten talvilomaviikolla retkeillään
Vanhankaupunginlahdella. Keskiviikkona, 21.
helmikuuta, koko perheen luontoretkelle lähdetään
klo 12 Pornaistenniemestä Matinsillalta
(Jokisuuntien pää, Eniro 53/DM-79). Retkellä
tutustutaan jäätilanteen mukaan talviverkkojen
kokemiseen tai muuhun Vanhankaupunginlahden
talviseen luontoon. Retki kestää kaksi tuntia.
Maaliskuussa tutustutaan Santahaminan
saaristoluontoon. Liikunnallisen retken sisältö
määräytyy säätilanteen mukaan, jää- ja lumitilanne
vaikuttaa ohjelmaan. Runsaslumisella kelillä
liikutaan hiihtäen, retkeilijöillä tulee olla omat
sukset. Santahaminassa retkeillään sunnuntaina 4.
maaliskuuta. Retkelle lähdetään klo 13
Santahaminasta bussin 86 päätepysäkiltä (Eniro
39/DP-72). Retkelle osallistuvien toivotaan tulevan
paikalle bussilla. Retki päättyy klo 16.30.
Santahaminan retkelle mahtuu 50 henkilöä ja
mukaan pääsee vain ennakkoon ilmoittautumalla.
Ilmoittautumisia otetaan vastaan ma 26.2.-ke 28.2.
välisenä aikana Gardenian asiakaspalvelussa p. 3478
400.
Pääkaupunkiseudulla järjestettävistä retkistä
tiedottava luontoretkikalenteri ilmestyy jälleen
keväällä. Kalenteri on noudettavissa huhtikuun
alussa Gardeniasta, kaupungin
asiakaspalvelupisteistä ja luontotaloista.
Kirjastoissa kalenteri on jaossa viimeistään
huhtikuun puolessa välissä.
Lisätietoja:
Sari Oikarinen, Gardenia-Helsinki, p. 3478 4020
Tuija Hyttinen, Gardenia-Helsinki, p. 3478 4050
|